perjantai 31. lokakuuta 2008

Kiitos! Työ jatkuu ja haasteet kovenevat

Olen myönteisesti ilahtunut saamastani äänimäärästä ja haluan kiittää tukijoitani. Työ jatkuu, haasteet kovenevat.

Viimeaikaiset uutiset pankkimaailmasta eivät voi olla vaikuttamatta kuntatalouteen Suomessa. Verotulojen kasvu hidastuu, ehkä jopa taantuu samalla, kun kaupungin menot pikemminkin kasvavat. Turku ei ole päässyt alijäämäisestä budjetista eroon kasvun vuosina, joten tälle valtuustokaudelle riittää haastetta kaksin verroin.

Meillä on edellytykset vähentää kuluja ilman palvelutasoon koskemista toimintastrategiaa muuttamalla. Tämä edellyttää halua ja valmiutta muuttaa toimintatapoja, jotka ovat näissä asioissa olleet kovin ”perinteisiä”.

Elämme monipuoluemaassa ja siksi millään ryhmällä ei ole oikeutta sanella ratkaisuja yksin. Tarvitsemmekin ehdottomasti koko vaalikautta koskevan ohjelman, jonka mukaan valtuuston tulee toimia. Lopputulos on kaupunkilaiselle parempi kuin kiistely asia asialta valtuustossa. Toivottavasti vihreät ja demarit (tärkeimpinä) sekä muut ryhmät ovat valmiit pohtimaan kokonaisuuksien suunnittelemista ja uusia tapoja tuottaa palveluja. Aivan erityisesti vanhuspalveluiden painopisteen siirtäminen kohti vanhusten kotiasumisen aktiivista tukemista on tärkeää.

Turulla on imago-ongelma, mikä heikentää myös rekrytointia. Riitely seuraavien vuosien taloudellisista ja toiminnallisista linjoista ei edistä mahdollisuuksia ravistaa ikuisen riitelyn titteli harteiltamme.

Turku on yksi Suomen parhaista paikoista asua – ennen kaikkea se on kotikaupunkimme. Vaalitaan sitä siis yhdessä.

1 kommentti:

Vani kirjoitti...

Hei,
hieno idea laittaa lääkäriliiton sivuille materiaalipankkia josta keskitetysti saa käyttöönsä terveydehuoltoa ksokevaa tietoa. Kun räpiköi tietotulvassa etsien oleellisen tiedonmurusen tällaista oppii arvostamaan!
bloggaillen!
http://www.raseborg.fi/bloggar/barbro/