Keskustelu syvästi kehitysvammaisten oikeudesta elvytykseen sekä teho- ja sairaalahoitoon on ollut runsasta, mutta valitettavasti sävyltään omaisia pelottelevia. Keskustelu on kiertynyt Lääkärin Etiikka – kirjan lauseeseen ” ”Syvästi kehitysvammaisten, parantumattomasti sairaiden potilaiden paikka ei ole teho-osastolla eikä yleensä edes sairaalahoidossa”.
Lääkärin Etiikka – kirjassa sanotaan: ”Vammaisille kuuluvat samat oikeudet kuin muillekin ihmisille. Vammaisuutta ei tulisi rinnastaa sairauteen, vaan sitä tulisi pitää pikemmin henkilökohtaisena ominaisuutena sukupuolen tai ihonvärin tapaan”. Koko artikkeli löytyy netistä (www.laakariliitto.fi/etiikka).
Lääkärin etiikan kannalta syväkään kehitysvammaisuus ei aseta ihmistä mitenkään erityiseen asemaan hoidon tai elvytyksen suhteen. Sairaalahoitoa tulee antaa kaikille ihmisille, jotka diagnostiikan, hoidon tai kuntoutuksen vuoksi sitä tarvitsevat. Kaikkia ihmisiä tulee kohdella myös elvytyksen suhteen samoin ehdoin. Kysymys ei ole iästä tai kehitysvammaisuudesta, vaan yksinomaan perussairaudesta.
Keskustelun taustalla onkin varmaan enemmän psykologisesti kuin eettisesti hankala kysymys siitä, kuka tekee vaikeat lapsen elämän loppuun liittyvät päätökset. Suomen lain mukaan potilasta tulee aina hoitaa hänen itsensä tahdon mukaisesti ja milloin kyseessä on alaikäinen tai vajaavaltainen, yhteisymmärryksessä hänen omaistensa kanssa.
Laki suojelee lasta kuitenkin myös omien vanhempiensa suuntaan: Omaisilla ei ole oikeutta kieltää lapseltaan elämää pelastavia hoitoja, mutta ei myöskään oikeutta vaatia turhia, lasta hyödyttämättömiä hoitoja.
Lääkärin etiikka lähtee potilaan parhaasta. Lääkärien ja vanhempien yhteinen tehtävä on varmistaa myös vaikeimmin vammaisille oikea hoito, ja vain yhteistyöllä ja keskinäisellä luottamuksella tämä voi onnistua.
Heikki Pälve
toiminnanjohtaja
Lääkäriliitto
Samuli Saarni
vastaava päätoimittaja
Lääkärin etiikka -kirja
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti