Keskustelu syvästi kehitysvammaisten oikeudesta elvytykseen sekä teho- ja sairaalahoitoon on ollut runsasta, mutta valitettavasti sävyltään omaisia pelottelevia. Keskustelu on kiertynyt Lääkärin Etiikka – kirjan lauseeseen ” ”Syvästi kehitysvammaisten, parantumattomasti sairaiden potilaiden paikka ei ole teho-osastolla eikä yleensä edes sairaalahoidossa”.
Lääkärin Etiikka – kirjassa sanotaan: ”Vammaisille kuuluvat samat oikeudet kuin muillekin ihmisille. Vammaisuutta ei tulisi rinnastaa sairauteen, vaan sitä tulisi pitää pikemmin henkilökohtaisena ominaisuutena sukupuolen tai ihonvärin tapaan”. Koko artikkeli löytyy netistä (www.laakariliitto.fi/etiikka).
Lääkärin etiikan kannalta syväkään kehitysvammaisuus ei aseta ihmistä mitenkään erityiseen asemaan hoidon tai elvytyksen suhteen. Sairaalahoitoa tulee antaa kaikille ihmisille, jotka diagnostiikan, hoidon tai kuntoutuksen vuoksi sitä tarvitsevat. Kaikkia ihmisiä tulee kohdella myös elvytyksen suhteen samoin ehdoin. Kysymys ei ole iästä tai kehitysvammaisuudesta, vaan yksinomaan perussairaudesta.
Keskustelun taustalla onkin varmaan enemmän psykologisesti kuin eettisesti hankala kysymys siitä, kuka tekee vaikeat lapsen elämän loppuun liittyvät päätökset. Suomen lain mukaan potilasta tulee aina hoitaa hänen itsensä tahdon mukaisesti ja milloin kyseessä on alaikäinen tai vajaavaltainen, yhteisymmärryksessä hänen omaistensa kanssa.
Laki suojelee lasta kuitenkin myös omien vanhempiensa suuntaan: Omaisilla ei ole oikeutta kieltää lapseltaan elämää pelastavia hoitoja, mutta ei myöskään oikeutta vaatia turhia, lasta hyödyttämättömiä hoitoja.
Lääkärin etiikka lähtee potilaan parhaasta. Lääkärien ja vanhempien yhteinen tehtävä on varmistaa myös vaikeimmin vammaisille oikea hoito, ja vain yhteistyöllä ja keskinäisellä luottamuksella tämä voi onnistua.
Heikki Pälve
toiminnanjohtaja
Lääkäriliitto
Samuli Saarni
vastaava päätoimittaja
Lääkärin etiikka -kirja
torstai 9. lokakuuta 2008
tiistai 7. lokakuuta 2008
Nuorten mielenterveystyö kärsinyt resurssien puutteesta
Aamulehti arvosteli pääkirjoituksessaan 4.10. Lääkäriliiton näkemystä, että aseluvan edellytyksenä ei tulisi olla lääkärintodistus. Toisin kuin pääkirjoituksessa annetaan ymmärtää, ei kyseessä ole ”etujärjestön selkäydinreaktio”.
Lääkäriliitto jakaa täysin yhteiskunnan hädän ja tarpeen toimia Jokelan ja Kauhajoen julmien sekä käsittämättömien tekojen jälkeen. Lääkäri joutuukin useasti tilanteeseen, jossa potilas tai hänen omaisensa vaativat lääkäriltä toimia, joista ei ole apua hoidossa.
Sisäministeriö haluaa lääkäreiltä todistusta aseluvan edellytyksenä. Samaan aikaan sosiaali- ja terveysministeriö vaatii lääkäreitä pitäytymään vain vaikuttavassa hoidossa ja tutkimuksessa, mikä kuuluukin lääkärin eetokseen. Edellyttämällä aseluvan hakijalta rutiinitodistusta, Jokelan ja Kauhajoen kaltaisia tragedioita ei voi välttämättä estää. Siihen on olemassa muita vaikuttavampia keinoja.
Potilaan sairaushistoria ei ole luotettava ennuste luvan osalta. Luotettavammat merkinnät löytyvät poliisin arkistosta ja puolustusvoimien tiedoista. Yksittäisellä lääkärillä ei ole käytössään kansalaisten koko sairaushistoriaa eikä yksittäinen käynti anna edellytyksiä luotettavalle todistukselle. Jos halutaan luotettava lääketieteellinen arvio terveydestä aseluvan edellytyksenä, se vaatii moniammatillista ja pitkäkestoista tutkimusta osastolla.
Vaade lääkärintodistuksesta aiheuttaa jopa väärää turvallisuuden tunnetta. Toisaalta epäily, ettei aselupaa saa, voi estää henkilöä hakeutumasta tarvitsemaansa hoitoon. Masennuksesta tai muusta psyykkisestä ongelmasta kärsinyt ihminen voi toki myös olla vastuullinen aseen omistaja ja stigmatisointia tulee välttää. Potilaan täytyy myös yleisesti voida luottaa lääkärin vaitiolovelvollisuuteen.
Kauhajoen tragedia osoittaa, että Suomi on muuttunut ja yhteiskunnan on siihen nyt vastattava. Lääkärit toivovat yhteiskunnalta riittäviä resursseja väestön terveyden turvaamiseen. Nuorten mielenterveystyö on tunnetusti kärsinyt resurssien puutteesta. Resurssit tulee kuitenkin kohdistaa mahdollisimman vaikuttavasti ja siksi Lääkäriliitto on vastustanut sisäministeriön ehdotusta. Kauhajoen tragedian takana olevaa ongelmaa tai itse aselupaa ei tule medikalisoida.
Lääkäriliitto jakaa täysin yhteiskunnan hädän ja tarpeen toimia Jokelan ja Kauhajoen julmien sekä käsittämättömien tekojen jälkeen. Lääkäri joutuukin useasti tilanteeseen, jossa potilas tai hänen omaisensa vaativat lääkäriltä toimia, joista ei ole apua hoidossa.
Sisäministeriö haluaa lääkäreiltä todistusta aseluvan edellytyksenä. Samaan aikaan sosiaali- ja terveysministeriö vaatii lääkäreitä pitäytymään vain vaikuttavassa hoidossa ja tutkimuksessa, mikä kuuluukin lääkärin eetokseen. Edellyttämällä aseluvan hakijalta rutiinitodistusta, Jokelan ja Kauhajoen kaltaisia tragedioita ei voi välttämättä estää. Siihen on olemassa muita vaikuttavampia keinoja.
Potilaan sairaushistoria ei ole luotettava ennuste luvan osalta. Luotettavammat merkinnät löytyvät poliisin arkistosta ja puolustusvoimien tiedoista. Yksittäisellä lääkärillä ei ole käytössään kansalaisten koko sairaushistoriaa eikä yksittäinen käynti anna edellytyksiä luotettavalle todistukselle. Jos halutaan luotettava lääketieteellinen arvio terveydestä aseluvan edellytyksenä, se vaatii moniammatillista ja pitkäkestoista tutkimusta osastolla.
Vaade lääkärintodistuksesta aiheuttaa jopa väärää turvallisuuden tunnetta. Toisaalta epäily, ettei aselupaa saa, voi estää henkilöä hakeutumasta tarvitsemaansa hoitoon. Masennuksesta tai muusta psyykkisestä ongelmasta kärsinyt ihminen voi toki myös olla vastuullinen aseen omistaja ja stigmatisointia tulee välttää. Potilaan täytyy myös yleisesti voida luottaa lääkärin vaitiolovelvollisuuteen.
Kauhajoen tragedia osoittaa, että Suomi on muuttunut ja yhteiskunnan on siihen nyt vastattava. Lääkärit toivovat yhteiskunnalta riittäviä resursseja väestön terveyden turvaamiseen. Nuorten mielenterveystyö on tunnetusti kärsinyt resurssien puutteesta. Resurssit tulee kuitenkin kohdistaa mahdollisimman vaikuttavasti ja siksi Lääkäriliitto on vastustanut sisäministeriön ehdotusta. Kauhajoen tragedian takana olevaa ongelmaa tai itse aselupaa ei tule medikalisoida.
maanantai 6. lokakuuta 2008
Miten lasten päivähoitoa tulee Suomessa kehittää?
Nykytutkimusten mukaan alle kouluikäisten lasten päivittäinen hoito on yksi pysyvimmin yksilön kehitykseen ja terveyteen vaikuttavista tekijöistä. Keskustelu siitä, miten lasten hoitoa ja erityisesti päivähoitoa tulee kehittää, on tarpeellista ja ajankohtaista. Sekä yksilöiden kehityksen että Suomen tulevaisuuden kannalta oleellista on, miten hyvin yhteiskunta onnistuu tukemaan vanhemmuutta.
Suomen kaltaisessa rikkaassa tietoyhteiskunnassa luulisi olevan itsestään selvää, että tutkittuun tietoon pohjautuen lapsille pyritään tarjoamaan optimaaliset kasvuedellytykset. Kuitenkin lasten päivähoitokysymyksissä näyttää painottuvan yhteiskuntapoliittiset, markkinataloudelliset ja työvoimapoliittiset näkemykset tai muulla tavoin aikuisten edut ja tarpeet.
Usean, oman alansa kapeasta näkökulmasta katsovan asiantuntijan mielestä Suomen tulevaisuutta parannetaan lisäämällä pienten lasten julkista päivähoitoa. Suomen kilpailukyvyn uskotaan riippuvan siitä, miten varhain ja tehokkaasti lasten tiedollista kehitystä aletaan edistää muuttamalla päivähoito yhä selvemmin osaksi koulutusjärjestelmää. Ammattilaisten hoitaessa lapsiryhmiä arvellaan jopa syrjäytymisen vähenevän varhaiskasvatuksen tasokkaan tasapäistämisen voimalla. Kuka puhuu lasten ja heidän terveen kehityksensä puolesta?
Lapsen tunne-elämän tukeminen tärkeää
Kehityspsykologia ja pikkulapsipsykiatrinen tutkimus on viime vuosina tuottanut runsaasti uutta, osin mullistavaakin tietoa ja tarkempaa ymmärrystä lasten kehityksellisistä perustarpeista. Keskeiseen asemaan ovat nousseet hoitavien, tunnetasolla tärkeiden aikuisten ja lapsen välinen varhainen vuorovaikutus sekä läheiset kiintymyssuhteet.
Mielen osa-alueita ei pidä varhaiskasvatuksella lähteä yksipuolisesti kehittämään kokonaisuuden kustannuksella. Esimerkiksi tiedollinen, kognitiivinen toiminta perustuu tunteisiin ja on siten jatkuvasti riippuvainen emotionaalisesta kehityksestä. Kyky ymmärtää merkityksiä, hahmottaa syy-yhteyksiä ja kokonaisuuksia, kyky luovaan ajatteluun ei kypsy tietomääriä lisäämällä, vaan aikuisen ja lapsen välisen ihmissuhteen kautta.
Nykyinen aivotutkimus antaa viitteitä jo siitä, että aivojen kuorikerroksella tapahtuva tietojenkäsittely on lapsilla nopeutunut, mutta aivojen syvempiin osiin kuuluva vaiheittainen tunnetason kypsyminen vie edelleen yhtä paljon aikaa kuin aina ennenkin. Tämän kehityksellisen epäsuhteen vuoksi aivojen ja mielen, myös kognitiokyvyn, kypsyminen edellyttää kaikilta kasvattajilta ja yhteiskunnan päättäjiltä entistä enemmän lapsen tunne-elämän kypsymisen tukemista. Tämä tarkoittaa panostamista inhimilliseen vuorovaikutukseen ja aikuisten emotionaalista läsnäoloa eli hoitoa, joka parhaiten onnistuu kotona.
Pysyvä ihmissuhde tärkeä pienelle lapselle
Tärkein tasapainoisen kasvun edellytys alle kouluikäisillä lapsilla on turvalliset, pitkät ihmissuhteet. Perheen sisäiset kiintymyssuhteet ovat lapsen emotionaalisen, moraalisen ja sosiaalisen kehityksen perusta. Esimerkiksi lapsen kyky omien aggressioittensa ja impulssiensa hallintaan pohjautuu vanhempien mahdollisuuksiin säädellä lapsen tunnetiloja varhaisen vuorovaikutuksen välityksellä.
Suurissa päiväkotiryhmissä ja vaihtuvien hoitajien kanssa tällainen tarkka, yksilöllinen säätely ei onnistu. Niinpä vanhemmat ja perheen sisäiset kiintymyssuhteet tarjoavat parhaat kasvuedellytykset pienille lapsille. Alle 3-vuotiaiden lasten kohdalla eli aivojen kiihkeimmän kehitysvaiheen aikana tämä tosiasia ei saa hukkua yhteiskuntalähtöiseen ja aikuiskeskeiseen päivähoitokeskusteluun.
Infektiot vaikuttavat myös kognitiiviseen kehitykseen
Lasten sijoittaminen suuriin ryhmiin liian varhain altistaa heidät ja heidän vanhempansa myös valtavalle määrälle infektiosairauksia, joilla saattaa olla vaikutusta myöhempään fyysiseen ja kognitiiviseen kehitykseen. Suuret päivähoitoryhmät ovat infektioiden tehosekoittimia.
Jos aikuiset saisivat työhönsä liittyen saman määrän infektioita kuin lapset päivähoidossa, asiaan olisi epäilemättä jo puututtu lakisääteisesti osana työterveyshuoltoa. Välikorvatulehdusten määrä on parinkymmenen vuoden aikana lisääntynyt yli 60 %. Vähintään neljä korvatulehdusta sairastaneiden määrä on kolminkertaistunut. Yksi- ja kaksivuotiaista lapsista 60 % saa vuosittain ainakin yhden antibioottikuurin. Antibioottien haitoista kertyy koko ajan lisätietoa.
Suurissa päivähoitoryhmissä korvatulehduksen riski on 2-3–kertainen pienryhmähoitoon verrattuna. Yhdeksänkymmentäluvun alussa tehty lakimuutos, joka salli alle 3-vuotiaiden oikeuden päivähoitoon, nosti kitarisaleikkausten ja korvien putkitusten määrää peräti kolmasosalla.
Korvatulehdus laskee lapsen kuuloa 30 desibeliä, mikä tarkoittaa sitä, että tavallinen puhe muuttuu muminaksi. Useiden korvatulehduksien sairastamisen alle 3-vuotiaana on todettu johtavan keskittymisen ja puheen ymmärtämiseen heikkenemiseen sekä huonompaan lukutaitoon ja selviytymiseen matemaattisissa aineissa.
Peräti 40 % vanhempien työstä poissaoloista johtuu lapsen sairaudesta. Tämän päälle tulevat vielä lapsen vanhempiin tartuttamat infektiot. Voidaankin arvioida, että yli puolet lasten vanhempien poissaoloista johtuu lasten sairauksista.
Kotihoidon tuki ensisijainen alle 3-v:lle
Julkisia asenteita on uudelleen punnittava. Enää ei pidä jumiutua "kotivanhempi vastaan uravanhempi" –kinasteluihin. Lisäämällä kansalaisten mahdollisuuksia ajoittaa eri elämänvaiheita toimivan yhteiskunnan pitää tarjota molemmille sukupuolille kummatkin roolit. Joillekin perheille sopii parhaiten käyttää jo varhain päiväkotipalveluita, mutta sitä ei voi pitää ensisijaisena hoitomuotona. Niinpä lapsen tasapainoisen kehityksen turvaamiseksi tulee Suomessa edelleen kehittää niin yhteiskunnallisia kuin työelämän tarjoamia edellytyksiä pienten lasten kotihoitoa suosiviksi.
Työmarkkinat voisivat erityisesti arvostaa niin työhönotossa kuin palkkauksessakin kummankin vanhemman lastenhoitoon panostamia vuosia vaativana ihmissuhde-, tiimityön- ja johtamiskoulutuksen muotona. Yhteiskunnan tulee kehittää pienten lasten kotihoitoa ensisijaisena lastenhoitomuotona mm. kotihoidontukea parantamalla ja perhevapaiden joustoa lisäämällä. Vanhempien tulee saada sama yhteiskunnan tuki alle 3-vuotiaiden lastensa päivähoidon järjestämiseen hoitotavasta ja paikasta riippumatta.
Hoitopäivän pituus hallintaan
Kolmannesta elinvuodesta alkaen lapset todennäköisesti hyötyvät 2-4 tunnin mittaisista jaksoista ohjatusta lapsiryhmästä. Tällaisen päivähoidon ei tulisi ainoastaan keskittyä nykyisentyyppisesti aikuislähtöiseen lasten ohjantaan, vaan tarjota lapsille kognitiivisesti kiehtova, luovuuteen virittävä fyysinen ja sosiaalinen ympäristö sopivan kokoisissa lapsiryhmissä.
Päivähoidossa on myös määrätietoisesti pyrittävä kehittämään ja varmistamaan hoidon laatua, jota parhaiten kuvaa koulutettujen aikuisten riittävä määrä ja ennen kaikkea heidän pysyvyytensä. Lasten päivähoidossa päivittäin viettämälle ajalle pitää asettaa suositeltava ikäporrasteinen maksimipituus, onhan jopa aikuisilla vastaavat työaikasäädökset turvanaan. Ajan täytyttyä tavalla tai toisella oman vanhemman tulee voida hoitaa lasta kotona. Muutenkin julkisen päivähoidon joustavuutta tulee edelleen lisätä lasten ja perheiden yksilöllisten tarpeiden ja muuttuvien elämäntilanteiden mukaan.
Stakesin tuoreen päivähoitoraportin mukaan Suomessa pieniä lapsia hoidetaan eniten kotona 12 eurooppalaisen maan vertailussa. Suomella on erityisen hyvät mahdollisuudet kehittää pienten lasten hoitoa, myös päivähoitoa. Oleellista Suomen tulevaisuuden kannalta on se, että niin vanhemmat itse kuin yhteiskunta ja työelämä konkreettisesti arvostavat vanhemmuutta. Tämä myös on paras houkutin syntyvyyden lisääntymiseen.
Ennen muuta vanhemmat, mutta jossain määrin myös kaikki päivähoitajat ja varhaiskasvattajat tekevät maailman tärkeintä ja vaativinta työtä. He ohjelmoivat yksilöllisesti uusia ihmisaivoja sukupolviketjussa kulkevan kokemuksen ja kulttuurin kantaman viisauden pohjalta. Meidän kaikkien yhteisen edun mukaista on pyrkiä tukemaan tätä työtä kaiken sen tiedon perusteella, joka meillä nyt on olemassa jo itsekkäistäkin syistä.
Lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen,
Pienten lasten mielenterveyden maailmanjärjestön puheenjohtaja,
Mannerheimin Lastensuojeluliiton puheenjohtaja
Heikki Pälve
Toiminnanjohtaja,
Suomen Lääkäriliitto
Suomen kaltaisessa rikkaassa tietoyhteiskunnassa luulisi olevan itsestään selvää, että tutkittuun tietoon pohjautuen lapsille pyritään tarjoamaan optimaaliset kasvuedellytykset. Kuitenkin lasten päivähoitokysymyksissä näyttää painottuvan yhteiskuntapoliittiset, markkinataloudelliset ja työvoimapoliittiset näkemykset tai muulla tavoin aikuisten edut ja tarpeet.
Usean, oman alansa kapeasta näkökulmasta katsovan asiantuntijan mielestä Suomen tulevaisuutta parannetaan lisäämällä pienten lasten julkista päivähoitoa. Suomen kilpailukyvyn uskotaan riippuvan siitä, miten varhain ja tehokkaasti lasten tiedollista kehitystä aletaan edistää muuttamalla päivähoito yhä selvemmin osaksi koulutusjärjestelmää. Ammattilaisten hoitaessa lapsiryhmiä arvellaan jopa syrjäytymisen vähenevän varhaiskasvatuksen tasokkaan tasapäistämisen voimalla. Kuka puhuu lasten ja heidän terveen kehityksensä puolesta?
Lapsen tunne-elämän tukeminen tärkeää
Kehityspsykologia ja pikkulapsipsykiatrinen tutkimus on viime vuosina tuottanut runsaasti uutta, osin mullistavaakin tietoa ja tarkempaa ymmärrystä lasten kehityksellisistä perustarpeista. Keskeiseen asemaan ovat nousseet hoitavien, tunnetasolla tärkeiden aikuisten ja lapsen välinen varhainen vuorovaikutus sekä läheiset kiintymyssuhteet.
Mielen osa-alueita ei pidä varhaiskasvatuksella lähteä yksipuolisesti kehittämään kokonaisuuden kustannuksella. Esimerkiksi tiedollinen, kognitiivinen toiminta perustuu tunteisiin ja on siten jatkuvasti riippuvainen emotionaalisesta kehityksestä. Kyky ymmärtää merkityksiä, hahmottaa syy-yhteyksiä ja kokonaisuuksia, kyky luovaan ajatteluun ei kypsy tietomääriä lisäämällä, vaan aikuisen ja lapsen välisen ihmissuhteen kautta.
Nykyinen aivotutkimus antaa viitteitä jo siitä, että aivojen kuorikerroksella tapahtuva tietojenkäsittely on lapsilla nopeutunut, mutta aivojen syvempiin osiin kuuluva vaiheittainen tunnetason kypsyminen vie edelleen yhtä paljon aikaa kuin aina ennenkin. Tämän kehityksellisen epäsuhteen vuoksi aivojen ja mielen, myös kognitiokyvyn, kypsyminen edellyttää kaikilta kasvattajilta ja yhteiskunnan päättäjiltä entistä enemmän lapsen tunne-elämän kypsymisen tukemista. Tämä tarkoittaa panostamista inhimilliseen vuorovaikutukseen ja aikuisten emotionaalista läsnäoloa eli hoitoa, joka parhaiten onnistuu kotona.
Pysyvä ihmissuhde tärkeä pienelle lapselle
Tärkein tasapainoisen kasvun edellytys alle kouluikäisillä lapsilla on turvalliset, pitkät ihmissuhteet. Perheen sisäiset kiintymyssuhteet ovat lapsen emotionaalisen, moraalisen ja sosiaalisen kehityksen perusta. Esimerkiksi lapsen kyky omien aggressioittensa ja impulssiensa hallintaan pohjautuu vanhempien mahdollisuuksiin säädellä lapsen tunnetiloja varhaisen vuorovaikutuksen välityksellä.
Suurissa päiväkotiryhmissä ja vaihtuvien hoitajien kanssa tällainen tarkka, yksilöllinen säätely ei onnistu. Niinpä vanhemmat ja perheen sisäiset kiintymyssuhteet tarjoavat parhaat kasvuedellytykset pienille lapsille. Alle 3-vuotiaiden lasten kohdalla eli aivojen kiihkeimmän kehitysvaiheen aikana tämä tosiasia ei saa hukkua yhteiskuntalähtöiseen ja aikuiskeskeiseen päivähoitokeskusteluun.
Infektiot vaikuttavat myös kognitiiviseen kehitykseen
Lasten sijoittaminen suuriin ryhmiin liian varhain altistaa heidät ja heidän vanhempansa myös valtavalle määrälle infektiosairauksia, joilla saattaa olla vaikutusta myöhempään fyysiseen ja kognitiiviseen kehitykseen. Suuret päivähoitoryhmät ovat infektioiden tehosekoittimia.
Jos aikuiset saisivat työhönsä liittyen saman määrän infektioita kuin lapset päivähoidossa, asiaan olisi epäilemättä jo puututtu lakisääteisesti osana työterveyshuoltoa. Välikorvatulehdusten määrä on parinkymmenen vuoden aikana lisääntynyt yli 60 %. Vähintään neljä korvatulehdusta sairastaneiden määrä on kolminkertaistunut. Yksi- ja kaksivuotiaista lapsista 60 % saa vuosittain ainakin yhden antibioottikuurin. Antibioottien haitoista kertyy koko ajan lisätietoa.
Suurissa päivähoitoryhmissä korvatulehduksen riski on 2-3–kertainen pienryhmähoitoon verrattuna. Yhdeksänkymmentäluvun alussa tehty lakimuutos, joka salli alle 3-vuotiaiden oikeuden päivähoitoon, nosti kitarisaleikkausten ja korvien putkitusten määrää peräti kolmasosalla.
Korvatulehdus laskee lapsen kuuloa 30 desibeliä, mikä tarkoittaa sitä, että tavallinen puhe muuttuu muminaksi. Useiden korvatulehduksien sairastamisen alle 3-vuotiaana on todettu johtavan keskittymisen ja puheen ymmärtämiseen heikkenemiseen sekä huonompaan lukutaitoon ja selviytymiseen matemaattisissa aineissa.
Peräti 40 % vanhempien työstä poissaoloista johtuu lapsen sairaudesta. Tämän päälle tulevat vielä lapsen vanhempiin tartuttamat infektiot. Voidaankin arvioida, että yli puolet lasten vanhempien poissaoloista johtuu lasten sairauksista.
Kotihoidon tuki ensisijainen alle 3-v:lle
Julkisia asenteita on uudelleen punnittava. Enää ei pidä jumiutua "kotivanhempi vastaan uravanhempi" –kinasteluihin. Lisäämällä kansalaisten mahdollisuuksia ajoittaa eri elämänvaiheita toimivan yhteiskunnan pitää tarjota molemmille sukupuolille kummatkin roolit. Joillekin perheille sopii parhaiten käyttää jo varhain päiväkotipalveluita, mutta sitä ei voi pitää ensisijaisena hoitomuotona. Niinpä lapsen tasapainoisen kehityksen turvaamiseksi tulee Suomessa edelleen kehittää niin yhteiskunnallisia kuin työelämän tarjoamia edellytyksiä pienten lasten kotihoitoa suosiviksi.
Työmarkkinat voisivat erityisesti arvostaa niin työhönotossa kuin palkkauksessakin kummankin vanhemman lastenhoitoon panostamia vuosia vaativana ihmissuhde-, tiimityön- ja johtamiskoulutuksen muotona. Yhteiskunnan tulee kehittää pienten lasten kotihoitoa ensisijaisena lastenhoitomuotona mm. kotihoidontukea parantamalla ja perhevapaiden joustoa lisäämällä. Vanhempien tulee saada sama yhteiskunnan tuki alle 3-vuotiaiden lastensa päivähoidon järjestämiseen hoitotavasta ja paikasta riippumatta.
Hoitopäivän pituus hallintaan
Kolmannesta elinvuodesta alkaen lapset todennäköisesti hyötyvät 2-4 tunnin mittaisista jaksoista ohjatusta lapsiryhmästä. Tällaisen päivähoidon ei tulisi ainoastaan keskittyä nykyisentyyppisesti aikuislähtöiseen lasten ohjantaan, vaan tarjota lapsille kognitiivisesti kiehtova, luovuuteen virittävä fyysinen ja sosiaalinen ympäristö sopivan kokoisissa lapsiryhmissä.
Päivähoidossa on myös määrätietoisesti pyrittävä kehittämään ja varmistamaan hoidon laatua, jota parhaiten kuvaa koulutettujen aikuisten riittävä määrä ja ennen kaikkea heidän pysyvyytensä. Lasten päivähoidossa päivittäin viettämälle ajalle pitää asettaa suositeltava ikäporrasteinen maksimipituus, onhan jopa aikuisilla vastaavat työaikasäädökset turvanaan. Ajan täytyttyä tavalla tai toisella oman vanhemman tulee voida hoitaa lasta kotona. Muutenkin julkisen päivähoidon joustavuutta tulee edelleen lisätä lasten ja perheiden yksilöllisten tarpeiden ja muuttuvien elämäntilanteiden mukaan.
Stakesin tuoreen päivähoitoraportin mukaan Suomessa pieniä lapsia hoidetaan eniten kotona 12 eurooppalaisen maan vertailussa. Suomella on erityisen hyvät mahdollisuudet kehittää pienten lasten hoitoa, myös päivähoitoa. Oleellista Suomen tulevaisuuden kannalta on se, että niin vanhemmat itse kuin yhteiskunta ja työelämä konkreettisesti arvostavat vanhemmuutta. Tämä myös on paras houkutin syntyvyyden lisääntymiseen.
Ennen muuta vanhemmat, mutta jossain määrin myös kaikki päivähoitajat ja varhaiskasvattajat tekevät maailman tärkeintä ja vaativinta työtä. He ohjelmoivat yksilöllisesti uusia ihmisaivoja sukupolviketjussa kulkevan kokemuksen ja kulttuurin kantaman viisauden pohjalta. Meidän kaikkien yhteisen edun mukaista on pyrkiä tukemaan tätä työtä kaiken sen tiedon perusteella, joka meillä nyt on olemassa jo itsekkäistäkin syistä.
Lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen,
Pienten lasten mielenterveyden maailmanjärjestön puheenjohtaja,
Mannerheimin Lastensuojeluliiton puheenjohtaja
Heikki Pälve
Toiminnanjohtaja,
Suomen Lääkäriliitto
perjantai 3. lokakuuta 2008
Terveyskeskuksen hoitotakuu
Kuluneen vuosikymmenen aikana lääkärivaje on tasaisesti lisääntynyt, vaikka lääkärimäärä on koko ajan kasvussa. Syksystä 2006 syksyyn 2007 lääkärivaje lisääntyi noin 10 % ja vajeesta kärsivien terveyskeskusten määrä lähes 20 %. Lääkäreiden koulutusmääriä on juuri nostettu yli 70 %. Vuoteen 2015 mennessä Suomessa on 2000 lääkäriä enemmän kuin nyt. Kasvusta huolimatta vaje lisääntyy.
Suomessa oli viime vuonna 220 terveyskeskusta tai terveyskeskuskuntayhtymää. Näiden johtavista lääkäreistä lähes kolmasosa on vuoden sisällä vaihtunut. Erityisen huolestuttavaa on, että pitkään terveyskeskukseen sitoutuneet ja sen toimintaa johtavat lääkärit ovat siirtyneet enenevästi pois.
Terveyskeskusjärjestelmä on vakavassa kriisissä. Se ei voi olla vaikuttamatta jokaiseen suomalaiseen lääkäriä tarvitsevaan eikä myöskään niihin eri ammattiryhmien työntekijöihin, jotka terveyskeskuksissa työskentelevät. Jos perusterveydenhuolto ei ole kunnossa, erikoissairaanhoidon palvelujen aiheeton käyttö lisääntyy.
Suomi on lähes ainoa EU-maa, joka järjestää perusterveydenhuollon kunnallisissa terveyskeskuksissa. Muissa pohjoismaissa on vaihdettu tai vaihdetaan järjestämistapaa. Muualla Euroopassa se ei koskaan ole tällainen ollutkaan. On syytä katsoa, millä muulla tavalla kansalaisten perusterveydenhuolto voidaan hoitaa.
Norjassa potilas valitsee lääkärinsä
Vuosituhannen alussa Norjan terveyskeskusjärjestelmä oli samanlaisissa ongelmissa kuin Suomi nyt. Terveyskeskuslääkärivaje oli noin 500 lääkäriä. Uusia virkoja ei perustettu, koska entisetkin olivat tyhjillään. Lääkärit hakeutuivat pois.
Vuoden 2001 alussa Norjassa uudistettiin perusterveydenhuolto. Sen keskeiset elementit olivat potilaiden mahdollisuus valita oma lääkärinsä ja lääkärin mahdollisuus rajoittaa omalle listalle tulevien potilaiden määrää. Lääkärit eivät saaneet valita potilaitaan.
Lisäksi määritettiin väestön perusteella laskennallinen summa, joka kunnan piti käyttää lääkäripalveluiden tuottamiseen. Siten lääkärit tuli hankittua tavalla tai toisella jokaiseen kuntaan. Se mahdollisti myös yksittäisen lääkärin työn hallinnan.
Osa lääkäreistä valitsi listalleen hyvin vähän potilaita, koska he halusivat tehdä osapäivätyötä. Jokainen lääkäri sai järjestää vastaanottotyönsä itse ilman poliittisten tai muiden virkamiesten käytännön ohjeistuksia. Vastuuväestön koko jäi keskimäärin hieman alle 1200:n, kun se Suomessa on noin 2 000.
Uudistus antoi lääkärille mahdollisuuden valita, jääkö hän kunnan kuukausipalkkaiseksi virkamieslääkäriksi vai ryhtyykö ammatinharjoittajaksi joko kunnan tai omissa tiloissa. Valtaosa lääkäreistä valitsi ammatinharjoittajamallin.
Parissa vuodessa vaje oli poistunut. Lisäksi oli perustettu 200 uutta virkaa, jotka pystyttiin täyttämään. Norjan perusterveydenhuollon uudistus ratkaisi terveyskeskuslääkärivajeen.
Ruotsin vårdval -järjestelmä
Myös Ruotsissa on perusterveydenhuollossa lääkäreiden rekrytointiongelmia. Jopa 2000 lääkäriä voitaisiin palkata heti. Tämä on johtanut palvelujärjestelmän uudelleentarkasteluun.
Vuosi sitten Göteborgin alueella ja tämän vuoden alusta Tukholman läänin 2 miljoonan asukkaan väestöpohjaa on hoidettu uudella järjestelmällä, jossa on norjalaisia piirteitä. Syksyllä järjestelmä laajenee Skåneen ja suunnitelmien mukaan koko maahan ensi vuonna.
”Vårdval” -järjestelmässä potilas aktiivisesti valitsee oman terveyskeskuksensa ja lääkärinsä. Hänellä on oikeus lääkärin vaihtoon, kuten Norjassakin. Myös Ruotsissa lääkäreistä pyritään tekemään enemmän ammatinharjoittajia. Lääkärit vastaavat palveluiden tuottamisesta perusterveydenhuollossa yhdessä hoitajien, ravitsemusterapeuttien, psykologien ja muiden ammattiryhmien kanssa. He myös organisoivat työnsä itse.
Lääkäreillä on vastuu potilaiden hoidosta päivystysaikana, mikä parantaa perusterveydenhuollon toimintaa edelleen. Järjestelmä mahdollistaa yleislääkärin lisäksi geriatrien ja pediatrien listautumisen valittavien lääkärien joukkoon. Tämä laajentaa potilaiden mahdollisuuksia valita omalääkärinsä, lisää perusterveydenhuollon lääkärien määrä ja vastaa vanhenevan väestön tarpeisiin aiempaa paremmin.
Potilas on keskeinen toimija. Hän voi valita omalääkärinsä julkisesta tai yksityisestä terveydenhuollosta, yleislääkärin tai määrättyjen erikoisalojen erikoislääkärin. Myös kotikäyntien tekemistä on suosittu. Se on eduksi erityisesti vanhenevalle väestölle, mutta myös potilaan kokonaistuntemiselle. Kotikäynti on vanha, kansainvälinen yleislääketieteen traditio, joka on Suomesta käytännössä täysin hävinnyt.
Tanskassa ammatinharjoittajamalli
Tanskassa on jo vuosia toiminut meidän vanhaa kunnanlääkärimallia vastaava ammatinharjoittajamalli. Lääkärit toimivat pienissä vastaanottopisteissä, joissa henkilökuntaa on vähän. Yleislääkärin vastuuväestö on noin 1600.
Toiminta muistuttaa perhelääkäriyttä eikä perusterveydenhuoltoon ole sysätty sellaista määrää erikoissairaanhoidon vastuita kuin Suomessa. Lääkärit viihtyvät työpaikoissaan. Erikoislääkärikonsultaatiot sekä sairaalahoidot hallinnoidaan oman lääkärin kautta. Yleislääkäri on potilaan kokonaishoidon vastuulääkäri, jonka potilas itse valitsee. Kotikäynnit ovat yleisiä ja tuttuja potilaita hoidetaan paljon puhelimitse ilman hoitajien välikäsiä.
Ammatinharjoittajuus Suomeen?
Sosiaali- ja terveysministeriö on huolestuneena seurannut terveyskeskusten lisääntyviä ongelmia. Ministeriö on tehnyt useita selvityksiä, joissa on pyritty löytämään Suomeen toimivia ratkaisuja. Nyt ministeriö työstää ”toimiva terveyskeskus” -mallia.
Pohjoismaisia ratkaisuja ei kannata jättää huomiotta uudistettaessa perusterveydenhuoltoa. Ammatinharjoittajuus takaa hyvin työn hallinnan ja sen itsenäisen järjestämisen. Siksi se tulee tuoda terveyskeskusmallimme rinnalle toiseksi yhdenvertaiseksi tavaksi tuottaa palveluja.
Kaikissa pohjoismaissa valtion ohjaava ote kuntiin uudistuksissa on ollut voimakas. Keskusohjauksen tarve korostuu Suomessa, jossa palvelua järjestävien kuntien määrä on valtaisa muihin pohjoismaihin verrattuna.
Perusterveydenhuollon hoitotakuu
Erikoissairaanhoidon hoitojonot, joissa oli 80 000 potilasta, purettiin säätämällä hoitotakuulaki. Sen on laskettu maksaneen noin 360 M€. Nyt on aika säätää perusterveydenhuollon hoitotakuulaki, joka takaisi yksittäisen kunnan tai kuntayhtymän perusterveydenhuollossa työskentelevän lääkärin vastuuväestön koon noin 1 600 potilaaseen.
Uudistus edellyttäisi lääkärien lisäämistä perusterveydenhuollossa ja siten myös lisääntyneitä palkkakustannuksia. Kunnan palkkakustannuserolle tulisi taata täysimääräinen valtionapu, mutta vasta uudistuksen toteuduttua. Siten kunnille tulisi aito kannuste hoitaa asia. Valtio tulisi mukaan valtakunnallisen perusterveydenhuollon ongelman ratkaisuun. Perusterveydenhuoltoa ei voi saada toimimaan ilman mainittavaa lisälääkärityöpanosta.
Perusterveydenhuollon ongelmien keskeiset syyt tiedetään. Työ tulee voida organisoida vapaammin ja työmäärä tulee saada hallintaan sekä erikoislääkärikonsultaatiot nopeiksi. Potilaan tulee saada valita lääkäri ja järjestelmän tulee tukea lääkärin pysyvyyttä kunnassa.
Meillä on nyt yksi lääkäri 300 kansalaista kohti. Lääkäriksi koulutetaan enemmän kuin joka sadas ikäluokasta. Kun astia vuotaa, se tulee tilkitä eikä keskittyä vain sen täyttämiseen. Pakottaminen terveyskeskuksiin ei ole kestävä ratkaisu vapaassa yhteiskunnassa. Terveyskeskuslääkärivuodon syy voidaan hoitaa.
Suomessa oli viime vuonna 220 terveyskeskusta tai terveyskeskuskuntayhtymää. Näiden johtavista lääkäreistä lähes kolmasosa on vuoden sisällä vaihtunut. Erityisen huolestuttavaa on, että pitkään terveyskeskukseen sitoutuneet ja sen toimintaa johtavat lääkärit ovat siirtyneet enenevästi pois.
Terveyskeskusjärjestelmä on vakavassa kriisissä. Se ei voi olla vaikuttamatta jokaiseen suomalaiseen lääkäriä tarvitsevaan eikä myöskään niihin eri ammattiryhmien työntekijöihin, jotka terveyskeskuksissa työskentelevät. Jos perusterveydenhuolto ei ole kunnossa, erikoissairaanhoidon palvelujen aiheeton käyttö lisääntyy.
Suomi on lähes ainoa EU-maa, joka järjestää perusterveydenhuollon kunnallisissa terveyskeskuksissa. Muissa pohjoismaissa on vaihdettu tai vaihdetaan järjestämistapaa. Muualla Euroopassa se ei koskaan ole tällainen ollutkaan. On syytä katsoa, millä muulla tavalla kansalaisten perusterveydenhuolto voidaan hoitaa.
Norjassa potilas valitsee lääkärinsä
Vuosituhannen alussa Norjan terveyskeskusjärjestelmä oli samanlaisissa ongelmissa kuin Suomi nyt. Terveyskeskuslääkärivaje oli noin 500 lääkäriä. Uusia virkoja ei perustettu, koska entisetkin olivat tyhjillään. Lääkärit hakeutuivat pois.
Vuoden 2001 alussa Norjassa uudistettiin perusterveydenhuolto. Sen keskeiset elementit olivat potilaiden mahdollisuus valita oma lääkärinsä ja lääkärin mahdollisuus rajoittaa omalle listalle tulevien potilaiden määrää. Lääkärit eivät saaneet valita potilaitaan.
Lisäksi määritettiin väestön perusteella laskennallinen summa, joka kunnan piti käyttää lääkäripalveluiden tuottamiseen. Siten lääkärit tuli hankittua tavalla tai toisella jokaiseen kuntaan. Se mahdollisti myös yksittäisen lääkärin työn hallinnan.
Osa lääkäreistä valitsi listalleen hyvin vähän potilaita, koska he halusivat tehdä osapäivätyötä. Jokainen lääkäri sai järjestää vastaanottotyönsä itse ilman poliittisten tai muiden virkamiesten käytännön ohjeistuksia. Vastuuväestön koko jäi keskimäärin hieman alle 1200:n, kun se Suomessa on noin 2 000.
Uudistus antoi lääkärille mahdollisuuden valita, jääkö hän kunnan kuukausipalkkaiseksi virkamieslääkäriksi vai ryhtyykö ammatinharjoittajaksi joko kunnan tai omissa tiloissa. Valtaosa lääkäreistä valitsi ammatinharjoittajamallin.
Parissa vuodessa vaje oli poistunut. Lisäksi oli perustettu 200 uutta virkaa, jotka pystyttiin täyttämään. Norjan perusterveydenhuollon uudistus ratkaisi terveyskeskuslääkärivajeen.
Ruotsin vårdval -järjestelmä
Myös Ruotsissa on perusterveydenhuollossa lääkäreiden rekrytointiongelmia. Jopa 2000 lääkäriä voitaisiin palkata heti. Tämä on johtanut palvelujärjestelmän uudelleentarkasteluun.
Vuosi sitten Göteborgin alueella ja tämän vuoden alusta Tukholman läänin 2 miljoonan asukkaan väestöpohjaa on hoidettu uudella järjestelmällä, jossa on norjalaisia piirteitä. Syksyllä järjestelmä laajenee Skåneen ja suunnitelmien mukaan koko maahan ensi vuonna.
”Vårdval” -järjestelmässä potilas aktiivisesti valitsee oman terveyskeskuksensa ja lääkärinsä. Hänellä on oikeus lääkärin vaihtoon, kuten Norjassakin. Myös Ruotsissa lääkäreistä pyritään tekemään enemmän ammatinharjoittajia. Lääkärit vastaavat palveluiden tuottamisesta perusterveydenhuollossa yhdessä hoitajien, ravitsemusterapeuttien, psykologien ja muiden ammattiryhmien kanssa. He myös organisoivat työnsä itse.
Lääkäreillä on vastuu potilaiden hoidosta päivystysaikana, mikä parantaa perusterveydenhuollon toimintaa edelleen. Järjestelmä mahdollistaa yleislääkärin lisäksi geriatrien ja pediatrien listautumisen valittavien lääkärien joukkoon. Tämä laajentaa potilaiden mahdollisuuksia valita omalääkärinsä, lisää perusterveydenhuollon lääkärien määrä ja vastaa vanhenevan väestön tarpeisiin aiempaa paremmin.
Potilas on keskeinen toimija. Hän voi valita omalääkärinsä julkisesta tai yksityisestä terveydenhuollosta, yleislääkärin tai määrättyjen erikoisalojen erikoislääkärin. Myös kotikäyntien tekemistä on suosittu. Se on eduksi erityisesti vanhenevalle väestölle, mutta myös potilaan kokonaistuntemiselle. Kotikäynti on vanha, kansainvälinen yleislääketieteen traditio, joka on Suomesta käytännössä täysin hävinnyt.
Tanskassa ammatinharjoittajamalli
Tanskassa on jo vuosia toiminut meidän vanhaa kunnanlääkärimallia vastaava ammatinharjoittajamalli. Lääkärit toimivat pienissä vastaanottopisteissä, joissa henkilökuntaa on vähän. Yleislääkärin vastuuväestö on noin 1600.
Toiminta muistuttaa perhelääkäriyttä eikä perusterveydenhuoltoon ole sysätty sellaista määrää erikoissairaanhoidon vastuita kuin Suomessa. Lääkärit viihtyvät työpaikoissaan. Erikoislääkärikonsultaatiot sekä sairaalahoidot hallinnoidaan oman lääkärin kautta. Yleislääkäri on potilaan kokonaishoidon vastuulääkäri, jonka potilas itse valitsee. Kotikäynnit ovat yleisiä ja tuttuja potilaita hoidetaan paljon puhelimitse ilman hoitajien välikäsiä.
Ammatinharjoittajuus Suomeen?
Sosiaali- ja terveysministeriö on huolestuneena seurannut terveyskeskusten lisääntyviä ongelmia. Ministeriö on tehnyt useita selvityksiä, joissa on pyritty löytämään Suomeen toimivia ratkaisuja. Nyt ministeriö työstää ”toimiva terveyskeskus” -mallia.
Pohjoismaisia ratkaisuja ei kannata jättää huomiotta uudistettaessa perusterveydenhuoltoa. Ammatinharjoittajuus takaa hyvin työn hallinnan ja sen itsenäisen järjestämisen. Siksi se tulee tuoda terveyskeskusmallimme rinnalle toiseksi yhdenvertaiseksi tavaksi tuottaa palveluja.
Kaikissa pohjoismaissa valtion ohjaava ote kuntiin uudistuksissa on ollut voimakas. Keskusohjauksen tarve korostuu Suomessa, jossa palvelua järjestävien kuntien määrä on valtaisa muihin pohjoismaihin verrattuna.
Perusterveydenhuollon hoitotakuu
Erikoissairaanhoidon hoitojonot, joissa oli 80 000 potilasta, purettiin säätämällä hoitotakuulaki. Sen on laskettu maksaneen noin 360 M€. Nyt on aika säätää perusterveydenhuollon hoitotakuulaki, joka takaisi yksittäisen kunnan tai kuntayhtymän perusterveydenhuollossa työskentelevän lääkärin vastuuväestön koon noin 1 600 potilaaseen.
Uudistus edellyttäisi lääkärien lisäämistä perusterveydenhuollossa ja siten myös lisääntyneitä palkkakustannuksia. Kunnan palkkakustannuserolle tulisi taata täysimääräinen valtionapu, mutta vasta uudistuksen toteuduttua. Siten kunnille tulisi aito kannuste hoitaa asia. Valtio tulisi mukaan valtakunnallisen perusterveydenhuollon ongelman ratkaisuun. Perusterveydenhuoltoa ei voi saada toimimaan ilman mainittavaa lisälääkärityöpanosta.
Perusterveydenhuollon ongelmien keskeiset syyt tiedetään. Työ tulee voida organisoida vapaammin ja työmäärä tulee saada hallintaan sekä erikoislääkärikonsultaatiot nopeiksi. Potilaan tulee saada valita lääkäri ja järjestelmän tulee tukea lääkärin pysyvyyttä kunnassa.
Meillä on nyt yksi lääkäri 300 kansalaista kohti. Lääkäriksi koulutetaan enemmän kuin joka sadas ikäluokasta. Kun astia vuotaa, se tulee tilkitä eikä keskittyä vain sen täyttämiseen. Pakottaminen terveyskeskuksiin ei ole kestävä ratkaisu vapaassa yhteiskunnassa. Terveyskeskuslääkärivuodon syy voidaan hoitaa.
tiistai 30. syyskuuta 2008
Terve Turku!
Terveyskeskus:
Turussa on poikkeuksellisen vanhusvoittoinen väestö. Terveyskeskuksen lääkäreiden vastuuväestö on liian suuri, mikä johtaa lääkäreiden hakeutumiseen muualle ja pitkiin odotusaikoihin, kun potilas haluaa lääkäriin. Tässä suhteessa kunnassa on myös epätasa-arvoa, sillä joidenkin odotusaika lääkäriin on alle viikon, kun se pahimmillaan on nyt yli 70 päivää. Terveyskeskukseen tulee päästä kolmessa päivässä lääkäriin, kun tarve on.
Pohjoismaisen mallin mukaan Turussa tulisi lääkärin saada valita potilaslistansa pituus ja kuntalaisten oma lääkärinsä. Jotta kaikki toimisi, tulee lääkärimäärää lisätä. Kaikkien lääkäreiden ei tarvitse toimia terveyskeskuksessa virassa, vaan myös yksityinen palvelutuotanto tulee sallia. Ammatinharjoittajuus on myös tapa sitouttaa lääkäreitä pysymään toimessaan.
Erikoissairaanhoito:
Hoito tulee saada kolmen kuukauden sisällä siitä, kun sen tarve on todettu. Erikoislääkärikonsultaatio tulee tehdä mahdolliseksi terveyskeskuksessa tai sieltä avohoitoon, jotta tarvittavat konsultaatiot voidaan sada nopeasti silloin, kun sairaalahoitoa ei tarvita.
TYKSin ylipaikat ja erityisesti vanhusten sijoitusongelmat hoidon päätyttyä ovat oleellisesti helpottuneet. Erikoissairaanhoidon resurssien ja mahdollisuuksien oikea käyttö mahdollistuu vain, jos potilas saa hoidon mahdollisimman nopeasti. On sekä hoidollisesti, inhimillisesti että taloudellisesti väärin odotuttaa hoidon tai kuntoutuksen kanssa tai makuuttaa vanhuksia hoidon kannalta väärässä paikassa.
Hammashoito:
Turussa on oma hammashoito ollut huonosti resursoitu, mikä on näkynyt pitkinä jonoina. Tilanne on nyt saatu hallintaan. Yhteistyötä alueen yksityisten tuottajien kanssa tulee ylläpitää jatkossa niin, että osa kunnan tuotannosta tilataan jatkossakin yksityisiltä ja jos jonot uhkaavat pidetä, tätä toimintaa lisätään vastaavasti. Yksittäiset jonojen purkuostot eivät ole hoidollisesti, toiminnallisesti tai taloudellisesti järkevä tapa harjoitta yhteistyötä.
Yksityinen terveydenhoito:
Turussa on perinteisesti ollut erittäin toimiva yksityinen terveydenhuolto. Samalla niiden runsas käyttö on helpottanut julkisen terveydenhuollon työ- ja kustannuspaineita sekä helpottanut osaltaan sinne pääsyä niille, jotka niitä palveluita käyttävät. Yksityinen palvelutuotanto tulee nähdä mahdollisuutena ja turkulaisten terveyttä ja toimintakykyä edistävänä toimintana. Se on laadukasta ja siellä on toteutunut potilaan mahdollisuus valita hoitava lääkärinsä, hoitopaikkansa ja myös pääsy erikoislääkäriin potilaan niin halutessa. Lisäksi sillä on merkittävä työllistävä vaikutus. Tämä tulee huomioida myös julkista palvelua toteutettaessa. Tarvitaan enemmän yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välille.
Terveet vanhuspalvelut:
Suomessa vanhuksia hoidetaan kovin laitosvaltaisesti verrattaessa muihin EU-maihin ja Turussa laitosvaltaisemmin kuin monessa muussa kaupungissa. Se ei ole sen paremmin vanhusten itsensä kuin talouden pidon kannalta suotavaa. Omaishoitajia tulee tukea sekä taloudellisesti että hoitoapua antaen. Oma palvelutuotanto tulee suunnata kotihoidon kaikenpuoliseen tulemiseen. Kyse on asenteesta ja Turun strategiaa tule tässä suhteessa muuttaa selvästi.
Terveellinen lastenhoito:
Lapsilla on oikeus kunnalliseen päivähoitoon. Kallein tapa hoitaa se on rakentaa hoitolaitoksia ja hoidattaa lapset siellä. Niitäkin kuitenkin tarvitaan. Tulee kuitenkin tukea vanhempien valtaa päättää lastensa hoitotavasta. Kotona tapahtuvaa hoitoa tulee tukea siinä missä kunnallista päiväkotihoitoakin. Varsinkin alle kolmevuotiaille lapsille se on myös infektioalttiuden vuoksi terveellinen hoitomuoto.
Terve talous:
Turun verokertymä on noin 1000€/hlö/v matalampi kuin Tampereen verokertymä. Turkuun muuttaa opiskelijoita ja eläkeläisiä, mutta työikäiset muuttavat naapurikuntiin. Tässä Turku voi toimia toisin – ja täytyykin. Kaavoitus ja elinkeinopolitiikka voi muuttaa tilanteen, vaikka se viekin aikaa. Ilman stabiilia taloutta Turun on mahdoton selvitä palvelutuotannon haasteista, kun vanhusten määrä kasvaa ja lääketieteen mahdollisuudet hoitaa edelleen paranevat, mutta tuottavuus laskee ja huoltosuhde heikkenee. Valitettavasti vasemmiston kaavoitushistorialla ja taloudenhoitoeväillä eivät ongelmat ratkea. Kunnallistaloutta on hoidettava vastuullisesti ja on oltava valmiutta myös omaisuuden myyntiin ja palveluiden hankkimiseen alihankintana silloin, kun alueella on markkinat ja tuottajia.
Terve veropolitiikka:
Veroäyri ei saa nousta. Kyse on tahtotilasta. Jos niin päätetään ja halutaan, niin se pitää. Jokaista palvelutuotannon aluetta tulee kehittää sen tehokkuutta silmällä pitäen. Omaa tuotantoa tulee myös altistaa ulkopuoliselle kilpailulle, jotta nähdään sen laatu- ja kustannus. Turkulaisten veronmaksu lepää ahkerien ja koulutettujen kaupunkilaisten harteilla. Heidän sitoumustaan tärkeään tehtäväänsä ei tule horjuttaa eikä heitä tule sillä syyllä ajaa naapurikuntiin. Lopputulos olisi naapureita korkeampi veroaste ja huonommat, juustohöylällä säästetyt palvelut.
Terve kuntarakenne:
Kunnat ovat muodostuneet, kun vielä liikuttiin hevosilla. Nyt kuntarajat ovat keinotekoisia ihmisten liikkuessa työhön, koulutukseen, harrastuksiin, kauppaan ja palveluihin hyvin nopeasti yli kuntarajojen. On kuntalaisten rahojen heittämistä hukkaan, että kalliita kunnallistekniikoita kaivetaan routaiseen maahan vain, jotta houkutellaan asukkaita samalla alueella vaihtamaan kuntarajan toiselle puolen. Kaavoitusta ja liikenneratkaisuja tulee tarkastella alueen asukkaiden eikä kunnan asukkaiden näkökulmasta. Nyt saamme siis kalliimmalla huonompaa yhdyskuntarakennetta tällä seudulla. Seutukunnan tulee muodostaa yksi kokonaisuus ja vahvistaa asemaansa suhteessa muuhun Suomeen eikä naapurikuntaan. Vain siten saamme terveen rakenteen tulevaisuuden Turun seudulle.
Terve keskusta:
Terve kaupunkikeskusta on elävä. Kävelijöillä tulee olla tilaa ja kauppojen tulee kyetä houkuttelemaan asiakkaita. Julkinen liikenne tulee luonnollisesti aina kaupunkien keskustoihin, joten poliittisin päätöksin ei tule ajaa ihmisiä valitsemaan automarketteja ostospaikoikseen. Kun keskustan kauppiaat ovat nyt valmiit itse rahoittamaan torin alle parkkihallin, joka mahdollistaa tuulelta ja sateelta suojassa liikkumisen torin seudun kaupoissa tulee se ehdottomasti nyt toteuttaa. Samalla saamme torilta pois myyjien kuorma-autot ja kaduilta parkkipaikkaa etsivät autot. Autojen keskusta muuttuu ihmisten keskustaksi ja kauppojen elinehdot paranevat. Seurauksena on elävä keskusta. Pohjoisella pallonpuoliskolla toimitaan kaikkialla näin.
Turussa on poikkeuksellisen vanhusvoittoinen väestö. Terveyskeskuksen lääkäreiden vastuuväestö on liian suuri, mikä johtaa lääkäreiden hakeutumiseen muualle ja pitkiin odotusaikoihin, kun potilas haluaa lääkäriin. Tässä suhteessa kunnassa on myös epätasa-arvoa, sillä joidenkin odotusaika lääkäriin on alle viikon, kun se pahimmillaan on nyt yli 70 päivää. Terveyskeskukseen tulee päästä kolmessa päivässä lääkäriin, kun tarve on.
Pohjoismaisen mallin mukaan Turussa tulisi lääkärin saada valita potilaslistansa pituus ja kuntalaisten oma lääkärinsä. Jotta kaikki toimisi, tulee lääkärimäärää lisätä. Kaikkien lääkäreiden ei tarvitse toimia terveyskeskuksessa virassa, vaan myös yksityinen palvelutuotanto tulee sallia. Ammatinharjoittajuus on myös tapa sitouttaa lääkäreitä pysymään toimessaan.
Erikoissairaanhoito:
Hoito tulee saada kolmen kuukauden sisällä siitä, kun sen tarve on todettu. Erikoislääkärikonsultaatio tulee tehdä mahdolliseksi terveyskeskuksessa tai sieltä avohoitoon, jotta tarvittavat konsultaatiot voidaan sada nopeasti silloin, kun sairaalahoitoa ei tarvita.
TYKSin ylipaikat ja erityisesti vanhusten sijoitusongelmat hoidon päätyttyä ovat oleellisesti helpottuneet. Erikoissairaanhoidon resurssien ja mahdollisuuksien oikea käyttö mahdollistuu vain, jos potilas saa hoidon mahdollisimman nopeasti. On sekä hoidollisesti, inhimillisesti että taloudellisesti väärin odotuttaa hoidon tai kuntoutuksen kanssa tai makuuttaa vanhuksia hoidon kannalta väärässä paikassa.
Hammashoito:
Turussa on oma hammashoito ollut huonosti resursoitu, mikä on näkynyt pitkinä jonoina. Tilanne on nyt saatu hallintaan. Yhteistyötä alueen yksityisten tuottajien kanssa tulee ylläpitää jatkossa niin, että osa kunnan tuotannosta tilataan jatkossakin yksityisiltä ja jos jonot uhkaavat pidetä, tätä toimintaa lisätään vastaavasti. Yksittäiset jonojen purkuostot eivät ole hoidollisesti, toiminnallisesti tai taloudellisesti järkevä tapa harjoitta yhteistyötä.
Yksityinen terveydenhoito:
Turussa on perinteisesti ollut erittäin toimiva yksityinen terveydenhuolto. Samalla niiden runsas käyttö on helpottanut julkisen terveydenhuollon työ- ja kustannuspaineita sekä helpottanut osaltaan sinne pääsyä niille, jotka niitä palveluita käyttävät. Yksityinen palvelutuotanto tulee nähdä mahdollisuutena ja turkulaisten terveyttä ja toimintakykyä edistävänä toimintana. Se on laadukasta ja siellä on toteutunut potilaan mahdollisuus valita hoitava lääkärinsä, hoitopaikkansa ja myös pääsy erikoislääkäriin potilaan niin halutessa. Lisäksi sillä on merkittävä työllistävä vaikutus. Tämä tulee huomioida myös julkista palvelua toteutettaessa. Tarvitaan enemmän yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välille.
Terveet vanhuspalvelut:
Suomessa vanhuksia hoidetaan kovin laitosvaltaisesti verrattaessa muihin EU-maihin ja Turussa laitosvaltaisemmin kuin monessa muussa kaupungissa. Se ei ole sen paremmin vanhusten itsensä kuin talouden pidon kannalta suotavaa. Omaishoitajia tulee tukea sekä taloudellisesti että hoitoapua antaen. Oma palvelutuotanto tulee suunnata kotihoidon kaikenpuoliseen tulemiseen. Kyse on asenteesta ja Turun strategiaa tule tässä suhteessa muuttaa selvästi.
Terveellinen lastenhoito:
Lapsilla on oikeus kunnalliseen päivähoitoon. Kallein tapa hoitaa se on rakentaa hoitolaitoksia ja hoidattaa lapset siellä. Niitäkin kuitenkin tarvitaan. Tulee kuitenkin tukea vanhempien valtaa päättää lastensa hoitotavasta. Kotona tapahtuvaa hoitoa tulee tukea siinä missä kunnallista päiväkotihoitoakin. Varsinkin alle kolmevuotiaille lapsille se on myös infektioalttiuden vuoksi terveellinen hoitomuoto.
Terve talous:
Turun verokertymä on noin 1000€/hlö/v matalampi kuin Tampereen verokertymä. Turkuun muuttaa opiskelijoita ja eläkeläisiä, mutta työikäiset muuttavat naapurikuntiin. Tässä Turku voi toimia toisin – ja täytyykin. Kaavoitus ja elinkeinopolitiikka voi muuttaa tilanteen, vaikka se viekin aikaa. Ilman stabiilia taloutta Turun on mahdoton selvitä palvelutuotannon haasteista, kun vanhusten määrä kasvaa ja lääketieteen mahdollisuudet hoitaa edelleen paranevat, mutta tuottavuus laskee ja huoltosuhde heikkenee. Valitettavasti vasemmiston kaavoitushistorialla ja taloudenhoitoeväillä eivät ongelmat ratkea. Kunnallistaloutta on hoidettava vastuullisesti ja on oltava valmiutta myös omaisuuden myyntiin ja palveluiden hankkimiseen alihankintana silloin, kun alueella on markkinat ja tuottajia.
Terve veropolitiikka:
Veroäyri ei saa nousta. Kyse on tahtotilasta. Jos niin päätetään ja halutaan, niin se pitää. Jokaista palvelutuotannon aluetta tulee kehittää sen tehokkuutta silmällä pitäen. Omaa tuotantoa tulee myös altistaa ulkopuoliselle kilpailulle, jotta nähdään sen laatu- ja kustannus. Turkulaisten veronmaksu lepää ahkerien ja koulutettujen kaupunkilaisten harteilla. Heidän sitoumustaan tärkeään tehtäväänsä ei tule horjuttaa eikä heitä tule sillä syyllä ajaa naapurikuntiin. Lopputulos olisi naapureita korkeampi veroaste ja huonommat, juustohöylällä säästetyt palvelut.
Terve kuntarakenne:
Kunnat ovat muodostuneet, kun vielä liikuttiin hevosilla. Nyt kuntarajat ovat keinotekoisia ihmisten liikkuessa työhön, koulutukseen, harrastuksiin, kauppaan ja palveluihin hyvin nopeasti yli kuntarajojen. On kuntalaisten rahojen heittämistä hukkaan, että kalliita kunnallistekniikoita kaivetaan routaiseen maahan vain, jotta houkutellaan asukkaita samalla alueella vaihtamaan kuntarajan toiselle puolen. Kaavoitusta ja liikenneratkaisuja tulee tarkastella alueen asukkaiden eikä kunnan asukkaiden näkökulmasta. Nyt saamme siis kalliimmalla huonompaa yhdyskuntarakennetta tällä seudulla. Seutukunnan tulee muodostaa yksi kokonaisuus ja vahvistaa asemaansa suhteessa muuhun Suomeen eikä naapurikuntaan. Vain siten saamme terveen rakenteen tulevaisuuden Turun seudulle.
Terve keskusta:
Terve kaupunkikeskusta on elävä. Kävelijöillä tulee olla tilaa ja kauppojen tulee kyetä houkuttelemaan asiakkaita. Julkinen liikenne tulee luonnollisesti aina kaupunkien keskustoihin, joten poliittisin päätöksin ei tule ajaa ihmisiä valitsemaan automarketteja ostospaikoikseen. Kun keskustan kauppiaat ovat nyt valmiit itse rahoittamaan torin alle parkkihallin, joka mahdollistaa tuulelta ja sateelta suojassa liikkumisen torin seudun kaupoissa tulee se ehdottomasti nyt toteuttaa. Samalla saamme torilta pois myyjien kuorma-autot ja kaduilta parkkipaikkaa etsivät autot. Autojen keskusta muuttuu ihmisten keskustaksi ja kauppojen elinehdot paranevat. Seurauksena on elävä keskusta. Pohjoisella pallonpuoliskolla toimitaan kaikkialla näin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)