Olen myönteisesti ilahtunut saamastani äänimäärästä ja haluan kiittää tukijoitani. Työ jatkuu, haasteet kovenevat.
Viimeaikaiset uutiset pankkimaailmasta eivät voi olla vaikuttamatta kuntatalouteen Suomessa. Verotulojen kasvu hidastuu, ehkä jopa taantuu samalla, kun kaupungin menot pikemminkin kasvavat. Turku ei ole päässyt alijäämäisestä budjetista eroon kasvun vuosina, joten tälle valtuustokaudelle riittää haastetta kaksin verroin.
Meillä on edellytykset vähentää kuluja ilman palvelutasoon koskemista toimintastrategiaa muuttamalla. Tämä edellyttää halua ja valmiutta muuttaa toimintatapoja, jotka ovat näissä asioissa olleet kovin ”perinteisiä”.
Elämme monipuoluemaassa ja siksi millään ryhmällä ei ole oikeutta sanella ratkaisuja yksin. Tarvitsemmekin ehdottomasti koko vaalikautta koskevan ohjelman, jonka mukaan valtuuston tulee toimia. Lopputulos on kaupunkilaiselle parempi kuin kiistely asia asialta valtuustossa. Toivottavasti vihreät ja demarit (tärkeimpinä) sekä muut ryhmät ovat valmiit pohtimaan kokonaisuuksien suunnittelemista ja uusia tapoja tuottaa palveluja. Aivan erityisesti vanhuspalveluiden painopisteen siirtäminen kohti vanhusten kotiasumisen aktiivista tukemista on tärkeää.
Turulla on imago-ongelma, mikä heikentää myös rekrytointia. Riitely seuraavien vuosien taloudellisista ja toiminnallisista linjoista ei edistä mahdollisuuksia ravistaa ikuisen riitelyn titteli harteiltamme.
Turku on yksi Suomen parhaista paikoista asua – ennen kaikkea se on kotikaupunkimme. Vaalitaan sitä siis yhdessä.
perjantai 31. lokakuuta 2008
torstai 23. lokakuuta 2008
Rohkeita linjauksia perusterveydenhuoltoon
Maan hallituksen tulisi tehdä rohkeita linjauksia perusterveydenhuoltoon. Jos niitä ei tehdä nyt, ongelmat ovat valtavia neljän vuoden kuluttua. Hallitus aikoo käynnistää terveyden edistämisen politiikkaohjelman. On kiinnostavaa nähdä, mitä se tuo tullessaan. Terveyden edistämisen politiikkaohjelma kääntää katseen perusterveydenhuollon pelastamiseen. Terveyden edistäminen ei onnistu ilman toimivaa perusterveydenhuoltoa.
Edellisen hallituksen aikana saatiin hoitotakuu erikoissairaanhoitoon. Nyt tarvittaisiin politiikkaohjelma perusterveydenhuollon pelastamiseen.
Hallitusohjelman mukaan nyt arvioidaan myös hoitotakuun toimivuus ja tehdään tarpeelliset muutokset aikarajoihin ja toimintamalleihin. Hoitotakuu eli kuuden kuukauden hoitoon pääsyn aikaraja ei ole potilasystävällinen eikä kustannustehokas. Päämääränä pitäisi olla, että aiheellinen hoito annetaan järjestelyjonon puitteissa.
Hallitusohjelman linjanvetoa Kela-korvausten taso on outo ja perusteeton. Hammaslääkärin palkkioista maksettavien Kela-korvausten tasoa muutetaan niin, että todellinen korvaustaso nousee 40 prosenttiin korvausperusteesta. Linjaus ei kuitenkaan koske lääkärinpalkkioita.
Sairausvakuutusjärjestelmän uudistamista pohtinut komitea ehdottaa kuitenkin korvaustason nostamista myös lääkärien osalta.
Merkittävää hallitusohjelmassa on kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain yhdistäminen laiksi terveydenhuollosta. Yhdistämiseen kuluu vielä pitkä aika.
Lääkäriliiton mielestä asioita pitäisi katsoa enemmän yhteisestä asiakkuudesta kuin erillisistä laeista käsin. Esimerkiksi vanhustenhuolto tulee hyvin lähelle perusterveydenhuoltoa, erikoissairaanhoitoa ja sosiaalihuoltoa. Jos edes terveydenhuolto saadaan yhteen lakiin, se jo todennäköisesti helpottaa potilaan hoitoa.
Järjestelmien rajapinnat aiheuttavat yleensä kustannusten nousua ja palveluketjujen tökkimisiä. Mutta lakienkaan yhdistämien ei vielä yksin takaa palveluketjujen sujuvuuden lisääntymistä, mitä hallitusohjelma myös haluaa edistää.
Edellisen hallituksen aikana saatiin hoitotakuu erikoissairaanhoitoon. Nyt tarvittaisiin politiikkaohjelma perusterveydenhuollon pelastamiseen.
Hallitusohjelman mukaan nyt arvioidaan myös hoitotakuun toimivuus ja tehdään tarpeelliset muutokset aikarajoihin ja toimintamalleihin. Hoitotakuu eli kuuden kuukauden hoitoon pääsyn aikaraja ei ole potilasystävällinen eikä kustannustehokas. Päämääränä pitäisi olla, että aiheellinen hoito annetaan järjestelyjonon puitteissa.
Hallitusohjelman linjanvetoa Kela-korvausten taso on outo ja perusteeton. Hammaslääkärin palkkioista maksettavien Kela-korvausten tasoa muutetaan niin, että todellinen korvaustaso nousee 40 prosenttiin korvausperusteesta. Linjaus ei kuitenkaan koske lääkärinpalkkioita.
Sairausvakuutusjärjestelmän uudistamista pohtinut komitea ehdottaa kuitenkin korvaustason nostamista myös lääkärien osalta.
Merkittävää hallitusohjelmassa on kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain yhdistäminen laiksi terveydenhuollosta. Yhdistämiseen kuluu vielä pitkä aika.
Lääkäriliiton mielestä asioita pitäisi katsoa enemmän yhteisestä asiakkuudesta kuin erillisistä laeista käsin. Esimerkiksi vanhustenhuolto tulee hyvin lähelle perusterveydenhuoltoa, erikoissairaanhoitoa ja sosiaalihuoltoa. Jos edes terveydenhuolto saadaan yhteen lakiin, se jo todennäköisesti helpottaa potilaan hoitoa.
Järjestelmien rajapinnat aiheuttavat yleensä kustannusten nousua ja palveluketjujen tökkimisiä. Mutta lakienkaan yhdistämien ei vielä yksin takaa palveluketjujen sujuvuuden lisääntymistä, mitä hallitusohjelma myös haluaa edistää.
keskiviikko 22. lokakuuta 2008
Onko Turun saattohoitopalvelut kilpailutettava?
Turun Sanomissa on kirjoitettu päätöksestä kilpailuttaa turkulaisten saattohoitopalvelut. Turussa toimii Lounais-Suomen Syöpäsäätiön ylläpitämä Karina-koti, joka on erikoistunut saattohoitoon. Sen palveluihin on oltu tyytyväisiä. Kyseessä on kuitenkin yksityinen, ns. kolmannen sektorin toimija.
Kun kunta tekee julkisen hankinnan, sen tulee nykyisten säädösten mukaan avata se yleiselle tarjouskilpailulle eikä se voi suosia tilauksissaan ketään erityisesti. Myös edellisellä kerralla neljä vuotta sitten toiminta oli kilpailutettava ja se kilpailutettiin. Toimijoiksi tulivat Karina-kodin lisäksi Mehiläisen hoivakoti.
Kuntalaisten edun mukaista on, että palvelutuottaja on mahdollisimman laadukas. Onkin täysin väärin, että palvelutuotannon kilpailutuksissa laadulle on annettu kovin vähän painoa hinnan muodostaessa usein käytännössä ainoan merkittävän syyn valinnalle.
Terveyslautakunnassa asiassa käytiin keskustelua ja tuotiin selvästi esille, että erityisesti saattohoidossa tulee painottaa hoidon laatua palvelutuottajaa ratkaistaessa. On vaikea kuvitella, mistä löytyisi Karina-kotia laadukkaampi palveluiden tarjoaja Turussa. Kyse on siis erityisesti säädösten noudattamisesta (= on kilpailutettava) ja oikein tehdystä turkulaisia hyödyttävästi suoritetusta kilpailutuksesta (= hinta ei voi olla ainoa peruste). Tästä tulee terveysviraston kantaa vastuu kilpailutussäädökset määrittäessään. Ja tämä on lautakunnassa ohjeistettu.
Onko kilpailutus terveydenhuollossa mielekästä?
Tällä hetkellä yksittäinen turkulainen pääsee terveyskeskuslääkärin vastaanotolle 3-76 päivän sisällä yhteydenotosta. Ei voi sanoa, että meillä vallitsisi tasa-arvo kunnallisten terveyspalveluiden tarjonnassa. Terveyskeskuslääkärille ei saisi koskaan joutua odottamaan yli viikkoa. Tämä on mahdollista vain järjestelmässä, joka voi elää omaa elämäänsä ilman velvoitetta keskeisten laatumittarien täyttämiseen.
Varissuon terveysasema on vaikeasti vajaamiehitetty. Samoin Pansiossa on ollut ongelmia pitkään. On vaikea ymmärtää, miksei koko yhden tai kahden aseman perusterveydenhuollon palveluita kilpailuteta ja oteta keskeiseksi laatutekijäksi nopeaa yhteydensaantia terveyskeskuksen lääkäriin. Näin voitaisiin vahvistaa samalla muiden asemien miehitystä terveyskeskuksen omien lääkärien siirtyessä sinne ja saadessa työnsä paremmin hallintaan. Turku on kuitenkin ostanut perusterveydenhuollon lääkäripalveluita yksittäin keskimäärin seitsemän lääkärin työpanoksen verran koko kuluvan vuoden. Siinä ei ole mielestäni mitään mieltä.
Onko alihankinta kalliimpaa?
Mitä lyhyemmällä varoitusajalla ja mitä lyhyemmäksi aikaa palveluita ostetaan, sitä varmimmin niiden hinta on korkea. Tästä on hyvänä esimerkkinä Turun hammashuollon ostopalvelut vuonna 2005. Suunniteltu alihankinta ja pitkäaikainen sopimus takaavat varmimmin sopimuksen taloudellisen edullisuuden. Turun terveyskeskuksen päivystyksen kilpailutus johti selviin säästöihin päivystyksen kustannuksissa. Lisäksi se vapautti 3-4 lääkäriä päivätyöhön ilman lisäkustannuksia, minkä rahallinen arvo pelkästään on noin 200.000 – 300.000 euroa vuosittain.
Kilpailuttaa vai ei?
Kysymykseen ei voi vastata suoraan. Kuntalaisten tulee saada laadukkaita palveluita niitä tarvitessaan. Toimiessaan monopolistisesti kunta ei välttämättä takaa sen paremmin laatua kuin saatavuutta oli kyse, mistä palveluista tahansa. Valitettavasti se pätee myös terveyspalveluihin. Juuri Lääkäriliitto on aikanaan vaatinut julkisuudessa hoitotakuulakia. Syynä oli se, että kunnat eivät tarjonneet ihmisten tarvitsemia hoitopalveluita, vaan sysivät ihmiset tuskastuttavan pitkiin jonoihin.
Kun laatu on kilpailutuksessa aina yksi osatekijä, kilpailutus osaltaan edistää kuntalaisten palveluiden saantia ja palveluiden tasoa. Valitettavasti nyt, kun kilpailutusta on alettu harjoitella, on talous lähes ainoa määräävä tekijä. Lisäksi laatumittarit ovat saattaneet olla sellaisia, etteivät ne erottele tarjoajia mitenkään laadun suhteen.
Vastaus on siis lopultakin se, että kyllä tulee kilpailuttaa, mutta soveltuvissa tilanteissa ja oikein kriteerein. Terveyspalvelut eivät ole vain taloudellinen tuote, jota ostetaan ja myydään. Ne ovat keskeisintä kunnallista palvelutuotantoa, jossa ammattitaito ja laatu muodostavat tärkeimmän ulottuvuuden.
Karina-kodissa nämä ovat olleet kohdallaan, vaikka se ei olekaan kunnan oma laitos. Siis yksityinenkin voi olla hyvä ja laadukas ja tarjota kunnallisia palveluita. Mutta kaikki toimijat tulee lähtötilanteessa asettaa samalle viivalle. On ymmärrettävää, että kun käsitteet ”saattohoito” ja ”kilpailutus” yhdistetään mielleyhtymä saattaa antaa kuvan välinpitämättömyydestä ja arvojen puuttumisesta. Tästä ei ole olut kyse Turun saattohoidon järjestämisessä edellisen sen paremmin kuin tämänkään vaalikauden aikana.
Kun kunta tekee julkisen hankinnan, sen tulee nykyisten säädösten mukaan avata se yleiselle tarjouskilpailulle eikä se voi suosia tilauksissaan ketään erityisesti. Myös edellisellä kerralla neljä vuotta sitten toiminta oli kilpailutettava ja se kilpailutettiin. Toimijoiksi tulivat Karina-kodin lisäksi Mehiläisen hoivakoti.
Kuntalaisten edun mukaista on, että palvelutuottaja on mahdollisimman laadukas. Onkin täysin väärin, että palvelutuotannon kilpailutuksissa laadulle on annettu kovin vähän painoa hinnan muodostaessa usein käytännössä ainoan merkittävän syyn valinnalle.
Terveyslautakunnassa asiassa käytiin keskustelua ja tuotiin selvästi esille, että erityisesti saattohoidossa tulee painottaa hoidon laatua palvelutuottajaa ratkaistaessa. On vaikea kuvitella, mistä löytyisi Karina-kotia laadukkaampi palveluiden tarjoaja Turussa. Kyse on siis erityisesti säädösten noudattamisesta (= on kilpailutettava) ja oikein tehdystä turkulaisia hyödyttävästi suoritetusta kilpailutuksesta (= hinta ei voi olla ainoa peruste). Tästä tulee terveysviraston kantaa vastuu kilpailutussäädökset määrittäessään. Ja tämä on lautakunnassa ohjeistettu.
Onko kilpailutus terveydenhuollossa mielekästä?
Tällä hetkellä yksittäinen turkulainen pääsee terveyskeskuslääkärin vastaanotolle 3-76 päivän sisällä yhteydenotosta. Ei voi sanoa, että meillä vallitsisi tasa-arvo kunnallisten terveyspalveluiden tarjonnassa. Terveyskeskuslääkärille ei saisi koskaan joutua odottamaan yli viikkoa. Tämä on mahdollista vain järjestelmässä, joka voi elää omaa elämäänsä ilman velvoitetta keskeisten laatumittarien täyttämiseen.
Varissuon terveysasema on vaikeasti vajaamiehitetty. Samoin Pansiossa on ollut ongelmia pitkään. On vaikea ymmärtää, miksei koko yhden tai kahden aseman perusterveydenhuollon palveluita kilpailuteta ja oteta keskeiseksi laatutekijäksi nopeaa yhteydensaantia terveyskeskuksen lääkäriin. Näin voitaisiin vahvistaa samalla muiden asemien miehitystä terveyskeskuksen omien lääkärien siirtyessä sinne ja saadessa työnsä paremmin hallintaan. Turku on kuitenkin ostanut perusterveydenhuollon lääkäripalveluita yksittäin keskimäärin seitsemän lääkärin työpanoksen verran koko kuluvan vuoden. Siinä ei ole mielestäni mitään mieltä.
Onko alihankinta kalliimpaa?
Mitä lyhyemmällä varoitusajalla ja mitä lyhyemmäksi aikaa palveluita ostetaan, sitä varmimmin niiden hinta on korkea. Tästä on hyvänä esimerkkinä Turun hammashuollon ostopalvelut vuonna 2005. Suunniteltu alihankinta ja pitkäaikainen sopimus takaavat varmimmin sopimuksen taloudellisen edullisuuden. Turun terveyskeskuksen päivystyksen kilpailutus johti selviin säästöihin päivystyksen kustannuksissa. Lisäksi se vapautti 3-4 lääkäriä päivätyöhön ilman lisäkustannuksia, minkä rahallinen arvo pelkästään on noin 200.000 – 300.000 euroa vuosittain.
Kilpailuttaa vai ei?
Kysymykseen ei voi vastata suoraan. Kuntalaisten tulee saada laadukkaita palveluita niitä tarvitessaan. Toimiessaan monopolistisesti kunta ei välttämättä takaa sen paremmin laatua kuin saatavuutta oli kyse, mistä palveluista tahansa. Valitettavasti se pätee myös terveyspalveluihin. Juuri Lääkäriliitto on aikanaan vaatinut julkisuudessa hoitotakuulakia. Syynä oli se, että kunnat eivät tarjonneet ihmisten tarvitsemia hoitopalveluita, vaan sysivät ihmiset tuskastuttavan pitkiin jonoihin.
Kun laatu on kilpailutuksessa aina yksi osatekijä, kilpailutus osaltaan edistää kuntalaisten palveluiden saantia ja palveluiden tasoa. Valitettavasti nyt, kun kilpailutusta on alettu harjoitella, on talous lähes ainoa määräävä tekijä. Lisäksi laatumittarit ovat saattaneet olla sellaisia, etteivät ne erottele tarjoajia mitenkään laadun suhteen.
Vastaus on siis lopultakin se, että kyllä tulee kilpailuttaa, mutta soveltuvissa tilanteissa ja oikein kriteerein. Terveyspalvelut eivät ole vain taloudellinen tuote, jota ostetaan ja myydään. Ne ovat keskeisintä kunnallista palvelutuotantoa, jossa ammattitaito ja laatu muodostavat tärkeimmän ulottuvuuden.
Karina-kodissa nämä ovat olleet kohdallaan, vaikka se ei olekaan kunnan oma laitos. Siis yksityinenkin voi olla hyvä ja laadukas ja tarjota kunnallisia palveluita. Mutta kaikki toimijat tulee lähtötilanteessa asettaa samalle viivalle. On ymmärrettävää, että kun käsitteet ”saattohoito” ja ”kilpailutus” yhdistetään mielleyhtymä saattaa antaa kuvan välinpitämättömyydestä ja arvojen puuttumisesta. Tästä ei ole olut kyse Turun saattohoidon järjestämisessä edellisen sen paremmin kuin tämänkään vaalikauden aikana.
maanantai 20. lokakuuta 2008
Perusterveydenhuollon merkitys korostuu
Lääkärin ammatti mielletään perinteisesti perusterveydenhuollon lääkärin työksi. Sitä tehtiin aiemmin kunnanlääkärinä ja usein jopa yksin toimineena yksityislääkärinä. Nyt tämä sama toteutuu pääsääntöisesti terveyskeskuslääkärin työnä. Tämänkaltaisen ikiaikaisen ja erittäin arvostetun ammatinharjoittamisen tulevaisuus on taattu, vaikka sen tekemisen muoto vaihtelisikin ajassa.
Nykyiset ongelmat on tärkeä tunnustaa, jotta ne voidaan ratkaista. Lääkärin työ ei ole ollut perusterveydenhuollossa aiemminkaan ongelmatonta. Ei ole olemassa vain yhtä epäkohtaa eikä siten vain yhtä ratkaisua.
Perusterveydenhuollon vahvuus pohjautuu hyvään yleisosaamiseen. Erikoistumista yleislääketieteeseen pitää kannustaa – myös taloudellisesti. Nykyisin tulee myös tunnustaa lääketieteellisen tiedon valtaisa kasvu, mikä edellyttää usein jonkinasteista keskittymistä töissä.
Ei enää tätä vastuuta
Perusterveydenhuollon lääkärin tehtäväkenttä on Suomessa poikkeuksellisen laaja. Monessa muussa Euroopan maassa yhden lääkärin toimenkuvaan ei kuulu perinteisen vastaanottotyön lisäksi ennaltaehkäisy, vuodeosaston hallinta, vaativat toimenpiteet, päivystys, hallinnolliset todistukset tai monet muut hallinnolliset asiat.
Terveyskeskuslääkärille voidaan ja joudutaan lähettämään erikoissairaanhoidon potilaita aiempaa nopeammin ja usein myös uusien jatkohoitokäytäntöjen kera. Lääkärit ja Lääkäriliitto ovat esittäneet huolensa siitä, että näin toimitaan ilman tarvittavaa lisäkoulutusta ja varmuutta siitä, että terveyskeskuksilla on mahdollisuus suoriutua uudesta roolistaan.
Nykykäytännön syynä on resurssipula. Sairaaloiden on pakko kotiuttaa potilaat nopeasti. Terveyskeskuksilla ei ole kuitenkaan taloudellisia mahdollisuuksia työvoiman lisäämiseen. Tarvittava täydennyskoulutusresurssi ei olisi suuri, mutta sen tärkeys saattaa vain unohtua. Missä on se kunnanhallinnon kellokalle, joka sanoo, että tälle lääkärille ei tätä vastuuta voi enää sysätä?
Vastuuväestö rajattava
Terveydenhuollon valtionapua olisi lisättävä. Kuntien tulisi rajata yhden lääkärin vastuuväestöksi maksimissaan 1800 ja säännöllisesti vastaanotolla käyväksi perusvastuuväestöksi alle 300 henkeä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lääkärien työpanoksia pitäisi lisätä – ei välttämättä virkoja. Asia ei ratkea ilman lisärahaa.
Myös sairaanhoitopiireillä on tärkeä rooli mielekkään terveyskeskustyön mahdollistamisessa. Nopeat ja joustavat konsultaatiopalvelut samoin kuin elävän yhteyden pitäminen perusterveydenhuoltoon ovat keskeisiä. Lääkäriliitto pyrkii huolehtimaan terveyskeskuslääkärien työolosuhteista niillä keinoilla, joita sillä on käytettävissä (mm. VES, vaikuttaminen päätöksentekoon valtion ja kunnan tasolla, tutkimustyö ongelmien syiden ja ratkaisujen parissa).
Tärkein terveyskeskustyön houkuttavuutta lisäävä ja parannettavissa oleva asia on työn hallinnan mahdollistaminen – sekä ajallisesti että ammatillisesti. Vain siten työ voi olla houkuttelevaa.
Lääkärit voivat tehdä varsin paljon oman työnsä eteen. Kaikkia ratkaisuja ei ole mahdollista eikä pidä ulkoistaa. Työhyvinvointia lisää työn ammatillinen osaaminen. Omaa työyhteisöään pystyy ja sitä pitää pyrkiä kehittämään paremmaksi ja mieleisekseen.
Erikoissairaanhoidossa on tällä hetkellä 23 % ja perusterveydenhuollossa 9 % enemmän lääkäreitä kuin kymmenen vuotta sitten. Lääkäriliitto näkee, että perusterveydenhuoltoon tulee rekrytoida lisää lääkäreitä. Yksittäisen kuntalaisen kannalta ei ole merkitystä, toteutuuko tämä listautumismallin, terveyskeskusvirkojen, ammatinharjoittajuuden tai ulkoistamisen kautta.
Tärkeintä on, että ihmisellä on pysyvä lääkäri. Esimerkiksi PARAS-hanke mahdollistaa paljon, mutta ilman lisärahaa ei tule lisää lääkäreiden virkoja ja parempaa työnhallintaa. Kuntatalouden ongelmat ovatkin suurin yksittäinen uhka kunnallisen perusterveydenhuollon laadukkaalle hoitamiselle. Tätä ongelmaa ei valtiokaan voi paeta.
Heikki Pälve ja Maj-Leena Tuhkanen, LL
Nykyiset ongelmat on tärkeä tunnustaa, jotta ne voidaan ratkaista. Lääkärin työ ei ole ollut perusterveydenhuollossa aiemminkaan ongelmatonta. Ei ole olemassa vain yhtä epäkohtaa eikä siten vain yhtä ratkaisua.
Perusterveydenhuollon vahvuus pohjautuu hyvään yleisosaamiseen. Erikoistumista yleislääketieteeseen pitää kannustaa – myös taloudellisesti. Nykyisin tulee myös tunnustaa lääketieteellisen tiedon valtaisa kasvu, mikä edellyttää usein jonkinasteista keskittymistä töissä.
Ei enää tätä vastuuta
Perusterveydenhuollon lääkärin tehtäväkenttä on Suomessa poikkeuksellisen laaja. Monessa muussa Euroopan maassa yhden lääkärin toimenkuvaan ei kuulu perinteisen vastaanottotyön lisäksi ennaltaehkäisy, vuodeosaston hallinta, vaativat toimenpiteet, päivystys, hallinnolliset todistukset tai monet muut hallinnolliset asiat.
Terveyskeskuslääkärille voidaan ja joudutaan lähettämään erikoissairaanhoidon potilaita aiempaa nopeammin ja usein myös uusien jatkohoitokäytäntöjen kera. Lääkärit ja Lääkäriliitto ovat esittäneet huolensa siitä, että näin toimitaan ilman tarvittavaa lisäkoulutusta ja varmuutta siitä, että terveyskeskuksilla on mahdollisuus suoriutua uudesta roolistaan.
Nykykäytännön syynä on resurssipula. Sairaaloiden on pakko kotiuttaa potilaat nopeasti. Terveyskeskuksilla ei ole kuitenkaan taloudellisia mahdollisuuksia työvoiman lisäämiseen. Tarvittava täydennyskoulutusresurssi ei olisi suuri, mutta sen tärkeys saattaa vain unohtua. Missä on se kunnanhallinnon kellokalle, joka sanoo, että tälle lääkärille ei tätä vastuuta voi enää sysätä?
Vastuuväestö rajattava
Terveydenhuollon valtionapua olisi lisättävä. Kuntien tulisi rajata yhden lääkärin vastuuväestöksi maksimissaan 1800 ja säännöllisesti vastaanotolla käyväksi perusvastuuväestöksi alle 300 henkeä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lääkärien työpanoksia pitäisi lisätä – ei välttämättä virkoja. Asia ei ratkea ilman lisärahaa.
Myös sairaanhoitopiireillä on tärkeä rooli mielekkään terveyskeskustyön mahdollistamisessa. Nopeat ja joustavat konsultaatiopalvelut samoin kuin elävän yhteyden pitäminen perusterveydenhuoltoon ovat keskeisiä. Lääkäriliitto pyrkii huolehtimaan terveyskeskuslääkärien työolosuhteista niillä keinoilla, joita sillä on käytettävissä (mm. VES, vaikuttaminen päätöksentekoon valtion ja kunnan tasolla, tutkimustyö ongelmien syiden ja ratkaisujen parissa).
Tärkein terveyskeskustyön houkuttavuutta lisäävä ja parannettavissa oleva asia on työn hallinnan mahdollistaminen – sekä ajallisesti että ammatillisesti. Vain siten työ voi olla houkuttelevaa.
Lääkärit voivat tehdä varsin paljon oman työnsä eteen. Kaikkia ratkaisuja ei ole mahdollista eikä pidä ulkoistaa. Työhyvinvointia lisää työn ammatillinen osaaminen. Omaa työyhteisöään pystyy ja sitä pitää pyrkiä kehittämään paremmaksi ja mieleisekseen.
Erikoissairaanhoidossa on tällä hetkellä 23 % ja perusterveydenhuollossa 9 % enemmän lääkäreitä kuin kymmenen vuotta sitten. Lääkäriliitto näkee, että perusterveydenhuoltoon tulee rekrytoida lisää lääkäreitä. Yksittäisen kuntalaisen kannalta ei ole merkitystä, toteutuuko tämä listautumismallin, terveyskeskusvirkojen, ammatinharjoittajuuden tai ulkoistamisen kautta.
Tärkeintä on, että ihmisellä on pysyvä lääkäri. Esimerkiksi PARAS-hanke mahdollistaa paljon, mutta ilman lisärahaa ei tule lisää lääkäreiden virkoja ja parempaa työnhallintaa. Kuntatalouden ongelmat ovatkin suurin yksittäinen uhka kunnallisen perusterveydenhuollon laadukkaalle hoitamiselle. Tätä ongelmaa ei valtiokaan voi paeta.
Heikki Pälve ja Maj-Leena Tuhkanen, LL
torstai 16. lokakuuta 2008
Potilasturvallisuus vaatii voimavaroja
Erehtyminen on inhimillistä. Vain pieni osa hoitovahingoista tai vaaratilanteista johtuu yksilöiden erehtymisestä. Ne johtuvat useimmiten järjestelmissä piilevistä olosuhteista, joiden ehkäisy on vaikeaa.
Virheen tehneen yksilön syyllistäminen ja rankaisu eivät vähennä vahinkoja, vaan johtaa pikemminkin vahinkojen salailuun. Tästä seuraa inhimillistä kärsimystä, taloudellisia menetyksiä, luottamuksen väheneminen terveydenhuoltoon, turhia puolustuksellisia tutkimuksia ja hoitoja potilaille sekä työntekijöiden tyytymättömyyttä.
Tanskassa hyväksyttiin asiaa koskeva laki vuonna 2003. Keskeistä laissa on se, että terveydenhuollon ammattihenkilön on pakko ilmoittaa potilasvahingosta eikä hän voi joutua syytetyksi vahingosta sen seurauksena, että hän tekee tätä koskevan ilmoituksen. Tämän ansiosta ilmoituskynnys on madaltunut.
Lain mukaan sairaalan on rekisteröitävä ja käsiteltävä ilmoitukset.
Haittatapahtumista on saatu kerättyä ja analysoitua tietoa opiksi kaikille toimintayksiköille. Monet kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että jopa 10 % sairaalapotilaista joutuu jonkun haittatapahtuman kohteeksi ja puolet tapahtumista olisi ollut estettävissä. Luvut ovat hämmästyttävän yhtäläisiä eri puolilla maailmaa. Huomattavasti enemmän terveydenhuollossa tapahtuu ns. läheltä piti –tilanteita, joissa haittatapahtuma onnistutaan välttämään henkilökunnan hyvän toiminnan seurauksena. Jokaisen potilaan hoito on lopultakin yksilöllinen tapahtuma, mikä tekee työstä vaativan.
Suomessa Lääkäriliiton laatuneuvosto on toiminut yhtenä aloitteentekijänä potilasturvallisuuden edistämisessä jo muutaman vuoden ajan. Laatuneuvostossa ovat edustettuina myös Lääkäriseura Duodecim, Finska Läkaresällskapet sekä Lääkäripalveluyritysten Yhdistys. Lääkärijärjestöjen näkemyksen mukaan virhetilanteista oppimisen tulee olla osa ammatillista kehittymistä eikä sitä tule liittää sanktiojärjestelmään. Virhetilanteiden käsittelyyn tulee saada valtakunnalliset toimintaohjeet ja alueelliset henkilöresurssit.
Suomalaisessa terveydenhuollossa on hyviä kokemuksia potilasturvallisuuden edistämisen projekteista. Eri puolilla käynnissä olevista pilottiprojekteista tulee päästä pysyviin käytäntöihin ja käytössä oleva terminologia tulee sopia valtakunnallisesti. Yhtenäiset raportointikäytännöt mahdollistavat sen, että tietyn haittatapahtuman esiintyessä eri puolilla maata voidaan tästä valtakunnan tasolla ottaa opiksi ja muuttaa toimintakäytäntöjä.
Keskeistä on asennemuutos, jonka seurauksena haittatapahtumista ja läheltä piti –tilanteista uskalletaan raportoida ilman perinteistä syyllisen etsintää. Asian tärkeys on tiedostettu, mutta merkittävää muutosta ei voi tapahtua ilman resursointia.
Lääkäriliitto on esittänyt sosiaali- ja terveysministeriölle potilasturvallisuuden edistämiseen lisää voimavaroja. Ministeriöön ja ainakin yliopistosairaanhoitopiireihin tulee saada kansainvälisten esimerkkien mukaisesti potilasturvallisuuden vastuuhenkilöt, jotka voisivat päätoimisesti edistää tätä tärkeää asiaa. Tämä panostus johtaisi parempaan toimintakulttuuriin ja siitä hyötyisivät niin terveydenhuollon työntekijät kuin ennen kaikkea potilaat.
Jokainen järjestelmä toimii niin hyvin kuin se on suunniteltu toimimaan. Terveydenhoitojärjestelmässä ei ole vielä panostettu haittatapahtumien systemaattiseen vähentämiseen. Siitä kärsivät sekä työntekijät että potilaat. Pienikin vähenemä haittatapahtumien määrässä johtaa parempaan hoitoon ja merkittäviin säästöihin hoidon kustannuksissa.
Heikki Pälve ja Lääkäriliiton koulutusjohtaja Hannu Halila
Virheen tehneen yksilön syyllistäminen ja rankaisu eivät vähennä vahinkoja, vaan johtaa pikemminkin vahinkojen salailuun. Tästä seuraa inhimillistä kärsimystä, taloudellisia menetyksiä, luottamuksen väheneminen terveydenhuoltoon, turhia puolustuksellisia tutkimuksia ja hoitoja potilaille sekä työntekijöiden tyytymättömyyttä.
Tanskassa hyväksyttiin asiaa koskeva laki vuonna 2003. Keskeistä laissa on se, että terveydenhuollon ammattihenkilön on pakko ilmoittaa potilasvahingosta eikä hän voi joutua syytetyksi vahingosta sen seurauksena, että hän tekee tätä koskevan ilmoituksen. Tämän ansiosta ilmoituskynnys on madaltunut.
Lain mukaan sairaalan on rekisteröitävä ja käsiteltävä ilmoitukset.
Haittatapahtumista on saatu kerättyä ja analysoitua tietoa opiksi kaikille toimintayksiköille. Monet kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että jopa 10 % sairaalapotilaista joutuu jonkun haittatapahtuman kohteeksi ja puolet tapahtumista olisi ollut estettävissä. Luvut ovat hämmästyttävän yhtäläisiä eri puolilla maailmaa. Huomattavasti enemmän terveydenhuollossa tapahtuu ns. läheltä piti –tilanteita, joissa haittatapahtuma onnistutaan välttämään henkilökunnan hyvän toiminnan seurauksena. Jokaisen potilaan hoito on lopultakin yksilöllinen tapahtuma, mikä tekee työstä vaativan.
Suomessa Lääkäriliiton laatuneuvosto on toiminut yhtenä aloitteentekijänä potilasturvallisuuden edistämisessä jo muutaman vuoden ajan. Laatuneuvostossa ovat edustettuina myös Lääkäriseura Duodecim, Finska Läkaresällskapet sekä Lääkäripalveluyritysten Yhdistys. Lääkärijärjestöjen näkemyksen mukaan virhetilanteista oppimisen tulee olla osa ammatillista kehittymistä eikä sitä tule liittää sanktiojärjestelmään. Virhetilanteiden käsittelyyn tulee saada valtakunnalliset toimintaohjeet ja alueelliset henkilöresurssit.
Suomalaisessa terveydenhuollossa on hyviä kokemuksia potilasturvallisuuden edistämisen projekteista. Eri puolilla käynnissä olevista pilottiprojekteista tulee päästä pysyviin käytäntöihin ja käytössä oleva terminologia tulee sopia valtakunnallisesti. Yhtenäiset raportointikäytännöt mahdollistavat sen, että tietyn haittatapahtuman esiintyessä eri puolilla maata voidaan tästä valtakunnan tasolla ottaa opiksi ja muuttaa toimintakäytäntöjä.
Keskeistä on asennemuutos, jonka seurauksena haittatapahtumista ja läheltä piti –tilanteista uskalletaan raportoida ilman perinteistä syyllisen etsintää. Asian tärkeys on tiedostettu, mutta merkittävää muutosta ei voi tapahtua ilman resursointia.
Lääkäriliitto on esittänyt sosiaali- ja terveysministeriölle potilasturvallisuuden edistämiseen lisää voimavaroja. Ministeriöön ja ainakin yliopistosairaanhoitopiireihin tulee saada kansainvälisten esimerkkien mukaisesti potilasturvallisuuden vastuuhenkilöt, jotka voisivat päätoimisesti edistää tätä tärkeää asiaa. Tämä panostus johtaisi parempaan toimintakulttuuriin ja siitä hyötyisivät niin terveydenhuollon työntekijät kuin ennen kaikkea potilaat.
Jokainen järjestelmä toimii niin hyvin kuin se on suunniteltu toimimaan. Terveydenhoitojärjestelmässä ei ole vielä panostettu haittatapahtumien systemaattiseen vähentämiseen. Siitä kärsivät sekä työntekijät että potilaat. Pienikin vähenemä haittatapahtumien määrässä johtaa parempaan hoitoon ja merkittäviin säästöihin hoidon kustannuksissa.
Heikki Pälve ja Lääkäriliiton koulutusjohtaja Hannu Halila
tiistai 14. lokakuuta 2008
Puolueilla on eroja
Turun talous ja hallitussopimus ovat aiheuttaneet vilkasta keskustelua. Valtuutettu Lehtinen (TS 4.10.) pyrkii puolustautumaan, ettei Turun SDP ole talousuudistusten jarru. Valtuutettuna ja terveyslautakunnan varapuheenjohtajana olen kokenut, että Turun vasemmiston politiikka juontaa 70-luvulta. Talouden vakauttaminen vaatii toimintatapojen muutoksia ja uudistamista, joita vasemmisto on vastustanut. Erityisesti sosiaali- ja terveystoimen tulee olla aktiivinen ratkaistaessa Turun talousongelmia, sillä se muodostaa puolet kaupungin menoista ja järjestää tärkeät palvelut turkulaisille.
Suomessa on vanhuksia sijoitettu pitkäaikaisvuodeosastoille sairaaloihin ja vanhainkoteihin huomattavasti enemmän kuin muissa pohjoismaissa. Suomi onkin vanhustenhoidossa OECD:n laitostunein maa ja Turku puolestaan suomalaisia vertailukaupunkejaan laitosvaltaisempi. Turussa vasemmisto kannattaa laitosvaltaista vanhustenhoitoa.
Terveydenhuollossa Kokoomus on tuonut esille keinoja uudistaa palvelutarjontaa. Terveyskeskuksessa on jatkuva lääkärivaje, mutta rekrytointiongelmaa helpottavat uudistukset eivät vasemmistolle ole kelvanneet.
Lastenhoidossa vasemmisto painottaa kunnallista päiväkotihoitoa, kun porvarillinen politiikka painottaa vanhempien mahdollisuutta valita kotihoidon ja päiväkotihoidon välillä. Sekä vanhusten että lasten hoito kotona onkin yleensä omaisten toive. Kunnalle rakennusinvestoinnit ovat näin pienemmät, henkilökuntaa tarvitaan vähemmän ja lisäarvona palvelut toteutetaan siellä, missä niitä myös tarvitaan.
Kokoomus on kannattanut myös maksusetelin käyttöä. Vasemmisto on sitä vastustanut. Sen avulla olisi mahdollista saada lisää rahaa sosiaali- ja terveyssektorin käyttöön vastineena sille, että asiakas voi vapaasti valita palvelun tuottajan. Vanhustenhuollossa palvelusetelin puuttuminen on johtanut siihen, että vanhus ajautuu vasten omaa tahtoaan kokonaan kaupungin pitkäaikaispaikalle. Se ei ole vanhuksen tai kaupungin talouden edun mukaista.
Vasemmisto haluaa painottaa kunnan itse tekemää työtä, jonka varmimmin takaa kunnallinen laitos ja monopolistinen palvelurakenne. Laitoshoito on kallista ja usein tarpeetontakin eikä se takaa palveluiden saannin laatua tai tasa-arvoa. Esimerkiksi terveyskeskuslääkärin odotusajat vaihtelevat 3 – 76 päivään eri puolilla Turkua.
Ensi vuosikymmenellä huoltosuhde heikkenee suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle eikä talouskasvu ole yhtä ripeää kuin tällä vuosikymmenellä. Kannatan ehdottomasti hallitussopimuksen solmimista myös ensi vaalikaudelle, sillä vain yhteistyöllä uudistus on mahdollista. Sen tulee olla kuitenkin päämäärätietoisempi ja keinoiltaan nykyistä modernimpi. Turun tulevaisuuden kannalta ei voi jatkaa vanhaa politiikkaa, joilla talousvaikeuksiin on jouduttu. Parhaiten uudistukset onnistuisivat, jos demaritkin voisivat siinä olla mukana, mutta uudistumista se heiltä vaatii.
Lehtinen oli oikeassa kirjoituksensa lopussa: kansa päättää. Kansan on tärkeä tietää, että puolueilla on eroja. Nykyisellä palvelutuotantotavalla Turku ei selviä.
Suomessa on vanhuksia sijoitettu pitkäaikaisvuodeosastoille sairaaloihin ja vanhainkoteihin huomattavasti enemmän kuin muissa pohjoismaissa. Suomi onkin vanhustenhoidossa OECD:n laitostunein maa ja Turku puolestaan suomalaisia vertailukaupunkejaan laitosvaltaisempi. Turussa vasemmisto kannattaa laitosvaltaista vanhustenhoitoa.
Terveydenhuollossa Kokoomus on tuonut esille keinoja uudistaa palvelutarjontaa. Terveyskeskuksessa on jatkuva lääkärivaje, mutta rekrytointiongelmaa helpottavat uudistukset eivät vasemmistolle ole kelvanneet.
Lastenhoidossa vasemmisto painottaa kunnallista päiväkotihoitoa, kun porvarillinen politiikka painottaa vanhempien mahdollisuutta valita kotihoidon ja päiväkotihoidon välillä. Sekä vanhusten että lasten hoito kotona onkin yleensä omaisten toive. Kunnalle rakennusinvestoinnit ovat näin pienemmät, henkilökuntaa tarvitaan vähemmän ja lisäarvona palvelut toteutetaan siellä, missä niitä myös tarvitaan.
Kokoomus on kannattanut myös maksusetelin käyttöä. Vasemmisto on sitä vastustanut. Sen avulla olisi mahdollista saada lisää rahaa sosiaali- ja terveyssektorin käyttöön vastineena sille, että asiakas voi vapaasti valita palvelun tuottajan. Vanhustenhuollossa palvelusetelin puuttuminen on johtanut siihen, että vanhus ajautuu vasten omaa tahtoaan kokonaan kaupungin pitkäaikaispaikalle. Se ei ole vanhuksen tai kaupungin talouden edun mukaista.
Vasemmisto haluaa painottaa kunnan itse tekemää työtä, jonka varmimmin takaa kunnallinen laitos ja monopolistinen palvelurakenne. Laitoshoito on kallista ja usein tarpeetontakin eikä se takaa palveluiden saannin laatua tai tasa-arvoa. Esimerkiksi terveyskeskuslääkärin odotusajat vaihtelevat 3 – 76 päivään eri puolilla Turkua.
Ensi vuosikymmenellä huoltosuhde heikkenee suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle eikä talouskasvu ole yhtä ripeää kuin tällä vuosikymmenellä. Kannatan ehdottomasti hallitussopimuksen solmimista myös ensi vaalikaudelle, sillä vain yhteistyöllä uudistus on mahdollista. Sen tulee olla kuitenkin päämäärätietoisempi ja keinoiltaan nykyistä modernimpi. Turun tulevaisuuden kannalta ei voi jatkaa vanhaa politiikkaa, joilla talousvaikeuksiin on jouduttu. Parhaiten uudistukset onnistuisivat, jos demaritkin voisivat siinä olla mukana, mutta uudistumista se heiltä vaatii.
Lehtinen oli oikeassa kirjoituksensa lopussa: kansa päättää. Kansan on tärkeä tietää, että puolueilla on eroja. Nykyisellä palvelutuotantotavalla Turku ei selviä.
maanantai 13. lokakuuta 2008
Täysivaltainen potilas
Euroopassa potilaan mahdollisuus valita perusterveydenhuollon lääkärinsä on itsestään selvyys. Perikonservatiivisessa Englannissa on potilailla mahdollisuus myös sairaalan valintaan. Kun potilas saa omalääkäriltään lähetteen sairaalaan, hänelle esitetään viisi vaihtoehtoista sairaalaa, joista yhden on oltava yksityinen. Uudistuksen tavoitteina on ollut ottaa potilas paremmin huomioon, lisätä tehokkuutta, vähentää odotusaikoja, lisätä tasa-arvoa ja mahdollistaa potilaille parempi kontrolli itseään koskeviin päätöksiin.
EU-15 maista vain Suomessa ja Espanjassa lääkärin on pakko lähettää potilas määrättyyn sairaalaan. EU-15 maista vain Suomessa potilas ei voi valita perusterveydenhuollon lääkäriään.
EU-maissa yleisesti terveyspalvelujärjestelmien kehittämisen perusteena on ollut ’patient empowerment’. Ehkä oireellista, mutta tälle termille ei ole vielä suomenkielistä vakiintunutta vastinetta. ( to empower = valtuuttaa, antaa jollekin valtuudet). Suomalaiset potilaat ovat järjestelmässämme hallintoalamaisia samalla tavoin kuin autoilijat autokatsastuksessa 20 vuotta sitten.
Suomessa on menossa kunnallisten rakenteiden ja palveluiden uudistaminen. Kansalaisten paine viranomaisiin on ollut tässä suhteessa hämmästyttävän vähäistä. Yhtenä syynä tähän varmasti on se, että lääkärin valintaakin tärkeämpänä potilaat ovat nähneet hoidon saamisen ylipäätään. Sitäkin suomalaiset ovat jaksaneet odottaa tyynen rauhallisena tavalla, jota Keski-Euroopassa ei voida ymmärtää.
Palvelurakenneuudistuksen syy on nopeasti nousevat terveysmenot. Sekä EML –järjestelmä että yksityislääkärijärjestelmä tuovat yksityistä rahaa vapaaehtoisesti terveydenhuoltoon. Potilaat maksavat veroina julkisen hoitonsa, mutta jättävät sen käyttämättä lyhentäen omalta osaltaan julkisia jonoja ja maksaen valitsemastaan hoidosta itse valtaosan.
Julkisen palvelujärjestelmän tulevaisuuden turvaaminen vaatii tällaisia toimintamuotoja. Yksityislääkärikäynneistä Kelan korvauksia on saanut 44% eläkeläisistä, 34% toimihenkilöistä ja 20% työttömistä. Noin 2/3 potilaista on naisia. Järjestelmä ei vaikuta kovin eriarvoistavalta eikä sen palvelutuotannon siirtäminen julkiseksi ole edes kuntien edun mukaista – potilaista puhumattakaan.
Terveyskeskusten potilaat ovat enemmän vanhuksia kuin nuoria aikuisia. Tutkimusten mukaan nuoremmat, koulutetut ja erityisesti naiset halusivat vaikuttaa lääkärinsä valintaan ja hoitoonsa. Onko niin, että vanhakantainen tilanne pitää huolen siitä, että yksityinen sektori kasvaa, kun nuoremmat ikäluokat arvostavat mahdollisuutta valita lääkärinsä? Ja toisaalta vanhukset eivät ole tottuneet valittamaan tai valitsemaan, joten muutospainetta ei synny.
Palveluyhteiskunnassa pelkkä hoito ei riitä, vaan tulee pyrkiä tyytyväiseen potilaaseen ja potilaan ottamiseen mukaan hoidon suunnitteluun sekä toteutukseen. Itse asiassa kaiken potilashoidon tuloksena tulee pyrkiä siihen, että potilas on tyytyväinen. Tyytyväinen potilas myös sitoutuu hoitoonsa paremmin.
Suomalaisen potilaan tulee olla täysivaltainen, ellei toisin todisteta. ’Empowered patient’ voisi siis olla Suomeksi täysivaltainen potilas. Käsite tarvitsee Suomessa myös sisällön. Aika näyttää, antaako uusi terveydenhuoltolaki asialle sisällön.
EU-15 maista vain Suomessa ja Espanjassa lääkärin on pakko lähettää potilas määrättyyn sairaalaan. EU-15 maista vain Suomessa potilas ei voi valita perusterveydenhuollon lääkäriään.
EU-maissa yleisesti terveyspalvelujärjestelmien kehittämisen perusteena on ollut ’patient empowerment’. Ehkä oireellista, mutta tälle termille ei ole vielä suomenkielistä vakiintunutta vastinetta. ( to empower = valtuuttaa, antaa jollekin valtuudet). Suomalaiset potilaat ovat järjestelmässämme hallintoalamaisia samalla tavoin kuin autoilijat autokatsastuksessa 20 vuotta sitten.
Suomessa on menossa kunnallisten rakenteiden ja palveluiden uudistaminen. Kansalaisten paine viranomaisiin on ollut tässä suhteessa hämmästyttävän vähäistä. Yhtenä syynä tähän varmasti on se, että lääkärin valintaakin tärkeämpänä potilaat ovat nähneet hoidon saamisen ylipäätään. Sitäkin suomalaiset ovat jaksaneet odottaa tyynen rauhallisena tavalla, jota Keski-Euroopassa ei voida ymmärtää.
Palvelurakenneuudistuksen syy on nopeasti nousevat terveysmenot. Sekä EML –järjestelmä että yksityislääkärijärjestelmä tuovat yksityistä rahaa vapaaehtoisesti terveydenhuoltoon. Potilaat maksavat veroina julkisen hoitonsa, mutta jättävät sen käyttämättä lyhentäen omalta osaltaan julkisia jonoja ja maksaen valitsemastaan hoidosta itse valtaosan.
Julkisen palvelujärjestelmän tulevaisuuden turvaaminen vaatii tällaisia toimintamuotoja. Yksityislääkärikäynneistä Kelan korvauksia on saanut 44% eläkeläisistä, 34% toimihenkilöistä ja 20% työttömistä. Noin 2/3 potilaista on naisia. Järjestelmä ei vaikuta kovin eriarvoistavalta eikä sen palvelutuotannon siirtäminen julkiseksi ole edes kuntien edun mukaista – potilaista puhumattakaan.
Terveyskeskusten potilaat ovat enemmän vanhuksia kuin nuoria aikuisia. Tutkimusten mukaan nuoremmat, koulutetut ja erityisesti naiset halusivat vaikuttaa lääkärinsä valintaan ja hoitoonsa. Onko niin, että vanhakantainen tilanne pitää huolen siitä, että yksityinen sektori kasvaa, kun nuoremmat ikäluokat arvostavat mahdollisuutta valita lääkärinsä? Ja toisaalta vanhukset eivät ole tottuneet valittamaan tai valitsemaan, joten muutospainetta ei synny.
Palveluyhteiskunnassa pelkkä hoito ei riitä, vaan tulee pyrkiä tyytyväiseen potilaaseen ja potilaan ottamiseen mukaan hoidon suunnitteluun sekä toteutukseen. Itse asiassa kaiken potilashoidon tuloksena tulee pyrkiä siihen, että potilas on tyytyväinen. Tyytyväinen potilas myös sitoutuu hoitoonsa paremmin.
Suomalaisen potilaan tulee olla täysivaltainen, ellei toisin todisteta. ’Empowered patient’ voisi siis olla Suomeksi täysivaltainen potilas. Käsite tarvitsee Suomessa myös sisällön. Aika näyttää, antaako uusi terveydenhuoltolaki asialle sisällön.
torstai 9. lokakuuta 2008
Lääkärin etiikan tavoitteena on vammaisten hyvä hoito
Keskustelu syvästi kehitysvammaisten oikeudesta elvytykseen sekä teho- ja sairaalahoitoon on ollut runsasta, mutta valitettavasti sävyltään omaisia pelottelevia. Keskustelu on kiertynyt Lääkärin Etiikka – kirjan lauseeseen ” ”Syvästi kehitysvammaisten, parantumattomasti sairaiden potilaiden paikka ei ole teho-osastolla eikä yleensä edes sairaalahoidossa”.
Lääkärin Etiikka – kirjassa sanotaan: ”Vammaisille kuuluvat samat oikeudet kuin muillekin ihmisille. Vammaisuutta ei tulisi rinnastaa sairauteen, vaan sitä tulisi pitää pikemmin henkilökohtaisena ominaisuutena sukupuolen tai ihonvärin tapaan”. Koko artikkeli löytyy netistä (www.laakariliitto.fi/etiikka).
Lääkärin etiikan kannalta syväkään kehitysvammaisuus ei aseta ihmistä mitenkään erityiseen asemaan hoidon tai elvytyksen suhteen. Sairaalahoitoa tulee antaa kaikille ihmisille, jotka diagnostiikan, hoidon tai kuntoutuksen vuoksi sitä tarvitsevat. Kaikkia ihmisiä tulee kohdella myös elvytyksen suhteen samoin ehdoin. Kysymys ei ole iästä tai kehitysvammaisuudesta, vaan yksinomaan perussairaudesta.
Keskustelun taustalla onkin varmaan enemmän psykologisesti kuin eettisesti hankala kysymys siitä, kuka tekee vaikeat lapsen elämän loppuun liittyvät päätökset. Suomen lain mukaan potilasta tulee aina hoitaa hänen itsensä tahdon mukaisesti ja milloin kyseessä on alaikäinen tai vajaavaltainen, yhteisymmärryksessä hänen omaistensa kanssa.
Laki suojelee lasta kuitenkin myös omien vanhempiensa suuntaan: Omaisilla ei ole oikeutta kieltää lapseltaan elämää pelastavia hoitoja, mutta ei myöskään oikeutta vaatia turhia, lasta hyödyttämättömiä hoitoja.
Lääkärin etiikka lähtee potilaan parhaasta. Lääkärien ja vanhempien yhteinen tehtävä on varmistaa myös vaikeimmin vammaisille oikea hoito, ja vain yhteistyöllä ja keskinäisellä luottamuksella tämä voi onnistua.
Heikki Pälve
toiminnanjohtaja
Lääkäriliitto
Samuli Saarni
vastaava päätoimittaja
Lääkärin etiikka -kirja
Lääkärin Etiikka – kirjassa sanotaan: ”Vammaisille kuuluvat samat oikeudet kuin muillekin ihmisille. Vammaisuutta ei tulisi rinnastaa sairauteen, vaan sitä tulisi pitää pikemmin henkilökohtaisena ominaisuutena sukupuolen tai ihonvärin tapaan”. Koko artikkeli löytyy netistä (www.laakariliitto.fi/etiikka).
Lääkärin etiikan kannalta syväkään kehitysvammaisuus ei aseta ihmistä mitenkään erityiseen asemaan hoidon tai elvytyksen suhteen. Sairaalahoitoa tulee antaa kaikille ihmisille, jotka diagnostiikan, hoidon tai kuntoutuksen vuoksi sitä tarvitsevat. Kaikkia ihmisiä tulee kohdella myös elvytyksen suhteen samoin ehdoin. Kysymys ei ole iästä tai kehitysvammaisuudesta, vaan yksinomaan perussairaudesta.
Keskustelun taustalla onkin varmaan enemmän psykologisesti kuin eettisesti hankala kysymys siitä, kuka tekee vaikeat lapsen elämän loppuun liittyvät päätökset. Suomen lain mukaan potilasta tulee aina hoitaa hänen itsensä tahdon mukaisesti ja milloin kyseessä on alaikäinen tai vajaavaltainen, yhteisymmärryksessä hänen omaistensa kanssa.
Laki suojelee lasta kuitenkin myös omien vanhempiensa suuntaan: Omaisilla ei ole oikeutta kieltää lapseltaan elämää pelastavia hoitoja, mutta ei myöskään oikeutta vaatia turhia, lasta hyödyttämättömiä hoitoja.
Lääkärin etiikka lähtee potilaan parhaasta. Lääkärien ja vanhempien yhteinen tehtävä on varmistaa myös vaikeimmin vammaisille oikea hoito, ja vain yhteistyöllä ja keskinäisellä luottamuksella tämä voi onnistua.
Heikki Pälve
toiminnanjohtaja
Lääkäriliitto
Samuli Saarni
vastaava päätoimittaja
Lääkärin etiikka -kirja
tiistai 7. lokakuuta 2008
Nuorten mielenterveystyö kärsinyt resurssien puutteesta
Aamulehti arvosteli pääkirjoituksessaan 4.10. Lääkäriliiton näkemystä, että aseluvan edellytyksenä ei tulisi olla lääkärintodistus. Toisin kuin pääkirjoituksessa annetaan ymmärtää, ei kyseessä ole ”etujärjestön selkäydinreaktio”.
Lääkäriliitto jakaa täysin yhteiskunnan hädän ja tarpeen toimia Jokelan ja Kauhajoen julmien sekä käsittämättömien tekojen jälkeen. Lääkäri joutuukin useasti tilanteeseen, jossa potilas tai hänen omaisensa vaativat lääkäriltä toimia, joista ei ole apua hoidossa.
Sisäministeriö haluaa lääkäreiltä todistusta aseluvan edellytyksenä. Samaan aikaan sosiaali- ja terveysministeriö vaatii lääkäreitä pitäytymään vain vaikuttavassa hoidossa ja tutkimuksessa, mikä kuuluukin lääkärin eetokseen. Edellyttämällä aseluvan hakijalta rutiinitodistusta, Jokelan ja Kauhajoen kaltaisia tragedioita ei voi välttämättä estää. Siihen on olemassa muita vaikuttavampia keinoja.
Potilaan sairaushistoria ei ole luotettava ennuste luvan osalta. Luotettavammat merkinnät löytyvät poliisin arkistosta ja puolustusvoimien tiedoista. Yksittäisellä lääkärillä ei ole käytössään kansalaisten koko sairaushistoriaa eikä yksittäinen käynti anna edellytyksiä luotettavalle todistukselle. Jos halutaan luotettava lääketieteellinen arvio terveydestä aseluvan edellytyksenä, se vaatii moniammatillista ja pitkäkestoista tutkimusta osastolla.
Vaade lääkärintodistuksesta aiheuttaa jopa väärää turvallisuuden tunnetta. Toisaalta epäily, ettei aselupaa saa, voi estää henkilöä hakeutumasta tarvitsemaansa hoitoon. Masennuksesta tai muusta psyykkisestä ongelmasta kärsinyt ihminen voi toki myös olla vastuullinen aseen omistaja ja stigmatisointia tulee välttää. Potilaan täytyy myös yleisesti voida luottaa lääkärin vaitiolovelvollisuuteen.
Kauhajoen tragedia osoittaa, että Suomi on muuttunut ja yhteiskunnan on siihen nyt vastattava. Lääkärit toivovat yhteiskunnalta riittäviä resursseja väestön terveyden turvaamiseen. Nuorten mielenterveystyö on tunnetusti kärsinyt resurssien puutteesta. Resurssit tulee kuitenkin kohdistaa mahdollisimman vaikuttavasti ja siksi Lääkäriliitto on vastustanut sisäministeriön ehdotusta. Kauhajoen tragedian takana olevaa ongelmaa tai itse aselupaa ei tule medikalisoida.
Lääkäriliitto jakaa täysin yhteiskunnan hädän ja tarpeen toimia Jokelan ja Kauhajoen julmien sekä käsittämättömien tekojen jälkeen. Lääkäri joutuukin useasti tilanteeseen, jossa potilas tai hänen omaisensa vaativat lääkäriltä toimia, joista ei ole apua hoidossa.
Sisäministeriö haluaa lääkäreiltä todistusta aseluvan edellytyksenä. Samaan aikaan sosiaali- ja terveysministeriö vaatii lääkäreitä pitäytymään vain vaikuttavassa hoidossa ja tutkimuksessa, mikä kuuluukin lääkärin eetokseen. Edellyttämällä aseluvan hakijalta rutiinitodistusta, Jokelan ja Kauhajoen kaltaisia tragedioita ei voi välttämättä estää. Siihen on olemassa muita vaikuttavampia keinoja.
Potilaan sairaushistoria ei ole luotettava ennuste luvan osalta. Luotettavammat merkinnät löytyvät poliisin arkistosta ja puolustusvoimien tiedoista. Yksittäisellä lääkärillä ei ole käytössään kansalaisten koko sairaushistoriaa eikä yksittäinen käynti anna edellytyksiä luotettavalle todistukselle. Jos halutaan luotettava lääketieteellinen arvio terveydestä aseluvan edellytyksenä, se vaatii moniammatillista ja pitkäkestoista tutkimusta osastolla.
Vaade lääkärintodistuksesta aiheuttaa jopa väärää turvallisuuden tunnetta. Toisaalta epäily, ettei aselupaa saa, voi estää henkilöä hakeutumasta tarvitsemaansa hoitoon. Masennuksesta tai muusta psyykkisestä ongelmasta kärsinyt ihminen voi toki myös olla vastuullinen aseen omistaja ja stigmatisointia tulee välttää. Potilaan täytyy myös yleisesti voida luottaa lääkärin vaitiolovelvollisuuteen.
Kauhajoen tragedia osoittaa, että Suomi on muuttunut ja yhteiskunnan on siihen nyt vastattava. Lääkärit toivovat yhteiskunnalta riittäviä resursseja väestön terveyden turvaamiseen. Nuorten mielenterveystyö on tunnetusti kärsinyt resurssien puutteesta. Resurssit tulee kuitenkin kohdistaa mahdollisimman vaikuttavasti ja siksi Lääkäriliitto on vastustanut sisäministeriön ehdotusta. Kauhajoen tragedian takana olevaa ongelmaa tai itse aselupaa ei tule medikalisoida.
maanantai 6. lokakuuta 2008
Miten lasten päivähoitoa tulee Suomessa kehittää?
Nykytutkimusten mukaan alle kouluikäisten lasten päivittäinen hoito on yksi pysyvimmin yksilön kehitykseen ja terveyteen vaikuttavista tekijöistä. Keskustelu siitä, miten lasten hoitoa ja erityisesti päivähoitoa tulee kehittää, on tarpeellista ja ajankohtaista. Sekä yksilöiden kehityksen että Suomen tulevaisuuden kannalta oleellista on, miten hyvin yhteiskunta onnistuu tukemaan vanhemmuutta.
Suomen kaltaisessa rikkaassa tietoyhteiskunnassa luulisi olevan itsestään selvää, että tutkittuun tietoon pohjautuen lapsille pyritään tarjoamaan optimaaliset kasvuedellytykset. Kuitenkin lasten päivähoitokysymyksissä näyttää painottuvan yhteiskuntapoliittiset, markkinataloudelliset ja työvoimapoliittiset näkemykset tai muulla tavoin aikuisten edut ja tarpeet.
Usean, oman alansa kapeasta näkökulmasta katsovan asiantuntijan mielestä Suomen tulevaisuutta parannetaan lisäämällä pienten lasten julkista päivähoitoa. Suomen kilpailukyvyn uskotaan riippuvan siitä, miten varhain ja tehokkaasti lasten tiedollista kehitystä aletaan edistää muuttamalla päivähoito yhä selvemmin osaksi koulutusjärjestelmää. Ammattilaisten hoitaessa lapsiryhmiä arvellaan jopa syrjäytymisen vähenevän varhaiskasvatuksen tasokkaan tasapäistämisen voimalla. Kuka puhuu lasten ja heidän terveen kehityksensä puolesta?
Lapsen tunne-elämän tukeminen tärkeää
Kehityspsykologia ja pikkulapsipsykiatrinen tutkimus on viime vuosina tuottanut runsaasti uutta, osin mullistavaakin tietoa ja tarkempaa ymmärrystä lasten kehityksellisistä perustarpeista. Keskeiseen asemaan ovat nousseet hoitavien, tunnetasolla tärkeiden aikuisten ja lapsen välinen varhainen vuorovaikutus sekä läheiset kiintymyssuhteet.
Mielen osa-alueita ei pidä varhaiskasvatuksella lähteä yksipuolisesti kehittämään kokonaisuuden kustannuksella. Esimerkiksi tiedollinen, kognitiivinen toiminta perustuu tunteisiin ja on siten jatkuvasti riippuvainen emotionaalisesta kehityksestä. Kyky ymmärtää merkityksiä, hahmottaa syy-yhteyksiä ja kokonaisuuksia, kyky luovaan ajatteluun ei kypsy tietomääriä lisäämällä, vaan aikuisen ja lapsen välisen ihmissuhteen kautta.
Nykyinen aivotutkimus antaa viitteitä jo siitä, että aivojen kuorikerroksella tapahtuva tietojenkäsittely on lapsilla nopeutunut, mutta aivojen syvempiin osiin kuuluva vaiheittainen tunnetason kypsyminen vie edelleen yhtä paljon aikaa kuin aina ennenkin. Tämän kehityksellisen epäsuhteen vuoksi aivojen ja mielen, myös kognitiokyvyn, kypsyminen edellyttää kaikilta kasvattajilta ja yhteiskunnan päättäjiltä entistä enemmän lapsen tunne-elämän kypsymisen tukemista. Tämä tarkoittaa panostamista inhimilliseen vuorovaikutukseen ja aikuisten emotionaalista läsnäoloa eli hoitoa, joka parhaiten onnistuu kotona.
Pysyvä ihmissuhde tärkeä pienelle lapselle
Tärkein tasapainoisen kasvun edellytys alle kouluikäisillä lapsilla on turvalliset, pitkät ihmissuhteet. Perheen sisäiset kiintymyssuhteet ovat lapsen emotionaalisen, moraalisen ja sosiaalisen kehityksen perusta. Esimerkiksi lapsen kyky omien aggressioittensa ja impulssiensa hallintaan pohjautuu vanhempien mahdollisuuksiin säädellä lapsen tunnetiloja varhaisen vuorovaikutuksen välityksellä.
Suurissa päiväkotiryhmissä ja vaihtuvien hoitajien kanssa tällainen tarkka, yksilöllinen säätely ei onnistu. Niinpä vanhemmat ja perheen sisäiset kiintymyssuhteet tarjoavat parhaat kasvuedellytykset pienille lapsille. Alle 3-vuotiaiden lasten kohdalla eli aivojen kiihkeimmän kehitysvaiheen aikana tämä tosiasia ei saa hukkua yhteiskuntalähtöiseen ja aikuiskeskeiseen päivähoitokeskusteluun.
Infektiot vaikuttavat myös kognitiiviseen kehitykseen
Lasten sijoittaminen suuriin ryhmiin liian varhain altistaa heidät ja heidän vanhempansa myös valtavalle määrälle infektiosairauksia, joilla saattaa olla vaikutusta myöhempään fyysiseen ja kognitiiviseen kehitykseen. Suuret päivähoitoryhmät ovat infektioiden tehosekoittimia.
Jos aikuiset saisivat työhönsä liittyen saman määrän infektioita kuin lapset päivähoidossa, asiaan olisi epäilemättä jo puututtu lakisääteisesti osana työterveyshuoltoa. Välikorvatulehdusten määrä on parinkymmenen vuoden aikana lisääntynyt yli 60 %. Vähintään neljä korvatulehdusta sairastaneiden määrä on kolminkertaistunut. Yksi- ja kaksivuotiaista lapsista 60 % saa vuosittain ainakin yhden antibioottikuurin. Antibioottien haitoista kertyy koko ajan lisätietoa.
Suurissa päivähoitoryhmissä korvatulehduksen riski on 2-3–kertainen pienryhmähoitoon verrattuna. Yhdeksänkymmentäluvun alussa tehty lakimuutos, joka salli alle 3-vuotiaiden oikeuden päivähoitoon, nosti kitarisaleikkausten ja korvien putkitusten määrää peräti kolmasosalla.
Korvatulehdus laskee lapsen kuuloa 30 desibeliä, mikä tarkoittaa sitä, että tavallinen puhe muuttuu muminaksi. Useiden korvatulehduksien sairastamisen alle 3-vuotiaana on todettu johtavan keskittymisen ja puheen ymmärtämiseen heikkenemiseen sekä huonompaan lukutaitoon ja selviytymiseen matemaattisissa aineissa.
Peräti 40 % vanhempien työstä poissaoloista johtuu lapsen sairaudesta. Tämän päälle tulevat vielä lapsen vanhempiin tartuttamat infektiot. Voidaankin arvioida, että yli puolet lasten vanhempien poissaoloista johtuu lasten sairauksista.
Kotihoidon tuki ensisijainen alle 3-v:lle
Julkisia asenteita on uudelleen punnittava. Enää ei pidä jumiutua "kotivanhempi vastaan uravanhempi" –kinasteluihin. Lisäämällä kansalaisten mahdollisuuksia ajoittaa eri elämänvaiheita toimivan yhteiskunnan pitää tarjota molemmille sukupuolille kummatkin roolit. Joillekin perheille sopii parhaiten käyttää jo varhain päiväkotipalveluita, mutta sitä ei voi pitää ensisijaisena hoitomuotona. Niinpä lapsen tasapainoisen kehityksen turvaamiseksi tulee Suomessa edelleen kehittää niin yhteiskunnallisia kuin työelämän tarjoamia edellytyksiä pienten lasten kotihoitoa suosiviksi.
Työmarkkinat voisivat erityisesti arvostaa niin työhönotossa kuin palkkauksessakin kummankin vanhemman lastenhoitoon panostamia vuosia vaativana ihmissuhde-, tiimityön- ja johtamiskoulutuksen muotona. Yhteiskunnan tulee kehittää pienten lasten kotihoitoa ensisijaisena lastenhoitomuotona mm. kotihoidontukea parantamalla ja perhevapaiden joustoa lisäämällä. Vanhempien tulee saada sama yhteiskunnan tuki alle 3-vuotiaiden lastensa päivähoidon järjestämiseen hoitotavasta ja paikasta riippumatta.
Hoitopäivän pituus hallintaan
Kolmannesta elinvuodesta alkaen lapset todennäköisesti hyötyvät 2-4 tunnin mittaisista jaksoista ohjatusta lapsiryhmästä. Tällaisen päivähoidon ei tulisi ainoastaan keskittyä nykyisentyyppisesti aikuislähtöiseen lasten ohjantaan, vaan tarjota lapsille kognitiivisesti kiehtova, luovuuteen virittävä fyysinen ja sosiaalinen ympäristö sopivan kokoisissa lapsiryhmissä.
Päivähoidossa on myös määrätietoisesti pyrittävä kehittämään ja varmistamaan hoidon laatua, jota parhaiten kuvaa koulutettujen aikuisten riittävä määrä ja ennen kaikkea heidän pysyvyytensä. Lasten päivähoidossa päivittäin viettämälle ajalle pitää asettaa suositeltava ikäporrasteinen maksimipituus, onhan jopa aikuisilla vastaavat työaikasäädökset turvanaan. Ajan täytyttyä tavalla tai toisella oman vanhemman tulee voida hoitaa lasta kotona. Muutenkin julkisen päivähoidon joustavuutta tulee edelleen lisätä lasten ja perheiden yksilöllisten tarpeiden ja muuttuvien elämäntilanteiden mukaan.
Stakesin tuoreen päivähoitoraportin mukaan Suomessa pieniä lapsia hoidetaan eniten kotona 12 eurooppalaisen maan vertailussa. Suomella on erityisen hyvät mahdollisuudet kehittää pienten lasten hoitoa, myös päivähoitoa. Oleellista Suomen tulevaisuuden kannalta on se, että niin vanhemmat itse kuin yhteiskunta ja työelämä konkreettisesti arvostavat vanhemmuutta. Tämä myös on paras houkutin syntyvyyden lisääntymiseen.
Ennen muuta vanhemmat, mutta jossain määrin myös kaikki päivähoitajat ja varhaiskasvattajat tekevät maailman tärkeintä ja vaativinta työtä. He ohjelmoivat yksilöllisesti uusia ihmisaivoja sukupolviketjussa kulkevan kokemuksen ja kulttuurin kantaman viisauden pohjalta. Meidän kaikkien yhteisen edun mukaista on pyrkiä tukemaan tätä työtä kaiken sen tiedon perusteella, joka meillä nyt on olemassa jo itsekkäistäkin syistä.
Lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen,
Pienten lasten mielenterveyden maailmanjärjestön puheenjohtaja,
Mannerheimin Lastensuojeluliiton puheenjohtaja
Heikki Pälve
Toiminnanjohtaja,
Suomen Lääkäriliitto
Suomen kaltaisessa rikkaassa tietoyhteiskunnassa luulisi olevan itsestään selvää, että tutkittuun tietoon pohjautuen lapsille pyritään tarjoamaan optimaaliset kasvuedellytykset. Kuitenkin lasten päivähoitokysymyksissä näyttää painottuvan yhteiskuntapoliittiset, markkinataloudelliset ja työvoimapoliittiset näkemykset tai muulla tavoin aikuisten edut ja tarpeet.
Usean, oman alansa kapeasta näkökulmasta katsovan asiantuntijan mielestä Suomen tulevaisuutta parannetaan lisäämällä pienten lasten julkista päivähoitoa. Suomen kilpailukyvyn uskotaan riippuvan siitä, miten varhain ja tehokkaasti lasten tiedollista kehitystä aletaan edistää muuttamalla päivähoito yhä selvemmin osaksi koulutusjärjestelmää. Ammattilaisten hoitaessa lapsiryhmiä arvellaan jopa syrjäytymisen vähenevän varhaiskasvatuksen tasokkaan tasapäistämisen voimalla. Kuka puhuu lasten ja heidän terveen kehityksensä puolesta?
Lapsen tunne-elämän tukeminen tärkeää
Kehityspsykologia ja pikkulapsipsykiatrinen tutkimus on viime vuosina tuottanut runsaasti uutta, osin mullistavaakin tietoa ja tarkempaa ymmärrystä lasten kehityksellisistä perustarpeista. Keskeiseen asemaan ovat nousseet hoitavien, tunnetasolla tärkeiden aikuisten ja lapsen välinen varhainen vuorovaikutus sekä läheiset kiintymyssuhteet.
Mielen osa-alueita ei pidä varhaiskasvatuksella lähteä yksipuolisesti kehittämään kokonaisuuden kustannuksella. Esimerkiksi tiedollinen, kognitiivinen toiminta perustuu tunteisiin ja on siten jatkuvasti riippuvainen emotionaalisesta kehityksestä. Kyky ymmärtää merkityksiä, hahmottaa syy-yhteyksiä ja kokonaisuuksia, kyky luovaan ajatteluun ei kypsy tietomääriä lisäämällä, vaan aikuisen ja lapsen välisen ihmissuhteen kautta.
Nykyinen aivotutkimus antaa viitteitä jo siitä, että aivojen kuorikerroksella tapahtuva tietojenkäsittely on lapsilla nopeutunut, mutta aivojen syvempiin osiin kuuluva vaiheittainen tunnetason kypsyminen vie edelleen yhtä paljon aikaa kuin aina ennenkin. Tämän kehityksellisen epäsuhteen vuoksi aivojen ja mielen, myös kognitiokyvyn, kypsyminen edellyttää kaikilta kasvattajilta ja yhteiskunnan päättäjiltä entistä enemmän lapsen tunne-elämän kypsymisen tukemista. Tämä tarkoittaa panostamista inhimilliseen vuorovaikutukseen ja aikuisten emotionaalista läsnäoloa eli hoitoa, joka parhaiten onnistuu kotona.
Pysyvä ihmissuhde tärkeä pienelle lapselle
Tärkein tasapainoisen kasvun edellytys alle kouluikäisillä lapsilla on turvalliset, pitkät ihmissuhteet. Perheen sisäiset kiintymyssuhteet ovat lapsen emotionaalisen, moraalisen ja sosiaalisen kehityksen perusta. Esimerkiksi lapsen kyky omien aggressioittensa ja impulssiensa hallintaan pohjautuu vanhempien mahdollisuuksiin säädellä lapsen tunnetiloja varhaisen vuorovaikutuksen välityksellä.
Suurissa päiväkotiryhmissä ja vaihtuvien hoitajien kanssa tällainen tarkka, yksilöllinen säätely ei onnistu. Niinpä vanhemmat ja perheen sisäiset kiintymyssuhteet tarjoavat parhaat kasvuedellytykset pienille lapsille. Alle 3-vuotiaiden lasten kohdalla eli aivojen kiihkeimmän kehitysvaiheen aikana tämä tosiasia ei saa hukkua yhteiskuntalähtöiseen ja aikuiskeskeiseen päivähoitokeskusteluun.
Infektiot vaikuttavat myös kognitiiviseen kehitykseen
Lasten sijoittaminen suuriin ryhmiin liian varhain altistaa heidät ja heidän vanhempansa myös valtavalle määrälle infektiosairauksia, joilla saattaa olla vaikutusta myöhempään fyysiseen ja kognitiiviseen kehitykseen. Suuret päivähoitoryhmät ovat infektioiden tehosekoittimia.
Jos aikuiset saisivat työhönsä liittyen saman määrän infektioita kuin lapset päivähoidossa, asiaan olisi epäilemättä jo puututtu lakisääteisesti osana työterveyshuoltoa. Välikorvatulehdusten määrä on parinkymmenen vuoden aikana lisääntynyt yli 60 %. Vähintään neljä korvatulehdusta sairastaneiden määrä on kolminkertaistunut. Yksi- ja kaksivuotiaista lapsista 60 % saa vuosittain ainakin yhden antibioottikuurin. Antibioottien haitoista kertyy koko ajan lisätietoa.
Suurissa päivähoitoryhmissä korvatulehduksen riski on 2-3–kertainen pienryhmähoitoon verrattuna. Yhdeksänkymmentäluvun alussa tehty lakimuutos, joka salli alle 3-vuotiaiden oikeuden päivähoitoon, nosti kitarisaleikkausten ja korvien putkitusten määrää peräti kolmasosalla.
Korvatulehdus laskee lapsen kuuloa 30 desibeliä, mikä tarkoittaa sitä, että tavallinen puhe muuttuu muminaksi. Useiden korvatulehduksien sairastamisen alle 3-vuotiaana on todettu johtavan keskittymisen ja puheen ymmärtämiseen heikkenemiseen sekä huonompaan lukutaitoon ja selviytymiseen matemaattisissa aineissa.
Peräti 40 % vanhempien työstä poissaoloista johtuu lapsen sairaudesta. Tämän päälle tulevat vielä lapsen vanhempiin tartuttamat infektiot. Voidaankin arvioida, että yli puolet lasten vanhempien poissaoloista johtuu lasten sairauksista.
Kotihoidon tuki ensisijainen alle 3-v:lle
Julkisia asenteita on uudelleen punnittava. Enää ei pidä jumiutua "kotivanhempi vastaan uravanhempi" –kinasteluihin. Lisäämällä kansalaisten mahdollisuuksia ajoittaa eri elämänvaiheita toimivan yhteiskunnan pitää tarjota molemmille sukupuolille kummatkin roolit. Joillekin perheille sopii parhaiten käyttää jo varhain päiväkotipalveluita, mutta sitä ei voi pitää ensisijaisena hoitomuotona. Niinpä lapsen tasapainoisen kehityksen turvaamiseksi tulee Suomessa edelleen kehittää niin yhteiskunnallisia kuin työelämän tarjoamia edellytyksiä pienten lasten kotihoitoa suosiviksi.
Työmarkkinat voisivat erityisesti arvostaa niin työhönotossa kuin palkkauksessakin kummankin vanhemman lastenhoitoon panostamia vuosia vaativana ihmissuhde-, tiimityön- ja johtamiskoulutuksen muotona. Yhteiskunnan tulee kehittää pienten lasten kotihoitoa ensisijaisena lastenhoitomuotona mm. kotihoidontukea parantamalla ja perhevapaiden joustoa lisäämällä. Vanhempien tulee saada sama yhteiskunnan tuki alle 3-vuotiaiden lastensa päivähoidon järjestämiseen hoitotavasta ja paikasta riippumatta.
Hoitopäivän pituus hallintaan
Kolmannesta elinvuodesta alkaen lapset todennäköisesti hyötyvät 2-4 tunnin mittaisista jaksoista ohjatusta lapsiryhmästä. Tällaisen päivähoidon ei tulisi ainoastaan keskittyä nykyisentyyppisesti aikuislähtöiseen lasten ohjantaan, vaan tarjota lapsille kognitiivisesti kiehtova, luovuuteen virittävä fyysinen ja sosiaalinen ympäristö sopivan kokoisissa lapsiryhmissä.
Päivähoidossa on myös määrätietoisesti pyrittävä kehittämään ja varmistamaan hoidon laatua, jota parhaiten kuvaa koulutettujen aikuisten riittävä määrä ja ennen kaikkea heidän pysyvyytensä. Lasten päivähoidossa päivittäin viettämälle ajalle pitää asettaa suositeltava ikäporrasteinen maksimipituus, onhan jopa aikuisilla vastaavat työaikasäädökset turvanaan. Ajan täytyttyä tavalla tai toisella oman vanhemman tulee voida hoitaa lasta kotona. Muutenkin julkisen päivähoidon joustavuutta tulee edelleen lisätä lasten ja perheiden yksilöllisten tarpeiden ja muuttuvien elämäntilanteiden mukaan.
Stakesin tuoreen päivähoitoraportin mukaan Suomessa pieniä lapsia hoidetaan eniten kotona 12 eurooppalaisen maan vertailussa. Suomella on erityisen hyvät mahdollisuudet kehittää pienten lasten hoitoa, myös päivähoitoa. Oleellista Suomen tulevaisuuden kannalta on se, että niin vanhemmat itse kuin yhteiskunta ja työelämä konkreettisesti arvostavat vanhemmuutta. Tämä myös on paras houkutin syntyvyyden lisääntymiseen.
Ennen muuta vanhemmat, mutta jossain määrin myös kaikki päivähoitajat ja varhaiskasvattajat tekevät maailman tärkeintä ja vaativinta työtä. He ohjelmoivat yksilöllisesti uusia ihmisaivoja sukupolviketjussa kulkevan kokemuksen ja kulttuurin kantaman viisauden pohjalta. Meidän kaikkien yhteisen edun mukaista on pyrkiä tukemaan tätä työtä kaiken sen tiedon perusteella, joka meillä nyt on olemassa jo itsekkäistäkin syistä.
Lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen,
Pienten lasten mielenterveyden maailmanjärjestön puheenjohtaja,
Mannerheimin Lastensuojeluliiton puheenjohtaja
Heikki Pälve
Toiminnanjohtaja,
Suomen Lääkäriliitto
perjantai 3. lokakuuta 2008
Terveyskeskuksen hoitotakuu
Kuluneen vuosikymmenen aikana lääkärivaje on tasaisesti lisääntynyt, vaikka lääkärimäärä on koko ajan kasvussa. Syksystä 2006 syksyyn 2007 lääkärivaje lisääntyi noin 10 % ja vajeesta kärsivien terveyskeskusten määrä lähes 20 %. Lääkäreiden koulutusmääriä on juuri nostettu yli 70 %. Vuoteen 2015 mennessä Suomessa on 2000 lääkäriä enemmän kuin nyt. Kasvusta huolimatta vaje lisääntyy.
Suomessa oli viime vuonna 220 terveyskeskusta tai terveyskeskuskuntayhtymää. Näiden johtavista lääkäreistä lähes kolmasosa on vuoden sisällä vaihtunut. Erityisen huolestuttavaa on, että pitkään terveyskeskukseen sitoutuneet ja sen toimintaa johtavat lääkärit ovat siirtyneet enenevästi pois.
Terveyskeskusjärjestelmä on vakavassa kriisissä. Se ei voi olla vaikuttamatta jokaiseen suomalaiseen lääkäriä tarvitsevaan eikä myöskään niihin eri ammattiryhmien työntekijöihin, jotka terveyskeskuksissa työskentelevät. Jos perusterveydenhuolto ei ole kunnossa, erikoissairaanhoidon palvelujen aiheeton käyttö lisääntyy.
Suomi on lähes ainoa EU-maa, joka järjestää perusterveydenhuollon kunnallisissa terveyskeskuksissa. Muissa pohjoismaissa on vaihdettu tai vaihdetaan järjestämistapaa. Muualla Euroopassa se ei koskaan ole tällainen ollutkaan. On syytä katsoa, millä muulla tavalla kansalaisten perusterveydenhuolto voidaan hoitaa.
Norjassa potilas valitsee lääkärinsä
Vuosituhannen alussa Norjan terveyskeskusjärjestelmä oli samanlaisissa ongelmissa kuin Suomi nyt. Terveyskeskuslääkärivaje oli noin 500 lääkäriä. Uusia virkoja ei perustettu, koska entisetkin olivat tyhjillään. Lääkärit hakeutuivat pois.
Vuoden 2001 alussa Norjassa uudistettiin perusterveydenhuolto. Sen keskeiset elementit olivat potilaiden mahdollisuus valita oma lääkärinsä ja lääkärin mahdollisuus rajoittaa omalle listalle tulevien potilaiden määrää. Lääkärit eivät saaneet valita potilaitaan.
Lisäksi määritettiin väestön perusteella laskennallinen summa, joka kunnan piti käyttää lääkäripalveluiden tuottamiseen. Siten lääkärit tuli hankittua tavalla tai toisella jokaiseen kuntaan. Se mahdollisti myös yksittäisen lääkärin työn hallinnan.
Osa lääkäreistä valitsi listalleen hyvin vähän potilaita, koska he halusivat tehdä osapäivätyötä. Jokainen lääkäri sai järjestää vastaanottotyönsä itse ilman poliittisten tai muiden virkamiesten käytännön ohjeistuksia. Vastuuväestön koko jäi keskimäärin hieman alle 1200:n, kun se Suomessa on noin 2 000.
Uudistus antoi lääkärille mahdollisuuden valita, jääkö hän kunnan kuukausipalkkaiseksi virkamieslääkäriksi vai ryhtyykö ammatinharjoittajaksi joko kunnan tai omissa tiloissa. Valtaosa lääkäreistä valitsi ammatinharjoittajamallin.
Parissa vuodessa vaje oli poistunut. Lisäksi oli perustettu 200 uutta virkaa, jotka pystyttiin täyttämään. Norjan perusterveydenhuollon uudistus ratkaisi terveyskeskuslääkärivajeen.
Ruotsin vårdval -järjestelmä
Myös Ruotsissa on perusterveydenhuollossa lääkäreiden rekrytointiongelmia. Jopa 2000 lääkäriä voitaisiin palkata heti. Tämä on johtanut palvelujärjestelmän uudelleentarkasteluun.
Vuosi sitten Göteborgin alueella ja tämän vuoden alusta Tukholman läänin 2 miljoonan asukkaan väestöpohjaa on hoidettu uudella järjestelmällä, jossa on norjalaisia piirteitä. Syksyllä järjestelmä laajenee Skåneen ja suunnitelmien mukaan koko maahan ensi vuonna.
”Vårdval” -järjestelmässä potilas aktiivisesti valitsee oman terveyskeskuksensa ja lääkärinsä. Hänellä on oikeus lääkärin vaihtoon, kuten Norjassakin. Myös Ruotsissa lääkäreistä pyritään tekemään enemmän ammatinharjoittajia. Lääkärit vastaavat palveluiden tuottamisesta perusterveydenhuollossa yhdessä hoitajien, ravitsemusterapeuttien, psykologien ja muiden ammattiryhmien kanssa. He myös organisoivat työnsä itse.
Lääkäreillä on vastuu potilaiden hoidosta päivystysaikana, mikä parantaa perusterveydenhuollon toimintaa edelleen. Järjestelmä mahdollistaa yleislääkärin lisäksi geriatrien ja pediatrien listautumisen valittavien lääkärien joukkoon. Tämä laajentaa potilaiden mahdollisuuksia valita omalääkärinsä, lisää perusterveydenhuollon lääkärien määrä ja vastaa vanhenevan väestön tarpeisiin aiempaa paremmin.
Potilas on keskeinen toimija. Hän voi valita omalääkärinsä julkisesta tai yksityisestä terveydenhuollosta, yleislääkärin tai määrättyjen erikoisalojen erikoislääkärin. Myös kotikäyntien tekemistä on suosittu. Se on eduksi erityisesti vanhenevalle väestölle, mutta myös potilaan kokonaistuntemiselle. Kotikäynti on vanha, kansainvälinen yleislääketieteen traditio, joka on Suomesta käytännössä täysin hävinnyt.
Tanskassa ammatinharjoittajamalli
Tanskassa on jo vuosia toiminut meidän vanhaa kunnanlääkärimallia vastaava ammatinharjoittajamalli. Lääkärit toimivat pienissä vastaanottopisteissä, joissa henkilökuntaa on vähän. Yleislääkärin vastuuväestö on noin 1600.
Toiminta muistuttaa perhelääkäriyttä eikä perusterveydenhuoltoon ole sysätty sellaista määrää erikoissairaanhoidon vastuita kuin Suomessa. Lääkärit viihtyvät työpaikoissaan. Erikoislääkärikonsultaatiot sekä sairaalahoidot hallinnoidaan oman lääkärin kautta. Yleislääkäri on potilaan kokonaishoidon vastuulääkäri, jonka potilas itse valitsee. Kotikäynnit ovat yleisiä ja tuttuja potilaita hoidetaan paljon puhelimitse ilman hoitajien välikäsiä.
Ammatinharjoittajuus Suomeen?
Sosiaali- ja terveysministeriö on huolestuneena seurannut terveyskeskusten lisääntyviä ongelmia. Ministeriö on tehnyt useita selvityksiä, joissa on pyritty löytämään Suomeen toimivia ratkaisuja. Nyt ministeriö työstää ”toimiva terveyskeskus” -mallia.
Pohjoismaisia ratkaisuja ei kannata jättää huomiotta uudistettaessa perusterveydenhuoltoa. Ammatinharjoittajuus takaa hyvin työn hallinnan ja sen itsenäisen järjestämisen. Siksi se tulee tuoda terveyskeskusmallimme rinnalle toiseksi yhdenvertaiseksi tavaksi tuottaa palveluja.
Kaikissa pohjoismaissa valtion ohjaava ote kuntiin uudistuksissa on ollut voimakas. Keskusohjauksen tarve korostuu Suomessa, jossa palvelua järjestävien kuntien määrä on valtaisa muihin pohjoismaihin verrattuna.
Perusterveydenhuollon hoitotakuu
Erikoissairaanhoidon hoitojonot, joissa oli 80 000 potilasta, purettiin säätämällä hoitotakuulaki. Sen on laskettu maksaneen noin 360 M€. Nyt on aika säätää perusterveydenhuollon hoitotakuulaki, joka takaisi yksittäisen kunnan tai kuntayhtymän perusterveydenhuollossa työskentelevän lääkärin vastuuväestön koon noin 1 600 potilaaseen.
Uudistus edellyttäisi lääkärien lisäämistä perusterveydenhuollossa ja siten myös lisääntyneitä palkkakustannuksia. Kunnan palkkakustannuserolle tulisi taata täysimääräinen valtionapu, mutta vasta uudistuksen toteuduttua. Siten kunnille tulisi aito kannuste hoitaa asia. Valtio tulisi mukaan valtakunnallisen perusterveydenhuollon ongelman ratkaisuun. Perusterveydenhuoltoa ei voi saada toimimaan ilman mainittavaa lisälääkärityöpanosta.
Perusterveydenhuollon ongelmien keskeiset syyt tiedetään. Työ tulee voida organisoida vapaammin ja työmäärä tulee saada hallintaan sekä erikoislääkärikonsultaatiot nopeiksi. Potilaan tulee saada valita lääkäri ja järjestelmän tulee tukea lääkärin pysyvyyttä kunnassa.
Meillä on nyt yksi lääkäri 300 kansalaista kohti. Lääkäriksi koulutetaan enemmän kuin joka sadas ikäluokasta. Kun astia vuotaa, se tulee tilkitä eikä keskittyä vain sen täyttämiseen. Pakottaminen terveyskeskuksiin ei ole kestävä ratkaisu vapaassa yhteiskunnassa. Terveyskeskuslääkärivuodon syy voidaan hoitaa.
Suomessa oli viime vuonna 220 terveyskeskusta tai terveyskeskuskuntayhtymää. Näiden johtavista lääkäreistä lähes kolmasosa on vuoden sisällä vaihtunut. Erityisen huolestuttavaa on, että pitkään terveyskeskukseen sitoutuneet ja sen toimintaa johtavat lääkärit ovat siirtyneet enenevästi pois.
Terveyskeskusjärjestelmä on vakavassa kriisissä. Se ei voi olla vaikuttamatta jokaiseen suomalaiseen lääkäriä tarvitsevaan eikä myöskään niihin eri ammattiryhmien työntekijöihin, jotka terveyskeskuksissa työskentelevät. Jos perusterveydenhuolto ei ole kunnossa, erikoissairaanhoidon palvelujen aiheeton käyttö lisääntyy.
Suomi on lähes ainoa EU-maa, joka järjestää perusterveydenhuollon kunnallisissa terveyskeskuksissa. Muissa pohjoismaissa on vaihdettu tai vaihdetaan järjestämistapaa. Muualla Euroopassa se ei koskaan ole tällainen ollutkaan. On syytä katsoa, millä muulla tavalla kansalaisten perusterveydenhuolto voidaan hoitaa.
Norjassa potilas valitsee lääkärinsä
Vuosituhannen alussa Norjan terveyskeskusjärjestelmä oli samanlaisissa ongelmissa kuin Suomi nyt. Terveyskeskuslääkärivaje oli noin 500 lääkäriä. Uusia virkoja ei perustettu, koska entisetkin olivat tyhjillään. Lääkärit hakeutuivat pois.
Vuoden 2001 alussa Norjassa uudistettiin perusterveydenhuolto. Sen keskeiset elementit olivat potilaiden mahdollisuus valita oma lääkärinsä ja lääkärin mahdollisuus rajoittaa omalle listalle tulevien potilaiden määrää. Lääkärit eivät saaneet valita potilaitaan.
Lisäksi määritettiin väestön perusteella laskennallinen summa, joka kunnan piti käyttää lääkäripalveluiden tuottamiseen. Siten lääkärit tuli hankittua tavalla tai toisella jokaiseen kuntaan. Se mahdollisti myös yksittäisen lääkärin työn hallinnan.
Osa lääkäreistä valitsi listalleen hyvin vähän potilaita, koska he halusivat tehdä osapäivätyötä. Jokainen lääkäri sai järjestää vastaanottotyönsä itse ilman poliittisten tai muiden virkamiesten käytännön ohjeistuksia. Vastuuväestön koko jäi keskimäärin hieman alle 1200:n, kun se Suomessa on noin 2 000.
Uudistus antoi lääkärille mahdollisuuden valita, jääkö hän kunnan kuukausipalkkaiseksi virkamieslääkäriksi vai ryhtyykö ammatinharjoittajaksi joko kunnan tai omissa tiloissa. Valtaosa lääkäreistä valitsi ammatinharjoittajamallin.
Parissa vuodessa vaje oli poistunut. Lisäksi oli perustettu 200 uutta virkaa, jotka pystyttiin täyttämään. Norjan perusterveydenhuollon uudistus ratkaisi terveyskeskuslääkärivajeen.
Ruotsin vårdval -järjestelmä
Myös Ruotsissa on perusterveydenhuollossa lääkäreiden rekrytointiongelmia. Jopa 2000 lääkäriä voitaisiin palkata heti. Tämä on johtanut palvelujärjestelmän uudelleentarkasteluun.
Vuosi sitten Göteborgin alueella ja tämän vuoden alusta Tukholman läänin 2 miljoonan asukkaan väestöpohjaa on hoidettu uudella järjestelmällä, jossa on norjalaisia piirteitä. Syksyllä järjestelmä laajenee Skåneen ja suunnitelmien mukaan koko maahan ensi vuonna.
”Vårdval” -järjestelmässä potilas aktiivisesti valitsee oman terveyskeskuksensa ja lääkärinsä. Hänellä on oikeus lääkärin vaihtoon, kuten Norjassakin. Myös Ruotsissa lääkäreistä pyritään tekemään enemmän ammatinharjoittajia. Lääkärit vastaavat palveluiden tuottamisesta perusterveydenhuollossa yhdessä hoitajien, ravitsemusterapeuttien, psykologien ja muiden ammattiryhmien kanssa. He myös organisoivat työnsä itse.
Lääkäreillä on vastuu potilaiden hoidosta päivystysaikana, mikä parantaa perusterveydenhuollon toimintaa edelleen. Järjestelmä mahdollistaa yleislääkärin lisäksi geriatrien ja pediatrien listautumisen valittavien lääkärien joukkoon. Tämä laajentaa potilaiden mahdollisuuksia valita omalääkärinsä, lisää perusterveydenhuollon lääkärien määrä ja vastaa vanhenevan väestön tarpeisiin aiempaa paremmin.
Potilas on keskeinen toimija. Hän voi valita omalääkärinsä julkisesta tai yksityisestä terveydenhuollosta, yleislääkärin tai määrättyjen erikoisalojen erikoislääkärin. Myös kotikäyntien tekemistä on suosittu. Se on eduksi erityisesti vanhenevalle väestölle, mutta myös potilaan kokonaistuntemiselle. Kotikäynti on vanha, kansainvälinen yleislääketieteen traditio, joka on Suomesta käytännössä täysin hävinnyt.
Tanskassa ammatinharjoittajamalli
Tanskassa on jo vuosia toiminut meidän vanhaa kunnanlääkärimallia vastaava ammatinharjoittajamalli. Lääkärit toimivat pienissä vastaanottopisteissä, joissa henkilökuntaa on vähän. Yleislääkärin vastuuväestö on noin 1600.
Toiminta muistuttaa perhelääkäriyttä eikä perusterveydenhuoltoon ole sysätty sellaista määrää erikoissairaanhoidon vastuita kuin Suomessa. Lääkärit viihtyvät työpaikoissaan. Erikoislääkärikonsultaatiot sekä sairaalahoidot hallinnoidaan oman lääkärin kautta. Yleislääkäri on potilaan kokonaishoidon vastuulääkäri, jonka potilas itse valitsee. Kotikäynnit ovat yleisiä ja tuttuja potilaita hoidetaan paljon puhelimitse ilman hoitajien välikäsiä.
Ammatinharjoittajuus Suomeen?
Sosiaali- ja terveysministeriö on huolestuneena seurannut terveyskeskusten lisääntyviä ongelmia. Ministeriö on tehnyt useita selvityksiä, joissa on pyritty löytämään Suomeen toimivia ratkaisuja. Nyt ministeriö työstää ”toimiva terveyskeskus” -mallia.
Pohjoismaisia ratkaisuja ei kannata jättää huomiotta uudistettaessa perusterveydenhuoltoa. Ammatinharjoittajuus takaa hyvin työn hallinnan ja sen itsenäisen järjestämisen. Siksi se tulee tuoda terveyskeskusmallimme rinnalle toiseksi yhdenvertaiseksi tavaksi tuottaa palveluja.
Kaikissa pohjoismaissa valtion ohjaava ote kuntiin uudistuksissa on ollut voimakas. Keskusohjauksen tarve korostuu Suomessa, jossa palvelua järjestävien kuntien määrä on valtaisa muihin pohjoismaihin verrattuna.
Perusterveydenhuollon hoitotakuu
Erikoissairaanhoidon hoitojonot, joissa oli 80 000 potilasta, purettiin säätämällä hoitotakuulaki. Sen on laskettu maksaneen noin 360 M€. Nyt on aika säätää perusterveydenhuollon hoitotakuulaki, joka takaisi yksittäisen kunnan tai kuntayhtymän perusterveydenhuollossa työskentelevän lääkärin vastuuväestön koon noin 1 600 potilaaseen.
Uudistus edellyttäisi lääkärien lisäämistä perusterveydenhuollossa ja siten myös lisääntyneitä palkkakustannuksia. Kunnan palkkakustannuserolle tulisi taata täysimääräinen valtionapu, mutta vasta uudistuksen toteuduttua. Siten kunnille tulisi aito kannuste hoitaa asia. Valtio tulisi mukaan valtakunnallisen perusterveydenhuollon ongelman ratkaisuun. Perusterveydenhuoltoa ei voi saada toimimaan ilman mainittavaa lisälääkärityöpanosta.
Perusterveydenhuollon ongelmien keskeiset syyt tiedetään. Työ tulee voida organisoida vapaammin ja työmäärä tulee saada hallintaan sekä erikoislääkärikonsultaatiot nopeiksi. Potilaan tulee saada valita lääkäri ja järjestelmän tulee tukea lääkärin pysyvyyttä kunnassa.
Meillä on nyt yksi lääkäri 300 kansalaista kohti. Lääkäriksi koulutetaan enemmän kuin joka sadas ikäluokasta. Kun astia vuotaa, se tulee tilkitä eikä keskittyä vain sen täyttämiseen. Pakottaminen terveyskeskuksiin ei ole kestävä ratkaisu vapaassa yhteiskunnassa. Terveyskeskuslääkärivuodon syy voidaan hoitaa.
tiistai 30. syyskuuta 2008
Terve Turku!
Terveyskeskus:
Turussa on poikkeuksellisen vanhusvoittoinen väestö. Terveyskeskuksen lääkäreiden vastuuväestö on liian suuri, mikä johtaa lääkäreiden hakeutumiseen muualle ja pitkiin odotusaikoihin, kun potilas haluaa lääkäriin. Tässä suhteessa kunnassa on myös epätasa-arvoa, sillä joidenkin odotusaika lääkäriin on alle viikon, kun se pahimmillaan on nyt yli 70 päivää. Terveyskeskukseen tulee päästä kolmessa päivässä lääkäriin, kun tarve on.
Pohjoismaisen mallin mukaan Turussa tulisi lääkärin saada valita potilaslistansa pituus ja kuntalaisten oma lääkärinsä. Jotta kaikki toimisi, tulee lääkärimäärää lisätä. Kaikkien lääkäreiden ei tarvitse toimia terveyskeskuksessa virassa, vaan myös yksityinen palvelutuotanto tulee sallia. Ammatinharjoittajuus on myös tapa sitouttaa lääkäreitä pysymään toimessaan.
Erikoissairaanhoito:
Hoito tulee saada kolmen kuukauden sisällä siitä, kun sen tarve on todettu. Erikoislääkärikonsultaatio tulee tehdä mahdolliseksi terveyskeskuksessa tai sieltä avohoitoon, jotta tarvittavat konsultaatiot voidaan sada nopeasti silloin, kun sairaalahoitoa ei tarvita.
TYKSin ylipaikat ja erityisesti vanhusten sijoitusongelmat hoidon päätyttyä ovat oleellisesti helpottuneet. Erikoissairaanhoidon resurssien ja mahdollisuuksien oikea käyttö mahdollistuu vain, jos potilas saa hoidon mahdollisimman nopeasti. On sekä hoidollisesti, inhimillisesti että taloudellisesti väärin odotuttaa hoidon tai kuntoutuksen kanssa tai makuuttaa vanhuksia hoidon kannalta väärässä paikassa.
Hammashoito:
Turussa on oma hammashoito ollut huonosti resursoitu, mikä on näkynyt pitkinä jonoina. Tilanne on nyt saatu hallintaan. Yhteistyötä alueen yksityisten tuottajien kanssa tulee ylläpitää jatkossa niin, että osa kunnan tuotannosta tilataan jatkossakin yksityisiltä ja jos jonot uhkaavat pidetä, tätä toimintaa lisätään vastaavasti. Yksittäiset jonojen purkuostot eivät ole hoidollisesti, toiminnallisesti tai taloudellisesti järkevä tapa harjoitta yhteistyötä.
Yksityinen terveydenhoito:
Turussa on perinteisesti ollut erittäin toimiva yksityinen terveydenhuolto. Samalla niiden runsas käyttö on helpottanut julkisen terveydenhuollon työ- ja kustannuspaineita sekä helpottanut osaltaan sinne pääsyä niille, jotka niitä palveluita käyttävät. Yksityinen palvelutuotanto tulee nähdä mahdollisuutena ja turkulaisten terveyttä ja toimintakykyä edistävänä toimintana. Se on laadukasta ja siellä on toteutunut potilaan mahdollisuus valita hoitava lääkärinsä, hoitopaikkansa ja myös pääsy erikoislääkäriin potilaan niin halutessa. Lisäksi sillä on merkittävä työllistävä vaikutus. Tämä tulee huomioida myös julkista palvelua toteutettaessa. Tarvitaan enemmän yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välille.
Terveet vanhuspalvelut:
Suomessa vanhuksia hoidetaan kovin laitosvaltaisesti verrattaessa muihin EU-maihin ja Turussa laitosvaltaisemmin kuin monessa muussa kaupungissa. Se ei ole sen paremmin vanhusten itsensä kuin talouden pidon kannalta suotavaa. Omaishoitajia tulee tukea sekä taloudellisesti että hoitoapua antaen. Oma palvelutuotanto tulee suunnata kotihoidon kaikenpuoliseen tulemiseen. Kyse on asenteesta ja Turun strategiaa tule tässä suhteessa muuttaa selvästi.
Terveellinen lastenhoito:
Lapsilla on oikeus kunnalliseen päivähoitoon. Kallein tapa hoitaa se on rakentaa hoitolaitoksia ja hoidattaa lapset siellä. Niitäkin kuitenkin tarvitaan. Tulee kuitenkin tukea vanhempien valtaa päättää lastensa hoitotavasta. Kotona tapahtuvaa hoitoa tulee tukea siinä missä kunnallista päiväkotihoitoakin. Varsinkin alle kolmevuotiaille lapsille se on myös infektioalttiuden vuoksi terveellinen hoitomuoto.
Terve talous:
Turun verokertymä on noin 1000€/hlö/v matalampi kuin Tampereen verokertymä. Turkuun muuttaa opiskelijoita ja eläkeläisiä, mutta työikäiset muuttavat naapurikuntiin. Tässä Turku voi toimia toisin – ja täytyykin. Kaavoitus ja elinkeinopolitiikka voi muuttaa tilanteen, vaikka se viekin aikaa. Ilman stabiilia taloutta Turun on mahdoton selvitä palvelutuotannon haasteista, kun vanhusten määrä kasvaa ja lääketieteen mahdollisuudet hoitaa edelleen paranevat, mutta tuottavuus laskee ja huoltosuhde heikkenee. Valitettavasti vasemmiston kaavoitushistorialla ja taloudenhoitoeväillä eivät ongelmat ratkea. Kunnallistaloutta on hoidettava vastuullisesti ja on oltava valmiutta myös omaisuuden myyntiin ja palveluiden hankkimiseen alihankintana silloin, kun alueella on markkinat ja tuottajia.
Terve veropolitiikka:
Veroäyri ei saa nousta. Kyse on tahtotilasta. Jos niin päätetään ja halutaan, niin se pitää. Jokaista palvelutuotannon aluetta tulee kehittää sen tehokkuutta silmällä pitäen. Omaa tuotantoa tulee myös altistaa ulkopuoliselle kilpailulle, jotta nähdään sen laatu- ja kustannus. Turkulaisten veronmaksu lepää ahkerien ja koulutettujen kaupunkilaisten harteilla. Heidän sitoumustaan tärkeään tehtäväänsä ei tule horjuttaa eikä heitä tule sillä syyllä ajaa naapurikuntiin. Lopputulos olisi naapureita korkeampi veroaste ja huonommat, juustohöylällä säästetyt palvelut.
Terve kuntarakenne:
Kunnat ovat muodostuneet, kun vielä liikuttiin hevosilla. Nyt kuntarajat ovat keinotekoisia ihmisten liikkuessa työhön, koulutukseen, harrastuksiin, kauppaan ja palveluihin hyvin nopeasti yli kuntarajojen. On kuntalaisten rahojen heittämistä hukkaan, että kalliita kunnallistekniikoita kaivetaan routaiseen maahan vain, jotta houkutellaan asukkaita samalla alueella vaihtamaan kuntarajan toiselle puolen. Kaavoitusta ja liikenneratkaisuja tulee tarkastella alueen asukkaiden eikä kunnan asukkaiden näkökulmasta. Nyt saamme siis kalliimmalla huonompaa yhdyskuntarakennetta tällä seudulla. Seutukunnan tulee muodostaa yksi kokonaisuus ja vahvistaa asemaansa suhteessa muuhun Suomeen eikä naapurikuntaan. Vain siten saamme terveen rakenteen tulevaisuuden Turun seudulle.
Terve keskusta:
Terve kaupunkikeskusta on elävä. Kävelijöillä tulee olla tilaa ja kauppojen tulee kyetä houkuttelemaan asiakkaita. Julkinen liikenne tulee luonnollisesti aina kaupunkien keskustoihin, joten poliittisin päätöksin ei tule ajaa ihmisiä valitsemaan automarketteja ostospaikoikseen. Kun keskustan kauppiaat ovat nyt valmiit itse rahoittamaan torin alle parkkihallin, joka mahdollistaa tuulelta ja sateelta suojassa liikkumisen torin seudun kaupoissa tulee se ehdottomasti nyt toteuttaa. Samalla saamme torilta pois myyjien kuorma-autot ja kaduilta parkkipaikkaa etsivät autot. Autojen keskusta muuttuu ihmisten keskustaksi ja kauppojen elinehdot paranevat. Seurauksena on elävä keskusta. Pohjoisella pallonpuoliskolla toimitaan kaikkialla näin.
Turussa on poikkeuksellisen vanhusvoittoinen väestö. Terveyskeskuksen lääkäreiden vastuuväestö on liian suuri, mikä johtaa lääkäreiden hakeutumiseen muualle ja pitkiin odotusaikoihin, kun potilas haluaa lääkäriin. Tässä suhteessa kunnassa on myös epätasa-arvoa, sillä joidenkin odotusaika lääkäriin on alle viikon, kun se pahimmillaan on nyt yli 70 päivää. Terveyskeskukseen tulee päästä kolmessa päivässä lääkäriin, kun tarve on.
Pohjoismaisen mallin mukaan Turussa tulisi lääkärin saada valita potilaslistansa pituus ja kuntalaisten oma lääkärinsä. Jotta kaikki toimisi, tulee lääkärimäärää lisätä. Kaikkien lääkäreiden ei tarvitse toimia terveyskeskuksessa virassa, vaan myös yksityinen palvelutuotanto tulee sallia. Ammatinharjoittajuus on myös tapa sitouttaa lääkäreitä pysymään toimessaan.
Erikoissairaanhoito:
Hoito tulee saada kolmen kuukauden sisällä siitä, kun sen tarve on todettu. Erikoislääkärikonsultaatio tulee tehdä mahdolliseksi terveyskeskuksessa tai sieltä avohoitoon, jotta tarvittavat konsultaatiot voidaan sada nopeasti silloin, kun sairaalahoitoa ei tarvita.
TYKSin ylipaikat ja erityisesti vanhusten sijoitusongelmat hoidon päätyttyä ovat oleellisesti helpottuneet. Erikoissairaanhoidon resurssien ja mahdollisuuksien oikea käyttö mahdollistuu vain, jos potilas saa hoidon mahdollisimman nopeasti. On sekä hoidollisesti, inhimillisesti että taloudellisesti väärin odotuttaa hoidon tai kuntoutuksen kanssa tai makuuttaa vanhuksia hoidon kannalta väärässä paikassa.
Hammashoito:
Turussa on oma hammashoito ollut huonosti resursoitu, mikä on näkynyt pitkinä jonoina. Tilanne on nyt saatu hallintaan. Yhteistyötä alueen yksityisten tuottajien kanssa tulee ylläpitää jatkossa niin, että osa kunnan tuotannosta tilataan jatkossakin yksityisiltä ja jos jonot uhkaavat pidetä, tätä toimintaa lisätään vastaavasti. Yksittäiset jonojen purkuostot eivät ole hoidollisesti, toiminnallisesti tai taloudellisesti järkevä tapa harjoitta yhteistyötä.
Yksityinen terveydenhoito:
Turussa on perinteisesti ollut erittäin toimiva yksityinen terveydenhuolto. Samalla niiden runsas käyttö on helpottanut julkisen terveydenhuollon työ- ja kustannuspaineita sekä helpottanut osaltaan sinne pääsyä niille, jotka niitä palveluita käyttävät. Yksityinen palvelutuotanto tulee nähdä mahdollisuutena ja turkulaisten terveyttä ja toimintakykyä edistävänä toimintana. Se on laadukasta ja siellä on toteutunut potilaan mahdollisuus valita hoitava lääkärinsä, hoitopaikkansa ja myös pääsy erikoislääkäriin potilaan niin halutessa. Lisäksi sillä on merkittävä työllistävä vaikutus. Tämä tulee huomioida myös julkista palvelua toteutettaessa. Tarvitaan enemmän yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välille.
Terveet vanhuspalvelut:
Suomessa vanhuksia hoidetaan kovin laitosvaltaisesti verrattaessa muihin EU-maihin ja Turussa laitosvaltaisemmin kuin monessa muussa kaupungissa. Se ei ole sen paremmin vanhusten itsensä kuin talouden pidon kannalta suotavaa. Omaishoitajia tulee tukea sekä taloudellisesti että hoitoapua antaen. Oma palvelutuotanto tulee suunnata kotihoidon kaikenpuoliseen tulemiseen. Kyse on asenteesta ja Turun strategiaa tule tässä suhteessa muuttaa selvästi.
Terveellinen lastenhoito:
Lapsilla on oikeus kunnalliseen päivähoitoon. Kallein tapa hoitaa se on rakentaa hoitolaitoksia ja hoidattaa lapset siellä. Niitäkin kuitenkin tarvitaan. Tulee kuitenkin tukea vanhempien valtaa päättää lastensa hoitotavasta. Kotona tapahtuvaa hoitoa tulee tukea siinä missä kunnallista päiväkotihoitoakin. Varsinkin alle kolmevuotiaille lapsille se on myös infektioalttiuden vuoksi terveellinen hoitomuoto.
Terve talous:
Turun verokertymä on noin 1000€/hlö/v matalampi kuin Tampereen verokertymä. Turkuun muuttaa opiskelijoita ja eläkeläisiä, mutta työikäiset muuttavat naapurikuntiin. Tässä Turku voi toimia toisin – ja täytyykin. Kaavoitus ja elinkeinopolitiikka voi muuttaa tilanteen, vaikka se viekin aikaa. Ilman stabiilia taloutta Turun on mahdoton selvitä palvelutuotannon haasteista, kun vanhusten määrä kasvaa ja lääketieteen mahdollisuudet hoitaa edelleen paranevat, mutta tuottavuus laskee ja huoltosuhde heikkenee. Valitettavasti vasemmiston kaavoitushistorialla ja taloudenhoitoeväillä eivät ongelmat ratkea. Kunnallistaloutta on hoidettava vastuullisesti ja on oltava valmiutta myös omaisuuden myyntiin ja palveluiden hankkimiseen alihankintana silloin, kun alueella on markkinat ja tuottajia.
Terve veropolitiikka:
Veroäyri ei saa nousta. Kyse on tahtotilasta. Jos niin päätetään ja halutaan, niin se pitää. Jokaista palvelutuotannon aluetta tulee kehittää sen tehokkuutta silmällä pitäen. Omaa tuotantoa tulee myös altistaa ulkopuoliselle kilpailulle, jotta nähdään sen laatu- ja kustannus. Turkulaisten veronmaksu lepää ahkerien ja koulutettujen kaupunkilaisten harteilla. Heidän sitoumustaan tärkeään tehtäväänsä ei tule horjuttaa eikä heitä tule sillä syyllä ajaa naapurikuntiin. Lopputulos olisi naapureita korkeampi veroaste ja huonommat, juustohöylällä säästetyt palvelut.
Terve kuntarakenne:
Kunnat ovat muodostuneet, kun vielä liikuttiin hevosilla. Nyt kuntarajat ovat keinotekoisia ihmisten liikkuessa työhön, koulutukseen, harrastuksiin, kauppaan ja palveluihin hyvin nopeasti yli kuntarajojen. On kuntalaisten rahojen heittämistä hukkaan, että kalliita kunnallistekniikoita kaivetaan routaiseen maahan vain, jotta houkutellaan asukkaita samalla alueella vaihtamaan kuntarajan toiselle puolen. Kaavoitusta ja liikenneratkaisuja tulee tarkastella alueen asukkaiden eikä kunnan asukkaiden näkökulmasta. Nyt saamme siis kalliimmalla huonompaa yhdyskuntarakennetta tällä seudulla. Seutukunnan tulee muodostaa yksi kokonaisuus ja vahvistaa asemaansa suhteessa muuhun Suomeen eikä naapurikuntaan. Vain siten saamme terveen rakenteen tulevaisuuden Turun seudulle.
Terve keskusta:
Terve kaupunkikeskusta on elävä. Kävelijöillä tulee olla tilaa ja kauppojen tulee kyetä houkuttelemaan asiakkaita. Julkinen liikenne tulee luonnollisesti aina kaupunkien keskustoihin, joten poliittisin päätöksin ei tule ajaa ihmisiä valitsemaan automarketteja ostospaikoikseen. Kun keskustan kauppiaat ovat nyt valmiit itse rahoittamaan torin alle parkkihallin, joka mahdollistaa tuulelta ja sateelta suojassa liikkumisen torin seudun kaupoissa tulee se ehdottomasti nyt toteuttaa. Samalla saamme torilta pois myyjien kuorma-autot ja kaduilta parkkipaikkaa etsivät autot. Autojen keskusta muuttuu ihmisten keskustaksi ja kauppojen elinehdot paranevat. Seurauksena on elävä keskusta. Pohjoisella pallonpuoliskolla toimitaan kaikkialla näin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)