Olen myönteisesti ilahtunut saamastani äänimäärästä ja haluan kiittää tukijoitani. Työ jatkuu, haasteet kovenevat.
Viimeaikaiset uutiset pankkimaailmasta eivät voi olla vaikuttamatta kuntatalouteen Suomessa. Verotulojen kasvu hidastuu, ehkä jopa taantuu samalla, kun kaupungin menot pikemminkin kasvavat. Turku ei ole päässyt alijäämäisestä budjetista eroon kasvun vuosina, joten tälle valtuustokaudelle riittää haastetta kaksin verroin.
Meillä on edellytykset vähentää kuluja ilman palvelutasoon koskemista toimintastrategiaa muuttamalla. Tämä edellyttää halua ja valmiutta muuttaa toimintatapoja, jotka ovat näissä asioissa olleet kovin ”perinteisiä”.
Elämme monipuoluemaassa ja siksi millään ryhmällä ei ole oikeutta sanella ratkaisuja yksin. Tarvitsemmekin ehdottomasti koko vaalikautta koskevan ohjelman, jonka mukaan valtuuston tulee toimia. Lopputulos on kaupunkilaiselle parempi kuin kiistely asia asialta valtuustossa. Toivottavasti vihreät ja demarit (tärkeimpinä) sekä muut ryhmät ovat valmiit pohtimaan kokonaisuuksien suunnittelemista ja uusia tapoja tuottaa palveluja. Aivan erityisesti vanhuspalveluiden painopisteen siirtäminen kohti vanhusten kotiasumisen aktiivista tukemista on tärkeää.
Turulla on imago-ongelma, mikä heikentää myös rekrytointia. Riitely seuraavien vuosien taloudellisista ja toiminnallisista linjoista ei edistä mahdollisuuksia ravistaa ikuisen riitelyn titteli harteiltamme.
Turku on yksi Suomen parhaista paikoista asua – ennen kaikkea se on kotikaupunkimme. Vaalitaan sitä siis yhdessä.
perjantai 31. lokakuuta 2008
torstai 23. lokakuuta 2008
Rohkeita linjauksia perusterveydenhuoltoon
Maan hallituksen tulisi tehdä rohkeita linjauksia perusterveydenhuoltoon. Jos niitä ei tehdä nyt, ongelmat ovat valtavia neljän vuoden kuluttua. Hallitus aikoo käynnistää terveyden edistämisen politiikkaohjelman. On kiinnostavaa nähdä, mitä se tuo tullessaan. Terveyden edistämisen politiikkaohjelma kääntää katseen perusterveydenhuollon pelastamiseen. Terveyden edistäminen ei onnistu ilman toimivaa perusterveydenhuoltoa.
Edellisen hallituksen aikana saatiin hoitotakuu erikoissairaanhoitoon. Nyt tarvittaisiin politiikkaohjelma perusterveydenhuollon pelastamiseen.
Hallitusohjelman mukaan nyt arvioidaan myös hoitotakuun toimivuus ja tehdään tarpeelliset muutokset aikarajoihin ja toimintamalleihin. Hoitotakuu eli kuuden kuukauden hoitoon pääsyn aikaraja ei ole potilasystävällinen eikä kustannustehokas. Päämääränä pitäisi olla, että aiheellinen hoito annetaan järjestelyjonon puitteissa.
Hallitusohjelman linjanvetoa Kela-korvausten taso on outo ja perusteeton. Hammaslääkärin palkkioista maksettavien Kela-korvausten tasoa muutetaan niin, että todellinen korvaustaso nousee 40 prosenttiin korvausperusteesta. Linjaus ei kuitenkaan koske lääkärinpalkkioita.
Sairausvakuutusjärjestelmän uudistamista pohtinut komitea ehdottaa kuitenkin korvaustason nostamista myös lääkärien osalta.
Merkittävää hallitusohjelmassa on kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain yhdistäminen laiksi terveydenhuollosta. Yhdistämiseen kuluu vielä pitkä aika.
Lääkäriliiton mielestä asioita pitäisi katsoa enemmän yhteisestä asiakkuudesta kuin erillisistä laeista käsin. Esimerkiksi vanhustenhuolto tulee hyvin lähelle perusterveydenhuoltoa, erikoissairaanhoitoa ja sosiaalihuoltoa. Jos edes terveydenhuolto saadaan yhteen lakiin, se jo todennäköisesti helpottaa potilaan hoitoa.
Järjestelmien rajapinnat aiheuttavat yleensä kustannusten nousua ja palveluketjujen tökkimisiä. Mutta lakienkaan yhdistämien ei vielä yksin takaa palveluketjujen sujuvuuden lisääntymistä, mitä hallitusohjelma myös haluaa edistää.
Edellisen hallituksen aikana saatiin hoitotakuu erikoissairaanhoitoon. Nyt tarvittaisiin politiikkaohjelma perusterveydenhuollon pelastamiseen.
Hallitusohjelman mukaan nyt arvioidaan myös hoitotakuun toimivuus ja tehdään tarpeelliset muutokset aikarajoihin ja toimintamalleihin. Hoitotakuu eli kuuden kuukauden hoitoon pääsyn aikaraja ei ole potilasystävällinen eikä kustannustehokas. Päämääränä pitäisi olla, että aiheellinen hoito annetaan järjestelyjonon puitteissa.
Hallitusohjelman linjanvetoa Kela-korvausten taso on outo ja perusteeton. Hammaslääkärin palkkioista maksettavien Kela-korvausten tasoa muutetaan niin, että todellinen korvaustaso nousee 40 prosenttiin korvausperusteesta. Linjaus ei kuitenkaan koske lääkärinpalkkioita.
Sairausvakuutusjärjestelmän uudistamista pohtinut komitea ehdottaa kuitenkin korvaustason nostamista myös lääkärien osalta.
Merkittävää hallitusohjelmassa on kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain yhdistäminen laiksi terveydenhuollosta. Yhdistämiseen kuluu vielä pitkä aika.
Lääkäriliiton mielestä asioita pitäisi katsoa enemmän yhteisestä asiakkuudesta kuin erillisistä laeista käsin. Esimerkiksi vanhustenhuolto tulee hyvin lähelle perusterveydenhuoltoa, erikoissairaanhoitoa ja sosiaalihuoltoa. Jos edes terveydenhuolto saadaan yhteen lakiin, se jo todennäköisesti helpottaa potilaan hoitoa.
Järjestelmien rajapinnat aiheuttavat yleensä kustannusten nousua ja palveluketjujen tökkimisiä. Mutta lakienkaan yhdistämien ei vielä yksin takaa palveluketjujen sujuvuuden lisääntymistä, mitä hallitusohjelma myös haluaa edistää.
keskiviikko 22. lokakuuta 2008
Onko Turun saattohoitopalvelut kilpailutettava?
Turun Sanomissa on kirjoitettu päätöksestä kilpailuttaa turkulaisten saattohoitopalvelut. Turussa toimii Lounais-Suomen Syöpäsäätiön ylläpitämä Karina-koti, joka on erikoistunut saattohoitoon. Sen palveluihin on oltu tyytyväisiä. Kyseessä on kuitenkin yksityinen, ns. kolmannen sektorin toimija.
Kun kunta tekee julkisen hankinnan, sen tulee nykyisten säädösten mukaan avata se yleiselle tarjouskilpailulle eikä se voi suosia tilauksissaan ketään erityisesti. Myös edellisellä kerralla neljä vuotta sitten toiminta oli kilpailutettava ja se kilpailutettiin. Toimijoiksi tulivat Karina-kodin lisäksi Mehiläisen hoivakoti.
Kuntalaisten edun mukaista on, että palvelutuottaja on mahdollisimman laadukas. Onkin täysin väärin, että palvelutuotannon kilpailutuksissa laadulle on annettu kovin vähän painoa hinnan muodostaessa usein käytännössä ainoan merkittävän syyn valinnalle.
Terveyslautakunnassa asiassa käytiin keskustelua ja tuotiin selvästi esille, että erityisesti saattohoidossa tulee painottaa hoidon laatua palvelutuottajaa ratkaistaessa. On vaikea kuvitella, mistä löytyisi Karina-kotia laadukkaampi palveluiden tarjoaja Turussa. Kyse on siis erityisesti säädösten noudattamisesta (= on kilpailutettava) ja oikein tehdystä turkulaisia hyödyttävästi suoritetusta kilpailutuksesta (= hinta ei voi olla ainoa peruste). Tästä tulee terveysviraston kantaa vastuu kilpailutussäädökset määrittäessään. Ja tämä on lautakunnassa ohjeistettu.
Onko kilpailutus terveydenhuollossa mielekästä?
Tällä hetkellä yksittäinen turkulainen pääsee terveyskeskuslääkärin vastaanotolle 3-76 päivän sisällä yhteydenotosta. Ei voi sanoa, että meillä vallitsisi tasa-arvo kunnallisten terveyspalveluiden tarjonnassa. Terveyskeskuslääkärille ei saisi koskaan joutua odottamaan yli viikkoa. Tämä on mahdollista vain järjestelmässä, joka voi elää omaa elämäänsä ilman velvoitetta keskeisten laatumittarien täyttämiseen.
Varissuon terveysasema on vaikeasti vajaamiehitetty. Samoin Pansiossa on ollut ongelmia pitkään. On vaikea ymmärtää, miksei koko yhden tai kahden aseman perusterveydenhuollon palveluita kilpailuteta ja oteta keskeiseksi laatutekijäksi nopeaa yhteydensaantia terveyskeskuksen lääkäriin. Näin voitaisiin vahvistaa samalla muiden asemien miehitystä terveyskeskuksen omien lääkärien siirtyessä sinne ja saadessa työnsä paremmin hallintaan. Turku on kuitenkin ostanut perusterveydenhuollon lääkäripalveluita yksittäin keskimäärin seitsemän lääkärin työpanoksen verran koko kuluvan vuoden. Siinä ei ole mielestäni mitään mieltä.
Onko alihankinta kalliimpaa?
Mitä lyhyemmällä varoitusajalla ja mitä lyhyemmäksi aikaa palveluita ostetaan, sitä varmimmin niiden hinta on korkea. Tästä on hyvänä esimerkkinä Turun hammashuollon ostopalvelut vuonna 2005. Suunniteltu alihankinta ja pitkäaikainen sopimus takaavat varmimmin sopimuksen taloudellisen edullisuuden. Turun terveyskeskuksen päivystyksen kilpailutus johti selviin säästöihin päivystyksen kustannuksissa. Lisäksi se vapautti 3-4 lääkäriä päivätyöhön ilman lisäkustannuksia, minkä rahallinen arvo pelkästään on noin 200.000 – 300.000 euroa vuosittain.
Kilpailuttaa vai ei?
Kysymykseen ei voi vastata suoraan. Kuntalaisten tulee saada laadukkaita palveluita niitä tarvitessaan. Toimiessaan monopolistisesti kunta ei välttämättä takaa sen paremmin laatua kuin saatavuutta oli kyse, mistä palveluista tahansa. Valitettavasti se pätee myös terveyspalveluihin. Juuri Lääkäriliitto on aikanaan vaatinut julkisuudessa hoitotakuulakia. Syynä oli se, että kunnat eivät tarjonneet ihmisten tarvitsemia hoitopalveluita, vaan sysivät ihmiset tuskastuttavan pitkiin jonoihin.
Kun laatu on kilpailutuksessa aina yksi osatekijä, kilpailutus osaltaan edistää kuntalaisten palveluiden saantia ja palveluiden tasoa. Valitettavasti nyt, kun kilpailutusta on alettu harjoitella, on talous lähes ainoa määräävä tekijä. Lisäksi laatumittarit ovat saattaneet olla sellaisia, etteivät ne erottele tarjoajia mitenkään laadun suhteen.
Vastaus on siis lopultakin se, että kyllä tulee kilpailuttaa, mutta soveltuvissa tilanteissa ja oikein kriteerein. Terveyspalvelut eivät ole vain taloudellinen tuote, jota ostetaan ja myydään. Ne ovat keskeisintä kunnallista palvelutuotantoa, jossa ammattitaito ja laatu muodostavat tärkeimmän ulottuvuuden.
Karina-kodissa nämä ovat olleet kohdallaan, vaikka se ei olekaan kunnan oma laitos. Siis yksityinenkin voi olla hyvä ja laadukas ja tarjota kunnallisia palveluita. Mutta kaikki toimijat tulee lähtötilanteessa asettaa samalle viivalle. On ymmärrettävää, että kun käsitteet ”saattohoito” ja ”kilpailutus” yhdistetään mielleyhtymä saattaa antaa kuvan välinpitämättömyydestä ja arvojen puuttumisesta. Tästä ei ole olut kyse Turun saattohoidon järjestämisessä edellisen sen paremmin kuin tämänkään vaalikauden aikana.
Kun kunta tekee julkisen hankinnan, sen tulee nykyisten säädösten mukaan avata se yleiselle tarjouskilpailulle eikä se voi suosia tilauksissaan ketään erityisesti. Myös edellisellä kerralla neljä vuotta sitten toiminta oli kilpailutettava ja se kilpailutettiin. Toimijoiksi tulivat Karina-kodin lisäksi Mehiläisen hoivakoti.
Kuntalaisten edun mukaista on, että palvelutuottaja on mahdollisimman laadukas. Onkin täysin väärin, että palvelutuotannon kilpailutuksissa laadulle on annettu kovin vähän painoa hinnan muodostaessa usein käytännössä ainoan merkittävän syyn valinnalle.
Terveyslautakunnassa asiassa käytiin keskustelua ja tuotiin selvästi esille, että erityisesti saattohoidossa tulee painottaa hoidon laatua palvelutuottajaa ratkaistaessa. On vaikea kuvitella, mistä löytyisi Karina-kotia laadukkaampi palveluiden tarjoaja Turussa. Kyse on siis erityisesti säädösten noudattamisesta (= on kilpailutettava) ja oikein tehdystä turkulaisia hyödyttävästi suoritetusta kilpailutuksesta (= hinta ei voi olla ainoa peruste). Tästä tulee terveysviraston kantaa vastuu kilpailutussäädökset määrittäessään. Ja tämä on lautakunnassa ohjeistettu.
Onko kilpailutus terveydenhuollossa mielekästä?
Tällä hetkellä yksittäinen turkulainen pääsee terveyskeskuslääkärin vastaanotolle 3-76 päivän sisällä yhteydenotosta. Ei voi sanoa, että meillä vallitsisi tasa-arvo kunnallisten terveyspalveluiden tarjonnassa. Terveyskeskuslääkärille ei saisi koskaan joutua odottamaan yli viikkoa. Tämä on mahdollista vain järjestelmässä, joka voi elää omaa elämäänsä ilman velvoitetta keskeisten laatumittarien täyttämiseen.
Varissuon terveysasema on vaikeasti vajaamiehitetty. Samoin Pansiossa on ollut ongelmia pitkään. On vaikea ymmärtää, miksei koko yhden tai kahden aseman perusterveydenhuollon palveluita kilpailuteta ja oteta keskeiseksi laatutekijäksi nopeaa yhteydensaantia terveyskeskuksen lääkäriin. Näin voitaisiin vahvistaa samalla muiden asemien miehitystä terveyskeskuksen omien lääkärien siirtyessä sinne ja saadessa työnsä paremmin hallintaan. Turku on kuitenkin ostanut perusterveydenhuollon lääkäripalveluita yksittäin keskimäärin seitsemän lääkärin työpanoksen verran koko kuluvan vuoden. Siinä ei ole mielestäni mitään mieltä.
Onko alihankinta kalliimpaa?
Mitä lyhyemmällä varoitusajalla ja mitä lyhyemmäksi aikaa palveluita ostetaan, sitä varmimmin niiden hinta on korkea. Tästä on hyvänä esimerkkinä Turun hammashuollon ostopalvelut vuonna 2005. Suunniteltu alihankinta ja pitkäaikainen sopimus takaavat varmimmin sopimuksen taloudellisen edullisuuden. Turun terveyskeskuksen päivystyksen kilpailutus johti selviin säästöihin päivystyksen kustannuksissa. Lisäksi se vapautti 3-4 lääkäriä päivätyöhön ilman lisäkustannuksia, minkä rahallinen arvo pelkästään on noin 200.000 – 300.000 euroa vuosittain.
Kilpailuttaa vai ei?
Kysymykseen ei voi vastata suoraan. Kuntalaisten tulee saada laadukkaita palveluita niitä tarvitessaan. Toimiessaan monopolistisesti kunta ei välttämättä takaa sen paremmin laatua kuin saatavuutta oli kyse, mistä palveluista tahansa. Valitettavasti se pätee myös terveyspalveluihin. Juuri Lääkäriliitto on aikanaan vaatinut julkisuudessa hoitotakuulakia. Syynä oli se, että kunnat eivät tarjonneet ihmisten tarvitsemia hoitopalveluita, vaan sysivät ihmiset tuskastuttavan pitkiin jonoihin.
Kun laatu on kilpailutuksessa aina yksi osatekijä, kilpailutus osaltaan edistää kuntalaisten palveluiden saantia ja palveluiden tasoa. Valitettavasti nyt, kun kilpailutusta on alettu harjoitella, on talous lähes ainoa määräävä tekijä. Lisäksi laatumittarit ovat saattaneet olla sellaisia, etteivät ne erottele tarjoajia mitenkään laadun suhteen.
Vastaus on siis lopultakin se, että kyllä tulee kilpailuttaa, mutta soveltuvissa tilanteissa ja oikein kriteerein. Terveyspalvelut eivät ole vain taloudellinen tuote, jota ostetaan ja myydään. Ne ovat keskeisintä kunnallista palvelutuotantoa, jossa ammattitaito ja laatu muodostavat tärkeimmän ulottuvuuden.
Karina-kodissa nämä ovat olleet kohdallaan, vaikka se ei olekaan kunnan oma laitos. Siis yksityinenkin voi olla hyvä ja laadukas ja tarjota kunnallisia palveluita. Mutta kaikki toimijat tulee lähtötilanteessa asettaa samalle viivalle. On ymmärrettävää, että kun käsitteet ”saattohoito” ja ”kilpailutus” yhdistetään mielleyhtymä saattaa antaa kuvan välinpitämättömyydestä ja arvojen puuttumisesta. Tästä ei ole olut kyse Turun saattohoidon järjestämisessä edellisen sen paremmin kuin tämänkään vaalikauden aikana.
maanantai 20. lokakuuta 2008
Perusterveydenhuollon merkitys korostuu
Lääkärin ammatti mielletään perinteisesti perusterveydenhuollon lääkärin työksi. Sitä tehtiin aiemmin kunnanlääkärinä ja usein jopa yksin toimineena yksityislääkärinä. Nyt tämä sama toteutuu pääsääntöisesti terveyskeskuslääkärin työnä. Tämänkaltaisen ikiaikaisen ja erittäin arvostetun ammatinharjoittamisen tulevaisuus on taattu, vaikka sen tekemisen muoto vaihtelisikin ajassa.
Nykyiset ongelmat on tärkeä tunnustaa, jotta ne voidaan ratkaista. Lääkärin työ ei ole ollut perusterveydenhuollossa aiemminkaan ongelmatonta. Ei ole olemassa vain yhtä epäkohtaa eikä siten vain yhtä ratkaisua.
Perusterveydenhuollon vahvuus pohjautuu hyvään yleisosaamiseen. Erikoistumista yleislääketieteeseen pitää kannustaa – myös taloudellisesti. Nykyisin tulee myös tunnustaa lääketieteellisen tiedon valtaisa kasvu, mikä edellyttää usein jonkinasteista keskittymistä töissä.
Ei enää tätä vastuuta
Perusterveydenhuollon lääkärin tehtäväkenttä on Suomessa poikkeuksellisen laaja. Monessa muussa Euroopan maassa yhden lääkärin toimenkuvaan ei kuulu perinteisen vastaanottotyön lisäksi ennaltaehkäisy, vuodeosaston hallinta, vaativat toimenpiteet, päivystys, hallinnolliset todistukset tai monet muut hallinnolliset asiat.
Terveyskeskuslääkärille voidaan ja joudutaan lähettämään erikoissairaanhoidon potilaita aiempaa nopeammin ja usein myös uusien jatkohoitokäytäntöjen kera. Lääkärit ja Lääkäriliitto ovat esittäneet huolensa siitä, että näin toimitaan ilman tarvittavaa lisäkoulutusta ja varmuutta siitä, että terveyskeskuksilla on mahdollisuus suoriutua uudesta roolistaan.
Nykykäytännön syynä on resurssipula. Sairaaloiden on pakko kotiuttaa potilaat nopeasti. Terveyskeskuksilla ei ole kuitenkaan taloudellisia mahdollisuuksia työvoiman lisäämiseen. Tarvittava täydennyskoulutusresurssi ei olisi suuri, mutta sen tärkeys saattaa vain unohtua. Missä on se kunnanhallinnon kellokalle, joka sanoo, että tälle lääkärille ei tätä vastuuta voi enää sysätä?
Vastuuväestö rajattava
Terveydenhuollon valtionapua olisi lisättävä. Kuntien tulisi rajata yhden lääkärin vastuuväestöksi maksimissaan 1800 ja säännöllisesti vastaanotolla käyväksi perusvastuuväestöksi alle 300 henkeä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lääkärien työpanoksia pitäisi lisätä – ei välttämättä virkoja. Asia ei ratkea ilman lisärahaa.
Myös sairaanhoitopiireillä on tärkeä rooli mielekkään terveyskeskustyön mahdollistamisessa. Nopeat ja joustavat konsultaatiopalvelut samoin kuin elävän yhteyden pitäminen perusterveydenhuoltoon ovat keskeisiä. Lääkäriliitto pyrkii huolehtimaan terveyskeskuslääkärien työolosuhteista niillä keinoilla, joita sillä on käytettävissä (mm. VES, vaikuttaminen päätöksentekoon valtion ja kunnan tasolla, tutkimustyö ongelmien syiden ja ratkaisujen parissa).
Tärkein terveyskeskustyön houkuttavuutta lisäävä ja parannettavissa oleva asia on työn hallinnan mahdollistaminen – sekä ajallisesti että ammatillisesti. Vain siten työ voi olla houkuttelevaa.
Lääkärit voivat tehdä varsin paljon oman työnsä eteen. Kaikkia ratkaisuja ei ole mahdollista eikä pidä ulkoistaa. Työhyvinvointia lisää työn ammatillinen osaaminen. Omaa työyhteisöään pystyy ja sitä pitää pyrkiä kehittämään paremmaksi ja mieleisekseen.
Erikoissairaanhoidossa on tällä hetkellä 23 % ja perusterveydenhuollossa 9 % enemmän lääkäreitä kuin kymmenen vuotta sitten. Lääkäriliitto näkee, että perusterveydenhuoltoon tulee rekrytoida lisää lääkäreitä. Yksittäisen kuntalaisen kannalta ei ole merkitystä, toteutuuko tämä listautumismallin, terveyskeskusvirkojen, ammatinharjoittajuuden tai ulkoistamisen kautta.
Tärkeintä on, että ihmisellä on pysyvä lääkäri. Esimerkiksi PARAS-hanke mahdollistaa paljon, mutta ilman lisärahaa ei tule lisää lääkäreiden virkoja ja parempaa työnhallintaa. Kuntatalouden ongelmat ovatkin suurin yksittäinen uhka kunnallisen perusterveydenhuollon laadukkaalle hoitamiselle. Tätä ongelmaa ei valtiokaan voi paeta.
Heikki Pälve ja Maj-Leena Tuhkanen, LL
Nykyiset ongelmat on tärkeä tunnustaa, jotta ne voidaan ratkaista. Lääkärin työ ei ole ollut perusterveydenhuollossa aiemminkaan ongelmatonta. Ei ole olemassa vain yhtä epäkohtaa eikä siten vain yhtä ratkaisua.
Perusterveydenhuollon vahvuus pohjautuu hyvään yleisosaamiseen. Erikoistumista yleislääketieteeseen pitää kannustaa – myös taloudellisesti. Nykyisin tulee myös tunnustaa lääketieteellisen tiedon valtaisa kasvu, mikä edellyttää usein jonkinasteista keskittymistä töissä.
Ei enää tätä vastuuta
Perusterveydenhuollon lääkärin tehtäväkenttä on Suomessa poikkeuksellisen laaja. Monessa muussa Euroopan maassa yhden lääkärin toimenkuvaan ei kuulu perinteisen vastaanottotyön lisäksi ennaltaehkäisy, vuodeosaston hallinta, vaativat toimenpiteet, päivystys, hallinnolliset todistukset tai monet muut hallinnolliset asiat.
Terveyskeskuslääkärille voidaan ja joudutaan lähettämään erikoissairaanhoidon potilaita aiempaa nopeammin ja usein myös uusien jatkohoitokäytäntöjen kera. Lääkärit ja Lääkäriliitto ovat esittäneet huolensa siitä, että näin toimitaan ilman tarvittavaa lisäkoulutusta ja varmuutta siitä, että terveyskeskuksilla on mahdollisuus suoriutua uudesta roolistaan.
Nykykäytännön syynä on resurssipula. Sairaaloiden on pakko kotiuttaa potilaat nopeasti. Terveyskeskuksilla ei ole kuitenkaan taloudellisia mahdollisuuksia työvoiman lisäämiseen. Tarvittava täydennyskoulutusresurssi ei olisi suuri, mutta sen tärkeys saattaa vain unohtua. Missä on se kunnanhallinnon kellokalle, joka sanoo, että tälle lääkärille ei tätä vastuuta voi enää sysätä?
Vastuuväestö rajattava
Terveydenhuollon valtionapua olisi lisättävä. Kuntien tulisi rajata yhden lääkärin vastuuväestöksi maksimissaan 1800 ja säännöllisesti vastaanotolla käyväksi perusvastuuväestöksi alle 300 henkeä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lääkärien työpanoksia pitäisi lisätä – ei välttämättä virkoja. Asia ei ratkea ilman lisärahaa.
Myös sairaanhoitopiireillä on tärkeä rooli mielekkään terveyskeskustyön mahdollistamisessa. Nopeat ja joustavat konsultaatiopalvelut samoin kuin elävän yhteyden pitäminen perusterveydenhuoltoon ovat keskeisiä. Lääkäriliitto pyrkii huolehtimaan terveyskeskuslääkärien työolosuhteista niillä keinoilla, joita sillä on käytettävissä (mm. VES, vaikuttaminen päätöksentekoon valtion ja kunnan tasolla, tutkimustyö ongelmien syiden ja ratkaisujen parissa).
Tärkein terveyskeskustyön houkuttavuutta lisäävä ja parannettavissa oleva asia on työn hallinnan mahdollistaminen – sekä ajallisesti että ammatillisesti. Vain siten työ voi olla houkuttelevaa.
Lääkärit voivat tehdä varsin paljon oman työnsä eteen. Kaikkia ratkaisuja ei ole mahdollista eikä pidä ulkoistaa. Työhyvinvointia lisää työn ammatillinen osaaminen. Omaa työyhteisöään pystyy ja sitä pitää pyrkiä kehittämään paremmaksi ja mieleisekseen.
Erikoissairaanhoidossa on tällä hetkellä 23 % ja perusterveydenhuollossa 9 % enemmän lääkäreitä kuin kymmenen vuotta sitten. Lääkäriliitto näkee, että perusterveydenhuoltoon tulee rekrytoida lisää lääkäreitä. Yksittäisen kuntalaisen kannalta ei ole merkitystä, toteutuuko tämä listautumismallin, terveyskeskusvirkojen, ammatinharjoittajuuden tai ulkoistamisen kautta.
Tärkeintä on, että ihmisellä on pysyvä lääkäri. Esimerkiksi PARAS-hanke mahdollistaa paljon, mutta ilman lisärahaa ei tule lisää lääkäreiden virkoja ja parempaa työnhallintaa. Kuntatalouden ongelmat ovatkin suurin yksittäinen uhka kunnallisen perusterveydenhuollon laadukkaalle hoitamiselle. Tätä ongelmaa ei valtiokaan voi paeta.
Heikki Pälve ja Maj-Leena Tuhkanen, LL
torstai 16. lokakuuta 2008
Potilasturvallisuus vaatii voimavaroja
Erehtyminen on inhimillistä. Vain pieni osa hoitovahingoista tai vaaratilanteista johtuu yksilöiden erehtymisestä. Ne johtuvat useimmiten järjestelmissä piilevistä olosuhteista, joiden ehkäisy on vaikeaa.
Virheen tehneen yksilön syyllistäminen ja rankaisu eivät vähennä vahinkoja, vaan johtaa pikemminkin vahinkojen salailuun. Tästä seuraa inhimillistä kärsimystä, taloudellisia menetyksiä, luottamuksen väheneminen terveydenhuoltoon, turhia puolustuksellisia tutkimuksia ja hoitoja potilaille sekä työntekijöiden tyytymättömyyttä.
Tanskassa hyväksyttiin asiaa koskeva laki vuonna 2003. Keskeistä laissa on se, että terveydenhuollon ammattihenkilön on pakko ilmoittaa potilasvahingosta eikä hän voi joutua syytetyksi vahingosta sen seurauksena, että hän tekee tätä koskevan ilmoituksen. Tämän ansiosta ilmoituskynnys on madaltunut.
Lain mukaan sairaalan on rekisteröitävä ja käsiteltävä ilmoitukset.
Haittatapahtumista on saatu kerättyä ja analysoitua tietoa opiksi kaikille toimintayksiköille. Monet kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että jopa 10 % sairaalapotilaista joutuu jonkun haittatapahtuman kohteeksi ja puolet tapahtumista olisi ollut estettävissä. Luvut ovat hämmästyttävän yhtäläisiä eri puolilla maailmaa. Huomattavasti enemmän terveydenhuollossa tapahtuu ns. läheltä piti –tilanteita, joissa haittatapahtuma onnistutaan välttämään henkilökunnan hyvän toiminnan seurauksena. Jokaisen potilaan hoito on lopultakin yksilöllinen tapahtuma, mikä tekee työstä vaativan.
Suomessa Lääkäriliiton laatuneuvosto on toiminut yhtenä aloitteentekijänä potilasturvallisuuden edistämisessä jo muutaman vuoden ajan. Laatuneuvostossa ovat edustettuina myös Lääkäriseura Duodecim, Finska Läkaresällskapet sekä Lääkäripalveluyritysten Yhdistys. Lääkärijärjestöjen näkemyksen mukaan virhetilanteista oppimisen tulee olla osa ammatillista kehittymistä eikä sitä tule liittää sanktiojärjestelmään. Virhetilanteiden käsittelyyn tulee saada valtakunnalliset toimintaohjeet ja alueelliset henkilöresurssit.
Suomalaisessa terveydenhuollossa on hyviä kokemuksia potilasturvallisuuden edistämisen projekteista. Eri puolilla käynnissä olevista pilottiprojekteista tulee päästä pysyviin käytäntöihin ja käytössä oleva terminologia tulee sopia valtakunnallisesti. Yhtenäiset raportointikäytännöt mahdollistavat sen, että tietyn haittatapahtuman esiintyessä eri puolilla maata voidaan tästä valtakunnan tasolla ottaa opiksi ja muuttaa toimintakäytäntöjä.
Keskeistä on asennemuutos, jonka seurauksena haittatapahtumista ja läheltä piti –tilanteista uskalletaan raportoida ilman perinteistä syyllisen etsintää. Asian tärkeys on tiedostettu, mutta merkittävää muutosta ei voi tapahtua ilman resursointia.
Lääkäriliitto on esittänyt sosiaali- ja terveysministeriölle potilasturvallisuuden edistämiseen lisää voimavaroja. Ministeriöön ja ainakin yliopistosairaanhoitopiireihin tulee saada kansainvälisten esimerkkien mukaisesti potilasturvallisuuden vastuuhenkilöt, jotka voisivat päätoimisesti edistää tätä tärkeää asiaa. Tämä panostus johtaisi parempaan toimintakulttuuriin ja siitä hyötyisivät niin terveydenhuollon työntekijät kuin ennen kaikkea potilaat.
Jokainen järjestelmä toimii niin hyvin kuin se on suunniteltu toimimaan. Terveydenhoitojärjestelmässä ei ole vielä panostettu haittatapahtumien systemaattiseen vähentämiseen. Siitä kärsivät sekä työntekijät että potilaat. Pienikin vähenemä haittatapahtumien määrässä johtaa parempaan hoitoon ja merkittäviin säästöihin hoidon kustannuksissa.
Heikki Pälve ja Lääkäriliiton koulutusjohtaja Hannu Halila
Virheen tehneen yksilön syyllistäminen ja rankaisu eivät vähennä vahinkoja, vaan johtaa pikemminkin vahinkojen salailuun. Tästä seuraa inhimillistä kärsimystä, taloudellisia menetyksiä, luottamuksen väheneminen terveydenhuoltoon, turhia puolustuksellisia tutkimuksia ja hoitoja potilaille sekä työntekijöiden tyytymättömyyttä.
Tanskassa hyväksyttiin asiaa koskeva laki vuonna 2003. Keskeistä laissa on se, että terveydenhuollon ammattihenkilön on pakko ilmoittaa potilasvahingosta eikä hän voi joutua syytetyksi vahingosta sen seurauksena, että hän tekee tätä koskevan ilmoituksen. Tämän ansiosta ilmoituskynnys on madaltunut.
Lain mukaan sairaalan on rekisteröitävä ja käsiteltävä ilmoitukset.
Haittatapahtumista on saatu kerättyä ja analysoitua tietoa opiksi kaikille toimintayksiköille. Monet kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että jopa 10 % sairaalapotilaista joutuu jonkun haittatapahtuman kohteeksi ja puolet tapahtumista olisi ollut estettävissä. Luvut ovat hämmästyttävän yhtäläisiä eri puolilla maailmaa. Huomattavasti enemmän terveydenhuollossa tapahtuu ns. läheltä piti –tilanteita, joissa haittatapahtuma onnistutaan välttämään henkilökunnan hyvän toiminnan seurauksena. Jokaisen potilaan hoito on lopultakin yksilöllinen tapahtuma, mikä tekee työstä vaativan.
Suomessa Lääkäriliiton laatuneuvosto on toiminut yhtenä aloitteentekijänä potilasturvallisuuden edistämisessä jo muutaman vuoden ajan. Laatuneuvostossa ovat edustettuina myös Lääkäriseura Duodecim, Finska Läkaresällskapet sekä Lääkäripalveluyritysten Yhdistys. Lääkärijärjestöjen näkemyksen mukaan virhetilanteista oppimisen tulee olla osa ammatillista kehittymistä eikä sitä tule liittää sanktiojärjestelmään. Virhetilanteiden käsittelyyn tulee saada valtakunnalliset toimintaohjeet ja alueelliset henkilöresurssit.
Suomalaisessa terveydenhuollossa on hyviä kokemuksia potilasturvallisuuden edistämisen projekteista. Eri puolilla käynnissä olevista pilottiprojekteista tulee päästä pysyviin käytäntöihin ja käytössä oleva terminologia tulee sopia valtakunnallisesti. Yhtenäiset raportointikäytännöt mahdollistavat sen, että tietyn haittatapahtuman esiintyessä eri puolilla maata voidaan tästä valtakunnan tasolla ottaa opiksi ja muuttaa toimintakäytäntöjä.
Keskeistä on asennemuutos, jonka seurauksena haittatapahtumista ja läheltä piti –tilanteista uskalletaan raportoida ilman perinteistä syyllisen etsintää. Asian tärkeys on tiedostettu, mutta merkittävää muutosta ei voi tapahtua ilman resursointia.
Lääkäriliitto on esittänyt sosiaali- ja terveysministeriölle potilasturvallisuuden edistämiseen lisää voimavaroja. Ministeriöön ja ainakin yliopistosairaanhoitopiireihin tulee saada kansainvälisten esimerkkien mukaisesti potilasturvallisuuden vastuuhenkilöt, jotka voisivat päätoimisesti edistää tätä tärkeää asiaa. Tämä panostus johtaisi parempaan toimintakulttuuriin ja siitä hyötyisivät niin terveydenhuollon työntekijät kuin ennen kaikkea potilaat.
Jokainen järjestelmä toimii niin hyvin kuin se on suunniteltu toimimaan. Terveydenhoitojärjestelmässä ei ole vielä panostettu haittatapahtumien systemaattiseen vähentämiseen. Siitä kärsivät sekä työntekijät että potilaat. Pienikin vähenemä haittatapahtumien määrässä johtaa parempaan hoitoon ja merkittäviin säästöihin hoidon kustannuksissa.
Heikki Pälve ja Lääkäriliiton koulutusjohtaja Hannu Halila
tiistai 14. lokakuuta 2008
Puolueilla on eroja
Turun talous ja hallitussopimus ovat aiheuttaneet vilkasta keskustelua. Valtuutettu Lehtinen (TS 4.10.) pyrkii puolustautumaan, ettei Turun SDP ole talousuudistusten jarru. Valtuutettuna ja terveyslautakunnan varapuheenjohtajana olen kokenut, että Turun vasemmiston politiikka juontaa 70-luvulta. Talouden vakauttaminen vaatii toimintatapojen muutoksia ja uudistamista, joita vasemmisto on vastustanut. Erityisesti sosiaali- ja terveystoimen tulee olla aktiivinen ratkaistaessa Turun talousongelmia, sillä se muodostaa puolet kaupungin menoista ja järjestää tärkeät palvelut turkulaisille.
Suomessa on vanhuksia sijoitettu pitkäaikaisvuodeosastoille sairaaloihin ja vanhainkoteihin huomattavasti enemmän kuin muissa pohjoismaissa. Suomi onkin vanhustenhoidossa OECD:n laitostunein maa ja Turku puolestaan suomalaisia vertailukaupunkejaan laitosvaltaisempi. Turussa vasemmisto kannattaa laitosvaltaista vanhustenhoitoa.
Terveydenhuollossa Kokoomus on tuonut esille keinoja uudistaa palvelutarjontaa. Terveyskeskuksessa on jatkuva lääkärivaje, mutta rekrytointiongelmaa helpottavat uudistukset eivät vasemmistolle ole kelvanneet.
Lastenhoidossa vasemmisto painottaa kunnallista päiväkotihoitoa, kun porvarillinen politiikka painottaa vanhempien mahdollisuutta valita kotihoidon ja päiväkotihoidon välillä. Sekä vanhusten että lasten hoito kotona onkin yleensä omaisten toive. Kunnalle rakennusinvestoinnit ovat näin pienemmät, henkilökuntaa tarvitaan vähemmän ja lisäarvona palvelut toteutetaan siellä, missä niitä myös tarvitaan.
Kokoomus on kannattanut myös maksusetelin käyttöä. Vasemmisto on sitä vastustanut. Sen avulla olisi mahdollista saada lisää rahaa sosiaali- ja terveyssektorin käyttöön vastineena sille, että asiakas voi vapaasti valita palvelun tuottajan. Vanhustenhuollossa palvelusetelin puuttuminen on johtanut siihen, että vanhus ajautuu vasten omaa tahtoaan kokonaan kaupungin pitkäaikaispaikalle. Se ei ole vanhuksen tai kaupungin talouden edun mukaista.
Vasemmisto haluaa painottaa kunnan itse tekemää työtä, jonka varmimmin takaa kunnallinen laitos ja monopolistinen palvelurakenne. Laitoshoito on kallista ja usein tarpeetontakin eikä se takaa palveluiden saannin laatua tai tasa-arvoa. Esimerkiksi terveyskeskuslääkärin odotusajat vaihtelevat 3 – 76 päivään eri puolilla Turkua.
Ensi vuosikymmenellä huoltosuhde heikkenee suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle eikä talouskasvu ole yhtä ripeää kuin tällä vuosikymmenellä. Kannatan ehdottomasti hallitussopimuksen solmimista myös ensi vaalikaudelle, sillä vain yhteistyöllä uudistus on mahdollista. Sen tulee olla kuitenkin päämäärätietoisempi ja keinoiltaan nykyistä modernimpi. Turun tulevaisuuden kannalta ei voi jatkaa vanhaa politiikkaa, joilla talousvaikeuksiin on jouduttu. Parhaiten uudistukset onnistuisivat, jos demaritkin voisivat siinä olla mukana, mutta uudistumista se heiltä vaatii.
Lehtinen oli oikeassa kirjoituksensa lopussa: kansa päättää. Kansan on tärkeä tietää, että puolueilla on eroja. Nykyisellä palvelutuotantotavalla Turku ei selviä.
Suomessa on vanhuksia sijoitettu pitkäaikaisvuodeosastoille sairaaloihin ja vanhainkoteihin huomattavasti enemmän kuin muissa pohjoismaissa. Suomi onkin vanhustenhoidossa OECD:n laitostunein maa ja Turku puolestaan suomalaisia vertailukaupunkejaan laitosvaltaisempi. Turussa vasemmisto kannattaa laitosvaltaista vanhustenhoitoa.
Terveydenhuollossa Kokoomus on tuonut esille keinoja uudistaa palvelutarjontaa. Terveyskeskuksessa on jatkuva lääkärivaje, mutta rekrytointiongelmaa helpottavat uudistukset eivät vasemmistolle ole kelvanneet.
Lastenhoidossa vasemmisto painottaa kunnallista päiväkotihoitoa, kun porvarillinen politiikka painottaa vanhempien mahdollisuutta valita kotihoidon ja päiväkotihoidon välillä. Sekä vanhusten että lasten hoito kotona onkin yleensä omaisten toive. Kunnalle rakennusinvestoinnit ovat näin pienemmät, henkilökuntaa tarvitaan vähemmän ja lisäarvona palvelut toteutetaan siellä, missä niitä myös tarvitaan.
Kokoomus on kannattanut myös maksusetelin käyttöä. Vasemmisto on sitä vastustanut. Sen avulla olisi mahdollista saada lisää rahaa sosiaali- ja terveyssektorin käyttöön vastineena sille, että asiakas voi vapaasti valita palvelun tuottajan. Vanhustenhuollossa palvelusetelin puuttuminen on johtanut siihen, että vanhus ajautuu vasten omaa tahtoaan kokonaan kaupungin pitkäaikaispaikalle. Se ei ole vanhuksen tai kaupungin talouden edun mukaista.
Vasemmisto haluaa painottaa kunnan itse tekemää työtä, jonka varmimmin takaa kunnallinen laitos ja monopolistinen palvelurakenne. Laitoshoito on kallista ja usein tarpeetontakin eikä se takaa palveluiden saannin laatua tai tasa-arvoa. Esimerkiksi terveyskeskuslääkärin odotusajat vaihtelevat 3 – 76 päivään eri puolilla Turkua.
Ensi vuosikymmenellä huoltosuhde heikkenee suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle eikä talouskasvu ole yhtä ripeää kuin tällä vuosikymmenellä. Kannatan ehdottomasti hallitussopimuksen solmimista myös ensi vaalikaudelle, sillä vain yhteistyöllä uudistus on mahdollista. Sen tulee olla kuitenkin päämäärätietoisempi ja keinoiltaan nykyistä modernimpi. Turun tulevaisuuden kannalta ei voi jatkaa vanhaa politiikkaa, joilla talousvaikeuksiin on jouduttu. Parhaiten uudistukset onnistuisivat, jos demaritkin voisivat siinä olla mukana, mutta uudistumista se heiltä vaatii.
Lehtinen oli oikeassa kirjoituksensa lopussa: kansa päättää. Kansan on tärkeä tietää, että puolueilla on eroja. Nykyisellä palvelutuotantotavalla Turku ei selviä.
maanantai 13. lokakuuta 2008
Täysivaltainen potilas
Euroopassa potilaan mahdollisuus valita perusterveydenhuollon lääkärinsä on itsestään selvyys. Perikonservatiivisessa Englannissa on potilailla mahdollisuus myös sairaalan valintaan. Kun potilas saa omalääkäriltään lähetteen sairaalaan, hänelle esitetään viisi vaihtoehtoista sairaalaa, joista yhden on oltava yksityinen. Uudistuksen tavoitteina on ollut ottaa potilas paremmin huomioon, lisätä tehokkuutta, vähentää odotusaikoja, lisätä tasa-arvoa ja mahdollistaa potilaille parempi kontrolli itseään koskeviin päätöksiin.
EU-15 maista vain Suomessa ja Espanjassa lääkärin on pakko lähettää potilas määrättyyn sairaalaan. EU-15 maista vain Suomessa potilas ei voi valita perusterveydenhuollon lääkäriään.
EU-maissa yleisesti terveyspalvelujärjestelmien kehittämisen perusteena on ollut ’patient empowerment’. Ehkä oireellista, mutta tälle termille ei ole vielä suomenkielistä vakiintunutta vastinetta. ( to empower = valtuuttaa, antaa jollekin valtuudet). Suomalaiset potilaat ovat järjestelmässämme hallintoalamaisia samalla tavoin kuin autoilijat autokatsastuksessa 20 vuotta sitten.
Suomessa on menossa kunnallisten rakenteiden ja palveluiden uudistaminen. Kansalaisten paine viranomaisiin on ollut tässä suhteessa hämmästyttävän vähäistä. Yhtenä syynä tähän varmasti on se, että lääkärin valintaakin tärkeämpänä potilaat ovat nähneet hoidon saamisen ylipäätään. Sitäkin suomalaiset ovat jaksaneet odottaa tyynen rauhallisena tavalla, jota Keski-Euroopassa ei voida ymmärtää.
Palvelurakenneuudistuksen syy on nopeasti nousevat terveysmenot. Sekä EML –järjestelmä että yksityislääkärijärjestelmä tuovat yksityistä rahaa vapaaehtoisesti terveydenhuoltoon. Potilaat maksavat veroina julkisen hoitonsa, mutta jättävät sen käyttämättä lyhentäen omalta osaltaan julkisia jonoja ja maksaen valitsemastaan hoidosta itse valtaosan.
Julkisen palvelujärjestelmän tulevaisuuden turvaaminen vaatii tällaisia toimintamuotoja. Yksityislääkärikäynneistä Kelan korvauksia on saanut 44% eläkeläisistä, 34% toimihenkilöistä ja 20% työttömistä. Noin 2/3 potilaista on naisia. Järjestelmä ei vaikuta kovin eriarvoistavalta eikä sen palvelutuotannon siirtäminen julkiseksi ole edes kuntien edun mukaista – potilaista puhumattakaan.
Terveyskeskusten potilaat ovat enemmän vanhuksia kuin nuoria aikuisia. Tutkimusten mukaan nuoremmat, koulutetut ja erityisesti naiset halusivat vaikuttaa lääkärinsä valintaan ja hoitoonsa. Onko niin, että vanhakantainen tilanne pitää huolen siitä, että yksityinen sektori kasvaa, kun nuoremmat ikäluokat arvostavat mahdollisuutta valita lääkärinsä? Ja toisaalta vanhukset eivät ole tottuneet valittamaan tai valitsemaan, joten muutospainetta ei synny.
Palveluyhteiskunnassa pelkkä hoito ei riitä, vaan tulee pyrkiä tyytyväiseen potilaaseen ja potilaan ottamiseen mukaan hoidon suunnitteluun sekä toteutukseen. Itse asiassa kaiken potilashoidon tuloksena tulee pyrkiä siihen, että potilas on tyytyväinen. Tyytyväinen potilas myös sitoutuu hoitoonsa paremmin.
Suomalaisen potilaan tulee olla täysivaltainen, ellei toisin todisteta. ’Empowered patient’ voisi siis olla Suomeksi täysivaltainen potilas. Käsite tarvitsee Suomessa myös sisällön. Aika näyttää, antaako uusi terveydenhuoltolaki asialle sisällön.
EU-15 maista vain Suomessa ja Espanjassa lääkärin on pakko lähettää potilas määrättyyn sairaalaan. EU-15 maista vain Suomessa potilas ei voi valita perusterveydenhuollon lääkäriään.
EU-maissa yleisesti terveyspalvelujärjestelmien kehittämisen perusteena on ollut ’patient empowerment’. Ehkä oireellista, mutta tälle termille ei ole vielä suomenkielistä vakiintunutta vastinetta. ( to empower = valtuuttaa, antaa jollekin valtuudet). Suomalaiset potilaat ovat järjestelmässämme hallintoalamaisia samalla tavoin kuin autoilijat autokatsastuksessa 20 vuotta sitten.
Suomessa on menossa kunnallisten rakenteiden ja palveluiden uudistaminen. Kansalaisten paine viranomaisiin on ollut tässä suhteessa hämmästyttävän vähäistä. Yhtenä syynä tähän varmasti on se, että lääkärin valintaakin tärkeämpänä potilaat ovat nähneet hoidon saamisen ylipäätään. Sitäkin suomalaiset ovat jaksaneet odottaa tyynen rauhallisena tavalla, jota Keski-Euroopassa ei voida ymmärtää.
Palvelurakenneuudistuksen syy on nopeasti nousevat terveysmenot. Sekä EML –järjestelmä että yksityislääkärijärjestelmä tuovat yksityistä rahaa vapaaehtoisesti terveydenhuoltoon. Potilaat maksavat veroina julkisen hoitonsa, mutta jättävät sen käyttämättä lyhentäen omalta osaltaan julkisia jonoja ja maksaen valitsemastaan hoidosta itse valtaosan.
Julkisen palvelujärjestelmän tulevaisuuden turvaaminen vaatii tällaisia toimintamuotoja. Yksityislääkärikäynneistä Kelan korvauksia on saanut 44% eläkeläisistä, 34% toimihenkilöistä ja 20% työttömistä. Noin 2/3 potilaista on naisia. Järjestelmä ei vaikuta kovin eriarvoistavalta eikä sen palvelutuotannon siirtäminen julkiseksi ole edes kuntien edun mukaista – potilaista puhumattakaan.
Terveyskeskusten potilaat ovat enemmän vanhuksia kuin nuoria aikuisia. Tutkimusten mukaan nuoremmat, koulutetut ja erityisesti naiset halusivat vaikuttaa lääkärinsä valintaan ja hoitoonsa. Onko niin, että vanhakantainen tilanne pitää huolen siitä, että yksityinen sektori kasvaa, kun nuoremmat ikäluokat arvostavat mahdollisuutta valita lääkärinsä? Ja toisaalta vanhukset eivät ole tottuneet valittamaan tai valitsemaan, joten muutospainetta ei synny.
Palveluyhteiskunnassa pelkkä hoito ei riitä, vaan tulee pyrkiä tyytyväiseen potilaaseen ja potilaan ottamiseen mukaan hoidon suunnitteluun sekä toteutukseen. Itse asiassa kaiken potilashoidon tuloksena tulee pyrkiä siihen, että potilas on tyytyväinen. Tyytyväinen potilas myös sitoutuu hoitoonsa paremmin.
Suomalaisen potilaan tulee olla täysivaltainen, ellei toisin todisteta. ’Empowered patient’ voisi siis olla Suomeksi täysivaltainen potilas. Käsite tarvitsee Suomessa myös sisällön. Aika näyttää, antaako uusi terveydenhuoltolaki asialle sisällön.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)